Toiminnot

Arkkipiispa Miron kuollut

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 10. huhtikuuta 2010 kello 20.27 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Arkkipiispa Miron kuoli Puolan presidentin lentokoneturmassa

Arkkipiispa Miron
(Kuva © Puolan ortodoksinen kirkko)

Länsi-Venäjällä Smolenskissa tapahtuneessa Puolan presidentin Lech Kaczynskin kuolemaan johtaneessa lentokoneturmassa kuoli myös Puolan ortodoksisen kirkon armeijassa palveleva arkkipiispa Miron Chodakowski. Kaiken kaikkiaan kuolleita on lähes 90 ja suurin osa Puolan poliittista johtoeliittiä tai muuten merkittävässä asemassa olevia.

Arkkipiispa Miron oli syntynyt 21. lokakuuta 1957 Bialystokissa. Hän opiskeli vuodesta 1976 Varsovassa seminaarissa ja siirtyi vuonna 1976 Jablecznan seminaariin, jossa hän työskenteli valmistumisensa jälkeen opettajana. Hänet vihittiin pappismunkiksi vuonna 1979, minkä jälkeen hänet ylennettiin vuonna 1981 seminaarin vararehtoriksi.

Hän siirtyi Bialystokin-Gdanskin hiippakuntaan papiksi vuonna 1984 ja korotettiin arkkimandriitan arvoon vuonna 1990, samoihin aikoihin, kun hän suoritti loppututkinnon teologisessa akatemiassa Varsovassa.

Piispaksi hänet vihittiin elokuussa 1998 ja samassa yhteydessä hän sai Puolan silloiselta presidentiltä Aleksander Kwasniewskilta sotilaallisen arvon, joka vastasi armeijassa prikaatikenraalia. Vuonna 2003 hän sai teologian tohtorin arvon teologisesta akatemiasta Varsovasta ja vuodesta 2008 lähtien hän toimi Biala Podlaskan sotilasläänissä armeijan palveluksessa arkkipiispan arvonimellä.

Ortodoksi.net / HAP