Toiminnot

Ero sivun ”Antiokos Pandekteksen kirjoittaja” versioiden välillä

Kohteesta Ortodoksi.net

p (siirsi sivun ”Antiokos, Pandekteksen kirjoittaja” uudelle nimelle ”Antiokos Pandekteksen kirjoittaja”)
 
(ei mitään eroa)

Nykyinen versio 16. joulukuuta 2012 kello 09.44

Pyhittäjä Antiokos (Antiokhos), joka on kirjoittanut kirjan Pandektes - 130 lukua Herran käskyjä selityksineen ja niihin liittyvine opetuksineen syntyi Vähässä-Aasiassa Ankyran lähistöllä 500-luvun loppupuolella. Hän käytti ennen munkkinimeään maallista nimeään Srrategos. Vihkiydyttyään munkiksi Palestiinassa sijaitsevassa Pyhän Sabbaksen luostarissa, hänelle annettiin tuo munkkinimi Antiokos. Antiokos toimi myöhemmin tuon saman luostarin igumenina.

Pyhän kaupungin valloitus

Pyhän Antiokoksen elinaikaan sijoittuvat persialaisten hyökkäys Palestiinaan ja Pyhän kaupungin valloitus vuonna 614.Hän näki läheltä tuon ajan kauhut ja joutui osittain myös itse kokemaan niitä, kun kymmeniä Sabbaksen luostarin veljiä murhattiin. Kristittyjen merkittävin pyhä esine, Kristuksen kunniallinen ja eläväksitekevä risti ryöstettiin Persiaan ja mukana vietiin myös patriarkka Sakaria pakkosiirtolaisuuteen.

Persialaisten sotaretkien laajetessa Atalinan luostarin munkit joutuivat jättämään luostarinsa ja aloittamaan kiertolaiselämän. Luostarin igumeni Eusthatios pyysi Antiokosta kokoamaan heille tiivistelmän Raamatun opetuksia käyttöönsä sekä kirjoittamaan myös Sabbaan luostarin veljien marttyyrikuolemasta.

Pandekteksen syntyminen

Tämän pyynnön tuloksen syntyi Pandektes - 130 lukua Herran käskyjä selityksineen ja niihin liittyvine opetuksineen. Antiokos osoitti loistavan Raamatun tuntemuksensa ja käsitteli 130 hyvettä tai pahetta Raamatun opetuksen valossa. Raamatun lisäksi Antiokos käytti hyväkseen lukuisien pyhien isien kirjoituksia ja heidän ajatuksiaan. Monet noista lähteistä ovat aikojen saatossa kadonneet ja jäljelle on jäänyt vain Antiokoksen tekstit ja viittaukset hänen kirjassaan. Kirjaa on kutsuttu myös nimellä Pyhän kirjoituksen Pandektes ja se käännettiin suomeksi vuonna 2002 rovasti Johannes Seppälän toimesta.

Rukouksien kirjoittaja

Tämän teoksen lisäksi Antiokos tunnetaan monista rukouksistaan. Yksi, joka katsotaan hänen kirjoittamakseen, on ylevä hetkirukous:

Kristus Jumala, jota kaikkina aikoina ja joka hetki taivaassa sekä maan päällä kumarretaan ja kunnioitetaan. Sinä pitkämielinen, ylen armollinen, ylen laupias, joka hurskaita rakastat ja syntisiä armahdat ja kaikkia kutsut pelastukseen luvaten heille tulevia lahjoja. Sinä itse, Herra, ota meidän rukouksemme vastaan ja ohjaa elämämme käskyjesi tielle. Pyhitä sielumme, puhdista ruumiimme, ojenna aivoituksemme, puhdista mielemme ja päästä meidät kaikesta murheesta, pahuudesta ja vaivasta. Ympäröi meidät pyhillä enkeleilläsi, että me heidän joukkojensa varjeluksessa ja johdatuksessa uskon yhteyden saavuttaisimme ja lähestymättömän kunniasi käsittäisimme, sillä sinä olet kiitetty iankaikkisesti. Amen.

Toinen hänen kirjoittamakseen luettu rukous löytyy suuresta ehtoonjälkeisestä palveluksesta:

Valtias, anna meille nukkuessamme sielun ja ruumiin lepo. Varjele meitä synnin synkästä unesta ja pimeistä öisistä harhoista. Tyynnytä itsekkäät mielihalumme, sammuta pahan tuliset nuolet, jotka kavalasti suuntautuvat meihin. Kukista lihamme hyökkäykset ja vaimenna maalliset ja aineelliset pyyteemme. Jumala, anna meille valpas mieli, terve ymmärrys, raitis sydän ja keveä uni, vapaa kaikista haaveista. Herätä meidät rukoilemaan oikeaan aikaan käskyissäsi vahvistuneina, tuomiotasi valppaasti muistaen. Suo meidän yli yön palvella sinua, jotta veisaisimme kiitosta ja ylistystä kunniakkaalle ja jalolle nimellesi, Isä, Poika ja Pyhä Henki, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Pyhä Atntiokos ennätti nähdä Jerusalemin vapautumisen persialaisista vuonna 628 ja kuoli pari vuotta aikaisemmin vuonna 635, ennen kuin Jerusalem jälleen valloitettiin, nyt muslimien toimesta.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää Antiokosta, Pandekteksen kirjoittajaa, aina vuosittain hänen omana muistopäivänään jouluaattona eli joulukuun 24. päivänä.

HAP