Toiminnot

Arkadi – Valamon taiteilijamunkki

Kohteesta Ortodoksi.net

Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 43

Aamun Koitto julkaisi oheisen Jorma Heikkisen (nykyisen KS Joensuun piispa Arsenin) artikkelin Valamon taiteilijamunkki Arkadista syyskuussa 1984 ilmestyneessä lehdessään nr. 18/1984.


Arkadi – Valamon taiteilijamunkki

Aamun Koiton nr. 18/1984 kansilehti
Pappismunkki Arkadi ja seinällä eräs hänen tunnetuimmista aiheistaan, vanhan Valamon pääkirkko lahdelta nähtynä.
Kuva Aamun Koiton sivuilta
Pappismunkki Arkadin laveeraus ”Kivisilta Vladimirin kappelin luota”. Om. rva Lea Vänskä (s. Ryttyläinen), Joensuu.
Kuva Aamun Koiton sivulta kuvateksteineen
Vanhan Valamon vehmaat maisemat olivat vuosisatamme alkukymmeninä monen venäläisen ja suomalaisenkin taidemaalarin innoituksen lähteenä. Eipä siis ihme, että eräät luostarin omista asukkaista innostuivat taidemaalauksesta. Merkittävin ja omaleimaisin heistä oli eittämättä 1892 syntynyt ja 1912 Valamon luostariin tullut pappismunkki Arkadi, maallikkonimeltään Aleksanteri Tsherenin.

KEHITYKSEN VUODET

Maailmassa ollessaan Arkadi oli toiminut muurarina, mutta luostarissa hänet määrättiin kuuliaisuustyöhön kellosepän verstaalle. Ehkäpä juuri tuo motoriikkaa vaativa työ johdatti hänet taiteen pariin. Varhaisimmat työnsä isä Arkadi teki vesivärein ja vailla minkäänlaista opetusta. Hänellä ei ollut takanaan taidekoulutusta, eikä hän saanut sitä luostarissakaan.

1920-luvulla syntyneiden ensimmäisten akvarellien aiheina olivat maalarille rakkaat, ja tulevaisuudessa hänen "tavaramerkikseen" muodostuneet rauhaisat näkymät luostarin pääkirkosta Laatokalta tai luostarin satamasta nähtynä. Taiteilijan ilmeisenä pyrkimyksenä oli naturalistinen lopputulos, mutta taitojen puutteesta johtuen töistä tulikin naivistisia.

1930-luvulle tultaessa isä Arkadin töiden tekninen ja taiteellinen taso kohoaa ja vesivärit vaihtuvat öljyväreiksi. Koska Arkadi ei ollut työskennellyt luostarin ikonimaalaamossa, on hyvin todennäköistä, että noihin aikoihin Valamossa usein vieraillut taiteilija Grigori Auer opasti häntä öljyvärien käytössä.

Auer asui Pitkärannassa, ja kesäisin hän toi mukanaan Valamoon vierainaan olevia taiteilijoita mm. Jalmari Ruokokosken. Tuon voimakkaan eksprssionistin vaikutus onkin selvästi havaittavissa pappismunkki Arkadin koko 1930-luvun tuotannossa. Värin käyttö on töissä vapautunutta ja vastavärejä suosivaa. Suurpiirteisellä työskentelytavalla Arkadi on pyrkinyt vangitsemaan hetkellisen vaikutelman maisemasta, ja lopputulos on poikkeuksetta eloisa ja ilmeikäs. Taiteilija on selvästikin löytänyt ekspressionismista hänelle ominaisimman ilmaisutavan. Ja siksipä ei ollutkaan ihme, ettei Valamon ikonimaalaamon johtaja, isä Dosifei halunnut Arkadia maalaamoonsa töihin. Siellä oli vallalla aivan toisenlaiset ihanteet, sillä Valamon akateemista maalaustyyliä harjoittavassa ikoniverstaassa maalattiin naturalistisen pikkutarkasti.

Noina vuosina Arkadi maalasi parhaat työnsä, monet luostarin lahtea, igumeni Damaskinin erakkomajaa ja eri skiittoja kuvaavat maalaukset, sekä herkät näkymät pienestä kivisillasta Vladimirin kappelin luota. Valmiit työt luostari markkinoi pyhiinvaeltajille ja matkailijoille matkamuistomyymälän kautta.

UUSI VALAMO

30-luvun tuottoisan ja laadullisesti merkittävän jakson taiteilijamunkin elämässä katkaisi sota. Veljestö muutti pitkän evakkotaipaleen jälkeen ahtaisiin oloihin Papinniemen tilalle Savon sydämeen. Isä Arkadi sai edelleen toimittaa palveluksia muun papiston kanssa, ja lisäksi hän joutui tekemään mitä moninaisimpia töitä. Maalaamiseen ei uudella asuinpaikalla alkuvuosina jäänyt aikaa. Ja öljyvärien käytöstä oli jo ahtauden vuoksi luovuttava, sillä pieniin huoneisiin oli usein majoitettu kaksikin munkkia ja varsinaisia työskentelytiloja ei Uudessa Valamossa ollut.

Kun vapaa-aikaa taas tuli, Arkadi alkoi jälleen maalata akvarelleja. Savon kauniit maisemat eivät häntä kuitenkaan kiinnostaneet, ja hän teki tiettävästi vain yhden Uutta Valamoa esittävän akvarellin. Vanhat ystävät, rippilapset ja muutkin luostarissa vierailevat alkoivat sen sijaan tilailla Arkadilta maalauksia vanhan Valamon näkymistä. Nämä tilaukset toivat luonnollisesti tervetulleen lisäansion, mutta toisaalta ne myös pysäyttivät taiteilijan kehityksen. Työskentely muuttui vanhojen ja kaupallisiksi todettujen maisemateemojen toistuvaksi maalaamiseksi. Isä Arkadi ei maalannut enää lainkaan luonnossa, vaan töiden lähtökohtana ja mallina olivat Valamoa esittävät valokuvat. Koko 1950-luvun runsas tuotanto käsittääkin lähinnä vain saman, Valamon luostari Laatokalta nähtynä, teeman eri variaatioita. Työt ovat teknisesti varsin taitavasti toteutettu, mutta niistä puuttuu vanhassa Valamossa maalatuille töille ominainen eloisuus ja henki.

VIIMEISET VUODET

Veljestön määrän vähentyessä vapautui tarvittavaa työhuonetilaa isä Arkadin käyttöön, ja jo ikääntynyt taiteilija siirtyi taas käyttämään öljyvärejä. 1960-luvun alussa syntyi vielä joitakin varsin laadukkaita vanhan Valamon näkymiä. Töissä on salattua hehkua ja voimaa, aivan kuin rakkaan kotisaaren muistot olisivat kirkastuneet taiteilijamunkille juuri ennen kuolemaa. 11.5.1963 pappismunkki Arkadi, Valamon luostarin rakastettu rippi-isä, taidemaalari ja tenorilaulaja, kuoli 72-vuotiaana oltuaan luostarissa 51 vuotta. Kaksi isä Arkadin viimeisten vuosien töistä jäi Valamon luostarin omistukseen muistuttamaan menetetystä kotisaaresta ja sen taidokkaasta kuvaajasta. Monesti pappismunkki Arkadin maalausharrastusta on arvosteltu vain itsekkääksi ja luostariperinteen vastaiseksi ansiotyöksi. Näitä arvosteluja lausuttaessa tulisi kuitenkin muistaa sodan jälkeisten aikojen vaikeuksia, jotka erityisesti koskettivat ahtaissa oloissa eläviä ikääntyneitä luostariveljiä. Tulee myös muistaa, että hakeutuihan tuolloin lähes koko nuorempi suomenkielinen veljestö, kuka milläkin syyllä, elämään jälleen maailmaan. Arkadilla, samoin kuin muillakaan venäjänkielisillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin rukoilla, tehdä työtä ja koettaa rakentaa luostaria parhain mahdollisin keinoin.

Arkadin runsasta ja laadullisesti vaihtelevaa tuotantoa tarkasteltaessa ja arvioitaessa on huomattava sen edustavan valitettavasti unohdettua ja vähän arvostettua, mutta taiteellisesti ja ennen kaikkea kulttuurihistoriallisesti merkityksellistä osaa Valamoa esittävässä kuvataiteessa.

Jorma Heikkinen (nyk. piispa Arseni)

Lähteenä käytetty:

  • Merikoski, Ilona Taideperinne, Valamo. Historiaa ja kuvia Laatokan luostarisaarilta, Helsinki 1973.
  • Thomenius, Kristina: Kuvataide ja kirkolliset esineet, Valamo ja sen sanoma, Helsinki 1982.


(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.18/1984, joka ilmestyi 6.9.1984, sivuilla 294-296 [s. 5-7)

Katso aikaisemmat artikkelien uudelleen julkaisut Ortodoksi.netissä