Toiminnot

Gregorios Palamaksen sunnuntain teksti

Kohteesta Ortodoksi.net

Pyhän Gregorios Palamaksen sunnuntai

Suuren paaston toinen sunnuntai

Suuren paaston toinen sunnuntai on pyhitetty Tessalonikan arkkipiispan, pyhän Gregorios Palamaan (+ 1362), muistolle. Jumalanpalveluslaulut paitsi kanonilauluja on sepittänyt patriarkka Philoteos v. 1368, jolloin muistojuhlakin on asetettu. Kanonilaulujen sepittäjä on nimeltään Georgios.

Vigilian ehtoopalveluksessa

Avuksihuutostikiiroista

Vuorosävelmän stikiirain lisäksi paastostikiiroista, 2. sävelmä.

Liitelauselma: Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua. Pane toivosi Herraan, Israel. (Ps. 130: 6-7)

Millä kiitosvirsillä / me osaisimme ylistää pyhää esipaimenta / jumaluusopin pasuunaa, / armon tulista kieltä, / Hengen arvokasta astiaa, / kirkon tukevaa pylvästä, / koko maailmansuurta iloa, / viisautta tulvivaa virtaa, / valaisevaa kynttilää, / ja kirkasta tähteä, / joka luomakuntaa valasee?

Liitelauselma: Sillä Herran tykänä on armo, runsas lunastus Hänen tykönänsä. Ja Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä. (Ps. 130: 7-8)

Millä ylistyslauluilla me osaisimme seppelöidä kirkonmiehemme, / tuon hurskauden puolesta taistelijan, jumalattomuuden vastustajan, / uskon lämpimän puoltajan, / suuren johdattajan ja opettajan, / Hengen sopusointuisen lyyran, / kultaa syöksevän kielen, / lähteen, josta uskovaisille parannuksia virtaa, / suuren ihmeteltävän Gregorioksen?

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. 6. sävelmä.

Autuas pyhittäjä, pyhä isä, / hyvä paimen, / Kristuksen, meidän ylipappimme, oppilas! / Sinä olet pannut henkesi lampaittesi edestä. / Sinä itse nyt, meidän isämme, / Jumalaa sydämessäsi kantava Gregorios, / ano esirukouksillasi meille armon suurta lahjaa!

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Vuorosävelmän veisu Jumalansynnyttäjälle.

Virrelmästikiiroista

Vuorosävelmän stikiirain lisäksi paastostikiira, 8. sävelmä.

Opettamisessa valpas kielesi/ soiden sydänten korvissa / herättää veltot sielut, / ja jumaliset puheesi / ovat osoittautuneet maan päältä Jumalan luo johtaviksi portaiksi. / Senpä vuoksi Gregorios, sinä Tessalian ihmemies, / älä herkeä rukoilemasta, / että Kristus valistaisi jumalallisella valollaan ne, jotka kunnioittavat sinua.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Avioton Neitsyt, joka käsittämättömästi siitit lihassa Jumalan, / - Sinä korkeimman Jumalan Äiti! / Sinä kaikkein puhtahin, joka annat kaikille puhdistuksen synneistä, / ota palvelijaisi anomukset vastaan! / Ja nyt, kuultuasi meidän hartaat huutomme, / rukoile pelastusta meille kaikille! Aamupalveluksessa

Troparit

Vuorosävelmän sunnuntaitropari.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Tropari pyhälle Gregoriokselle, 8. sävelmä.

Oikean uskon valo, kirkon tuki ja opettaja, / erakkojen kaunistus, teologien voittamaton puolustaja, / ihmeitä tekevä Gregorios, Tessalonikan kunnia, armon saarnaaja, / alati rukoile pelastusta sieluillemme.

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Oi Hyvä, Sinä olet meitä varten Neitseestä syntynyt ja kestänyt ristinkärsimykset, / olet kuolemallasi kuoleman voimattomaksi tehnyt, / ja ollen Jumala, olet ilmaissut ylösnousemuksen, / älä hylkää niitä, jotka olet omalla kädelläsi luonut! / Tee, oi Armolinen, meille ihmisrakkautesi mukaan, / ota vastaan Synnyttäjäsi, Jumalanäidin esirukoukset, / joita hän puolestamme kantaa, / ja pelasta, oi Vapahtaja, epätoivoinen kansa!

Evankeliumin la 51. psalmin jälkeen: Synninkatumuksen ovet avaa minulle... jne.

Kanonista

Vuorosävelmän kanonin lisäksi paastokanoneista, 8. sävelmä.

1. irmossi

Ihmeitä tekevä Mooseksen sauva / jaettuansa ristinmuotoisella lyönnillä meren kahtia / kukisti muinoin faaraon, sotavaunujen herran, / mutta pelasti jalan kulkevan Israelin, / joka veisasi Jumalalle virren.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Tule luokseni, valtias Herra! Minä polvistun eteesi. Ota minut vastaan, kuten otit muinoin tuhlaajapojan. / Syleile minua käsilläsi, anna minulle armahduksen merkit. Tee minut, oi ihmisiä rakastava Isä jälleen pojaksesi äläkä vain palkkalaiseksi.

Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Lapsuudestasi asti olet sinä, isä, halajanut parempaa elämää, ja nuoruudestasi olet mielinyt täydellistä viisautta, ja oletkin osoittautunut tavoiltasi sekä ajatuksiltasi samannimisen kirkkoisän kaltaiseksi, oi jumalallinen Gregorios!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Ohjaa minua, puhtahin Neitsyt, elämäni tiellä jumalallisiin asuntoihin. Olen aivan eksynyt ja luisumassa pahuuden kuiluihin. Vedä minut niistä pois esirukouksillasi.

3. irmossi

Taivaan avaruuden Luoja / ja seurakunnan Rakentaja, / vahvista minua rakkaudessasi, / Sinä kaikkien hartaitten halujen huippu, / uskovaisten tuki, / oi ainoa ihmisiä rakastava!

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Vapahtaja! Minä ollen irstaisessa elämässäni kaukana Sinusta tullut täyteen pimeitä ja pahoja ajatuksia, mutta nyt huudan Sinulle: minä olen syntiä tehnyt, olen syntiä tehnyt. Pelasta minut! Sinuun minä palavin rukouksin turvaan!

Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Pitäen hyvänämme lukemattomat jumalalliset opetuksesi, oi Gregorios, me kartamme kaikkea harhauskoisten viisastelua ja pyhillä kirjoituksillasi lyömme pakoon heidän järjestyneet joukkonsa.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Minä selvällä ymmärrykselläni ja vapaalla tahdollani olen peräti mielistynyt irstaaseen elämään, mutta, jumalallinen Morsian, Neitsyt, sido minut jumalalliseen rakkauteesi pyhällä esirukouksellasi.


Kontakki, 4. sävelmä

Nyt on tullut toiminnan aika, tuomio on ovella, paastotkaamme. / Kantakaamme Herralle katumuksen kyyneleitä ja almuja huutaen: Syntimme ovat runsaat kuin meren hiekka, / mutta Sinä, kaiken Luoja, anna ne anteeksi, / että saisimme kuihtumattomat seppeleet.

4. irmossi

Herra, Sinä olet minun väkevyyteni, voimani, Jumalani ja iloni, / joka Isän helmaa jättämättä olet osoittanut huolenpitosi meitä köyhiä kohtaan. / Sen tähden minä profeetta Habakukin kanssa huudan Sinulle: / Kunnia olkoon voimallesi, oi ihmisiä rakastava!

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Hyljättyäni isäni antamien käskyjen rikkauden minä, viheliäinen, tuhlasin sen hekumallisessa elämässä ja jäin aivan köyhäksi jumalallisista lahjoista, mutta minun katuessani älä inhoa minua, valtias Herra!

Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Sinä, viisas isä, avasit suusi ja saarnasit Jumalan viisautta, jota olet sydämessäsi aina harrastanut, ja turhamaisen Barlaamin ymmärtämättömyyden ja mielettömyyden paljastit.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Avaa sieluni korvat, Jumalanäiti, joka olet synnyttänyt Hänet, joka avasi muinoin kuuron korvat, ja suo minun tarkata jumalallisia sanoja ja täyttää ne.

5. irmossi

Miksi olet minut kasvojesi edestä hyljännyt, oi laskeutumaton Valkeus, / ja miksi on vieras pimeys minut viheliäisen peittänyt? / Kuule rukoukseni, käännytä minut / ja ohjaa askeleeni Sinun käskyjesi valkeuteen.

Kuunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Älä viivy, sieluni, kaukaisessa maassa, vaan juokse kiireesti sieltä pois ja tunnusta syntisi Jumalalle, Isällesi, jotta saisit anteeksi pahat tekosi, jotka olet irstaassa elämässäsi tehnyt.

Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Esipaimen Gregorios! Sinä sanojesi sirpillä ja pyhillä kirjoituksillasi leikkasit harhaoppien orjantappurat sekä valhevehnän äpärätaimet ja niiden sijaan olet kylvänyt oikeauskoisen hurskauden siemenet.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Puhdas Neitsyt! Mielenliikutukseni kyynelvirroilla huuhdo pois minun sydämeni saastat ja ohjaa minut oikeaan parannuksentekoon kantaen pyhiä rukouksiasi laupiaalle Jumalalle, jonka Sinä olet sanoin selittämättömästi synnyttänyt.

6. irmossi

Minä vuodatan rukoukseni Herralle / ja Hänelle myös murheeni ilmoitan, / sillä sieluni on tullut täyteen kaikkea pahuutta / ja henkeni on lähestynyt tuonelaa. / Minä rukoilen kuin Joona: / johdata minut, oi Jumala, pois turmiosta!

