Toiminnot

Tolgan Jumalanäiti

Kohteesta Ortodoksi.net

Tolgan Jumalanäidin ikoni ilmestyi elokuun 8. päivänä 1314 Rostovin piispa Prokrokselle (skeemassa sai nimen Trifon). Hän meni hiippakuntaansa vierailulle Valkeajärven (Valgjärven) ympäristöön ja sieltä pitkin Sheksna- ja Volga-jokien rantapengertä Jaroslaviin. Hän pysähtyi sen jälkeen, kun oli saanut 7 yön eron Jaroslaviin Volgan oikealla rantapenkereelle, missä vastapäätä virtaa Tolga-joki.

Ikonin ilmestyminen

Keskiyöllä, kun kaikki muut nukkuivat, pyhä Prokros heräsi ja näki kirkkaan valon valaisevan aluetta. Valo eteni tulisesta saarekkeesta joen toisella rannalla ilmestyneen sillan suuntaan. Pyhä herätti henkilökuntansa ja meni joen poikki toiselle rannalle ja lähestyi tulista saareketta, missä hän näki pyhän Jumalansynnyttäjän ikonin riippuvan ilmassa. Hämmästyneenä ihmeestä pyhä rukoili pitkään ja kun hän palasi takaisin, hän unohti ottaa mukaan henkilökuntansa.

Henkilökunta kadoksissa

Seuraavana päivänä aamupalveluksen jälkeen kun pyhä Prokoros valmistautui jatkamaan matkaansa veneellä, he alkoivat etsiä kadonnutta henkilökuntaansa, mutta eivät löytäneet heitä mistään. Silloin pyhä muisti, että hän oli unohtanut henkilökunnan joen toiselle puolelle, jonka poikki oli mennyt ihmeellinen silta. Samalla hän paljasti, mitä oli tapahtunut ja lähetti palvelijoitaan veneellä joen toiselle puolelle. He tulivat takaisin ja kertoivat nähneensä metsässä Jumalanäidin ikonin ripustettuna puunoksaan heti siellä olevan piispan henkilökunnan viereen.

Kirkko ikonille

Pyhä ylitti nopeasti joen seurueensa kanssa ja tunnisti ikonin, joka oli ilmestynyt hänelle. Sitten rukoiltuaan ikonin edessä, he selvittivät, missä tämä paikka oikeastaan sijaitsi ja päättivät perustaa paikalle kirkon. Kun Jaroslavin ihmiset kuulivat tästä, he lähtivät joukolla ilmoitetulle paikalle. Keskipäivällä kirkko oli jo melkein valmiiksi rakennettu ja illalla pyhä Prokoros pyhitti sen Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliinkäymisen muistolle ja asetti paikoilleen siellä ilmestyneen ikonin ja perusti sille oman juhlapäivän ilmestymispäivälle. Pyhä Prokoros rakennutti myöhemmin lähelle tätä kirkkoa Tolgan luostarin. Pyhä Prokoros kuoli syyskuun 7. päivänä 1328.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee Tolgan Jumalaäidin ikonia aina vuosittain heinäkuun 18. päivänä. Tolgan Jumalanäidin ikonia muistellaan siis myös 8. päivänä elokuuta.

HAP

Katso ikonin kuva internetistä: -> Tolgan Jumalanäiti


Jumalansynnyttäjän (Jumalanäidin) ikoneja

Jumalanäiti Ahtyrskaja | Arapetin (Arabian) Jumalanäiti | Armatian Jumalanäiti | Barskin Jumalanäiti | Belozerskin Jumalanäiti | Jumalanäiti Bogoljubskaja | Jumalanäiti Ehtymätön malja | Jumalanäiti Eksyneiden lohduttaja | Jumalansynnyttäjä Elävöittävä lähde | Jumalanäiti Ennusmerkki | Fjodorovin Jumalanäiti | Gerbovetsin Jumalanäiti | Georgian Jumalanäiti | Jumalanäiti Grebnevskaja | Imettävä Jumalanäiti | Ivironin Jumalanäiti | Jerusalemin Jumalanäiti | Jumalanäiti ilmestyy Sergei Radonežilaiselle | Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen | Jumalanäidin ylistys | Jumalanäiti Kaikkien murheellisten ilo | Jumalanäiti Lohduta minua surussani | Kalugan Jumalanäiti | Kasperovin Jumalanäiti | Kazanin Jumalanäiti | Kolmikätinen Jumalanäidin ikoni | Kolotskajan Jumalanäiti | Konevitsan Jumalanäiti | Korsunin Jumalanäiti | Kostrovin Jumalanäiti | Kozelshtshanin Jumalanäiti | Kärsimyksen Jumalanäiti | Lesnan Jumalanäiti | Mirožin Jumalanäiti | Neitsyt Marian ilmestys | Neitsyt Marian syntymä | Neitsyt Marian temppeliin tuominen | Neamţun Jumalanäiti | Novgorodin Jumalanäiti | Novonikitan Jumalanäiti | Jumalanäiti Nöyrän tuki | Jumalanäiti Oi suuresti ylistetty Äiti | Okonskin Jumalanäiti | Palava pensas | Jumalanäiti Parantaja | Jumalanäidin suojelus eli Pokrova | Potšaevin Jumalanäiti | Pyhtitsan Jumalanäiti | Serafim-Divejevon Jumalanäiti | Smolenskin Jumalanäiti | Supraslin Jumalanäiti | Svjatogorskin Jumalanäiti | Tihvinän Jumalanäiti | Tinoksen Jumalanäiti | Tolgan Jumalanäiti | Jumalanäiti Totisesti on kohtuullista | Troitse-Sergijevin Jumalanäiti | Tsilkanin Jumalanäiti | Tširskin Jumalanäiti | Tšuhloman Jumalanäiti | Ustjužnan Jumalanäiti | Valamolainen Jumalanäiti | Valgetjärven Jumalanäiti | Jumalansynnyttäjä Valtaistuimella | Vladimirin Jumalanäiti | Älä itke minua, äitini |