Toiminnot

Ensimmäinen Pietarin kirje

Kohteesta Ortodoksi.net

Ensimmäinen Pietarin kirje on yksi Raamatun Uuden testamentin kirjoista. Sen kirjoittaja on perimätiedon mukaan apostoli Pietari.

Kirje on ensimmäisessä jakeessaan osoitettu valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan. Silti se kirje lienee kirjoitettu mieluumminkin pakanuudesta kääntyneille kristityille kuin diasporassa eläville juutalaistaustaisille kristityille. Kirjeen kohteeksi on lueteltu viisi Vähän-Aasian seurakuntaa: Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa.

Kirje antaa ohjeita seurakuntalaisille lujuudessa, peräänantamattomuudessa vainojen alla ja käytännöllisissä velvoitteissa. Kirjeessä Kristus kuvataan esimerkkinä kärsivällisyyteen ja pyhyyteen.

Pietarin kirjeen kohdasta, jota ei ole mainittu muualla Uudessa testamentissa:

"Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset" (1.Piet.4:6)

on myöhemmin johtunut ns. apostoliseen uskontunnustukseen tullut maininta: "laskeutui alas tuonelaan" (aiemmin: helvettiin). Tätä mainintaa ei ollut aikaisemmassa versiossa ja tästä opetuksesta on syntynyt oppi Jeesuksen vierailusta tuonelassa kuolemansa ja kolmantena päivänä tapahtuneen ylösnousemuksensa välissä.

Tämä artikkeli muodostaa osan sarjasta:
Uusi testamentti
Evankeliumit

Matteuksen evankeliumi | Markuksen evankeliumi | Luukkaan evankeliumi | Johanneksen evankeliumi

Epistolat eli Apostoliset kirjeet

Apostolien teot | Kirje roomalaisille | 1. kirje korinttilaisille | 2. kirje korinttilaisille | Kirje galatalaisille | Kirje efesolaisille | Kirje filippiläisille | Kirje kolossalaisille | 1. kirje tessalonikalaisille | 2. kirje tessalonikalaisille | 1. kirje Timoteukselle | 2. kirje Timoteukselle | Kirje Titukselle | Kirje Filemonille | Kirje heprealaisille | Jaakobin kirje | 1. Pietarin kirje | 2. Pietarin kirje | 1. Johanneksen kirje | 2. Johanneksen kirje | 3. Johanneksen kirje| Juudaksen kirje

Ilmestyskirja

Johanneksen ilmestys


Raamatun kirjat
Vanha testamentti (heprealainen kaanon)

1. Mooseksen kirja | 2. Mooseksen kirja | 3. Mooseksen kirja | 4. Mooseksen kirja | 5. Mooseksen kirja | Joosuan kirja | Tuomarien kirja | Ruutin kirja | 1. Samuelin kirja | 2. Samuelin kirja | 1. kuninkaiden kirja | 2. kuninkaiden kirja | 1. aikakirja | 2. aikakirja | Esran kirja | Nehemian kirja | Esterin kirja | Jobin kirja | Psalmien kirja | Sananlaskujen kirja | Saarnaajan kirja | Laulujen laulu | Jesajan kirja | Jeremian kirja | Valitusvirret | Hesekielin kirja | Danielin kirja | Hoosean kirja | Joelin kirja | Aamoksen kirja | Obadjan kirja | Joonan kirja | Miikan kirja | Nahumin kirja | Habakukin kirja | Sefanjan kirja | Haggain kirja | Sakarjan kirja | Malakian kirja |

Uusi testamentti

Matteuksen evankeliumi | Markuksen evankeliumi | Luukkaan evankeliumi | Johanneksen evankeliumi | Apostolien teot | Kirje roomalaisille | 1. kirje korinttilaisille | 2. kirje korinttilaisille | Kirje galatalaisille | Kirje efesolaisille | Kirje filippiläisille | Kirje kolossalaisille | 1. kirje tessalonikalaisille | 2. kirje tessalonikalaisille | 1. kirje Timoteukselle | 2. kirje Timoteukselle | Kirje Titukselle | Kirje Filemonille | Kirje heprealaisille | Jaakobin kirje | 1. Pietarin kirje | 2. Pietarin kirje | 1. Johanneksen kirje | 2. Johanneksen kirje | 3. Johanneksen kirje | Juudaksen kirje | Johanneksen ilmestys |