Europarlamentaarikko Sari Essayah jätti EU:n komissiolle seuraavan kirjallisen kysymyksen 7.10.2009:
EU:n jäsenyydestä neuvotteleva Turkki on viivytellyt vuosikausia uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksien turvaamista. Esimerkiksi ortodoksit ovat kokeneet syrjintää ja heitä lienee Turkissa enää vain kolmisen tuhatta. Yhä kiireellisemmäksi tulee saada Turkilta vastaus seuraaviin neljään suureen ongelmaan:
Mikäli ihmisoikeudet Turkissa eivät pikaisesti parane, vaarantuu Turkin kehittyminen länsimaiset mitat täyttäväksi oikeusvaltioksi ja siten on edelleen mahdotonta ajatella Turkin jäsenyyttä Euroopan Unionissa. Mikäli Turkista kehittyy aito oikeusvaltio, jossa kristityn vähemmistön ihmisoikeudet ovat turvatut, se antaisi esimerkin muille muslimienemmistöisille maille, että ne takaisivat kristityille täydet oikeudet palvoa ja palvella Jumalaa uskonsa mukaisesti ja vapaasti julistaa uskonsa perusteita. Mihin toimiin komissio on ryhtynyt ja aikoo ryhtyä, jotta Turkki ei enää viivyttelisi ratkaisuja mainittuihin polttaviin ongelmiin?
(lähde: Euroopan Parlamentti)
Katso myös: