Toiminnot

Lesnan Jumalanäiti

Kohteesta Ortodoksi.net

Paimenet löysivät Lesnan Jumalanäidin ikoni ristin ylentämisen juhlan aikaan vuonna 1683 päärynäpuun oksilta ja se vietiin läheisen kylän Bukovitšin kylän ortodoksiseen kirkkoon, joka ei ole kaukana Lesnan kaupungista.

Kun uutinen ihmeitätekevästä ikonista levisi ympäröiville alueille, roomalaiskatoliset papit päättivät käyttää ikonia oman uskontonsa levittämisen apuna. He ottivat ikonin väkisin Bukovitšin kylän asukkailta vuonna 1686 ja veivät sen Lesnaan roomalaiskatoliseen seurakuntaan.

1700-luvun alussa roomalaiskatolisen kirkon munkit perustivat veljeskunnan suureen roomalaiskatoliseen kirkkoon Lesnassa, missä ihmeitätekevä ikoni sijaitsi. Vuonna 1863 veljeskunnan munkit osallistuivat Puolan kapinaan ja Venäjän hallinnon asetuksella luostari suljettiin ja muutettiin ortodoksiseksi naisluostariksi.

Ikonin kautta on tapahtunut useita ihmeitä.

Katso ikonin kuva internetistä: -> Lesnan Jumalanäiti

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko viettää Jumalansynnyttäjän juhlaa Lesnan ikonin kunniaksi aina vuosittain syyskuun 14. päivänä, mutta sitä julitaan myös syyskuun 8. päivänä sekä Pyhän Kolminaisuuden päivänä.

HAP


Jumalansynnyttäjän (Jumalanäidin) ikoneja

Jumalanäiti Aerovindus | Jumalanäiti Ahtyrskaja | Jumalanäiti Akatistos | Arapetin (Arabian) Jumalanäiti | Armatian Jumalanäiti | Barskin Jumalanäiti | Belozerskin Jumalanäiti | Betlehemin Jumalanäiti | Jumalanäiti Bogoljubskaja | Devpetepurin Jumalanäiti | Donin Jumalanäiti | Jumalanäiti Ehtymätön malja | Jumalanäiti Eksyneiden lohduttaja | Jumalansynnyttäjä Elävöittävä lähde | Jumalanäiti Ennusmerkki | Fjodorovin Jumalanäiti | Gerbovetsin Jumalanäiti | Georgian Jumalanäiti | Jumalanäiti Grebnevskaja | Jumalanäiti Hukkuvien pelastaja | Imettävä Jumalanäiti | Itkevä Jumalanäiti | Ivironin Jumalanäiti | Jeletsin Jumalanäiti Jerusalemin Jumalanäiti | Jumalanäiti ilmestyy Sergei Radonežilaiselle | Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen | Jumalanäidin ylistys | Jumalanäiti Kaikkien murheellisten ilo | Jumalanäiti Lohduta minua surussani | Kalugan Jumalanäiti | Kasperovin Jumalanäiti | Kazanin Jumalanäiti | Kolmikätinen Jumalanäidin ikoni | Kolotskajan Jumalanäiti | Konevitsan Jumalanäiti | Korsunin Jumalanäiti | Kostrovin Jumalanäiti | Kozelshtshanin Jumalanäiti | Jumalanäiti Kuihtumaton kukka | Kupjatitsin Jumalanäiti | Kärsimyksen Jumalanäiti | Lesnan Jumalanäiti | Mirožin Jumalanäiti | Neitsyt Marian ilmestys | Neitsyt Marian syntymä | Neitsyt Marian temppeliin tuominen | Neamţun Jumalanäiti | Novgorodin Jumalanäiti | Novonikitan Jumalanäiti | Jumalanäiti Nöyrän tuki | Jumalanäiti Oi suuresti ylistetty Äiti | Okonskin Jumalanäiti | Jumalanäiti Olet viinitarha | Jumalanäiti Ostrobramskaja | Palava pensas | Jumalanäiti Parantaja | Jumalanäidin suojelus eli Pokrova | Potšaevin Jumalanäiti | Pyhtitsan Jumalanäiti | Serafim-Divejevon Jumalanäiti | Sitkan Jumalanäiti | Jumalanäiti Siunattu kohtu | Smolenskin Jumalanäiti | Socolan Jumalanäiti | Supraslin Jumalanäiti | Svjatogorskin Jumalanäiti | Tihvinän Jumalanäiti | Tinoksen Jumalanäiti | Tolgan Jumalanäiti | Jumalanäiti Totisesti on kohtuullista | Troitse-Sergijevin Jumalanäiti | Tsilkanin Jumalanäiti | Tširskin Jumalanäiti | Tšuhloman Jumalanäiti | Tulessa ilmestyvä | Ustjužnan Jumalanäiti | Valamolainen Jumalanäiti | Valgetjärven Jumalanäiti | Jumalansynnyttäjä Valtaistuimella | Vladimirin Jumalanäiti | Älä itke minua, äitini |