Toiminnot

Artemon, Pisidian Seleukian piispa

Kohteesta Ortodoksi.net

Pyhä Artemon, Pisidian Seleukeian piispa syntyi ja asui ensimäisellä vuosisadalla Pisidian Seleukiassa Vähässä-Aasiassa. Hän oli hurskas ja hyveellinen mies, josta tuli apostoli Paavalin opetuslapsi.

Paavalin opetuslapsi

Artemon seurasi Paavalia muun muassa Kyprokselle ja moneen muuhun paikkaan, missä hän teki lähetystyötä ja joutui siksi kärsimään paljon evankeliumin julistamisen takia.

Kun pyhä apostoli Paavali (muistopv. 29.6.) tuli Seleukiaan, hän asetti pyhän Artemon ensimmäiseksi piispaksi tähän kaupunkiin, sillä hän oli sen ansainnut elämäntyylillään. Pyhä Artemon viisaasti hänelle uskottua laumaansa ja oli sekä kunniaksi että lohduttaja köyhille ja sorretuille. Pyhä Artemon kuoli vanhuuteen erittäin korkeassa iässä.

[Vanhassa slaavilaisessa teoksessa "Pyhien elämä" nimi "Seleukia" oli kirjoitettu "Seleoukinian" tai "Seleunian." Kuitenkin useissa kreikkalaisissa elämäkerroissa piispaa kutsuttiin myös Solunian (eli Thessalonikin) piispaksi. Pyhä Artemon (tai Menignus) oli lueteltu Mineassa Seleukian tai Solunian piispana. 1700-luvun jälkipuoliskolle asti nämä kaksi nimeä olivat virheellisesti sekoittuneet keskenään.]

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko viettää pyhän Artemon, Pisidian Seleukian piispan omaa muistopäivää aina vuosittain maaliskuun 24. päivänä.

HAP

Tropari ja kontakki

Tropari, 4.säv.

Uskon ohjeeksi, lempeyden esikuvaksi | ja itsekieltäymyksen opettajaksi asiain totuus osoitti sinut laumallesi. | Sen tähden olet sinä saavuttanut alistumisellasi ylhäisen aseman | ja köyhyydessäsi rikkaudet. | Rukoile, oi isä esipaimen Artemon, | Kristusta Jumalaamme || pelastamaan meidän sielumme.

Kontakki, 2.säv.

Oi suuri esipaimen Artemon, | sinä Jumalan jylisevä ääni, | hengellinen pasuuna, uskon istuttaja ja harhaoppien poistaja, | Kolminaisuuden otollinen palvelija! | Seisoen aina enkelten joukossa Jumalan edessä || rukoile lakkaamatta meidän kaikkien puolesta.