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Ihmisiä rakastava Herra! Minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan enkä uskalla silmiänikään nostaa ylös, nähdäkseni ääretöntä korkeutta, en myös uskalla nimittää Sinu pojaksesi. Mutta armosihan on määrätön! Ole minulle laupias, vaikka en sitä ansaitsisikaan!

Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Kunnioittakaamme kiitosvirsin Hengen jumalallista lyyraa, pasuunaa, joka on Jumalan salaisuuksia selvästi julistanut, Tessalonikan esimiestä, jumaluusopillista kieltä!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Tyynnytä, puhtahin Valtiatar, elämäni meri, ohjaa minut lohdutuksen satamaan, hillitse myrskyiset himoni ja johdata hiljaiseen rantaan!

Kontakki, 8. sävelmä

Oi jumalansaarnaaja Gregorios! / Me yksin mielin veisaamme ylistystä Sinulle, / Sinä, viisauden pyhä ja jumalinen julistaja, jumaluusopin heleä pasuuna. / Järkenä, joka seisot Alkujärjen edessä, / ohjaa meidänkin järkemme Hänen tykönsä, / että veisaisimme Sinulle, oi isä, iloitse armon saarnaaja!

7. irmossi

Juudeasta muinoin Babyloniin tulleet nuorukaiset / uskoen Jumalaan eivät pitäneet minään pätsin liekkiä, / vaan lauloivat: / Kiitetty olet Sinä, isiemme Jumala!

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Ihmisiä rakastava Isä! Minä en rohkene nimittää itseäni pojaksesi. Suo minun olla palkkalaisesi vertainen! Älä hylkää minua, kun minä huudan: Kiitetty olet Sinä, isiemme Jumala!

Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Ne, jotka saavat opetusta puheistasi ja kirjoituksistasi, Gregorios, omistavat jumalallisen tiedon ja tulevat täyteen hengellistä viisautta sekä rupeavat opettamaan Jumalan luontaisesta armosta ja voimasta.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Me, sairaalloisten himojen kuihduttamat, totisesti tuntien Sinut parannuksien lähteeksi ammennamme Sinusta pelastuksen jumalallista vettä ja huudamme: Siunattu on Sinun kohtusi hedelmä, oi Puhdas!

8. irmossi

Kaldealaisten hirmuvaltias seitsenkertaisesti kuumensi vihan vimmassa hurskaille nuorukaisille pätsin, / mutta kun näki heidät korkeimman voiman pelastamina, niin hän huusi heille: / Nuorukaiset, kiittäkää Luojaa ja Lunastajaamme; / papit veisatkaa, / ihmiset, ylistäkää Häntä kaikkina aikoina!

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Herra! Me, jotka uskomme Sinuun, tunnemme äärettömän suuren ja auliin laupeutesi. Sen vuoksi me tuhlaajapojan tavoin heltynein mielin heittäydymme eteesi ja rukoilemme: Ota, oi laupias, meidät vastaan, kun me Sinun puoleesi käännymme, sillä tosiaan ei ole olemassa syntiä, joka voisi Sinun ihmisrakkautesi voittaa.

Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Korkeasti oppinut Gregorios, Tessalonikan esipaimenten kaunistus, sinä teologien kaltainen ja elämäntavoiltasikin heidän vertaisensa, sinä seisot nyt kaikkilaupiaan Jumalan valtaistuimen edessä korkeasti loistaen esipaimenkunniassa ja vieläkin Jumalaa palvellen.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Jumalan Sana on ylenpalttisesta hyvyydestään muodostanut Sinussa, Neitsyt, himoilla rasitetun ihmisluonnon ja on kaiken uudistanut sekä pyhittänyt. Sinun pelastaminasi me sen vuoksi Sinua kaikkina aikoina ylistämme.

Me kiitämme ja ylistämme ja kumarramme Herraa / veisaten ja korkeasti kunnioittaen Häntä iankaikkisesti.

Katabasi, 4. sävelmä

Hurskaat nuorukaiset pelasti pätsistä Jumalansynnyttäjän Synnyttämä. / - ollen silloin kuvauksellinen mutta nyt todellinen, / ja se kehottaa koko maailmaa veisaamaan Sinulle: / veisatkaa Herralle kiitosta Hänen tekonsa / ja ylistäkää Häntä kaikkina aikoina!

Pappi: Jumalansynnyttäjää, Valkeuden Äitiä, veisuilla kunnioittaen ylistäkäämme.

Laulajat: Minun sieluni suuresti ylistää Herraa...

9. irmossi

Taivas ihmetteli ja maan ääret hämmästyivät siitä, / että Jumala ilmestyi ihmisille ruumiissa, / ja että Sinun povesi tuli taivasta avarammaksi. / Sen tähden Sinua, oi Jumalansynnyttäjä, / enkelein ja ihmisten joukot ylistävät.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Herra, Herra! Laupeutesi on sangen suuri. Älä inhoa minua, kun olen hillittömösti hekumoiden tuhlannut antamasi rikkauden, mutta nyt käännyn puoleesi ja tuhlaajapojan tavoin huudan Sinulle: Minä olen syntiä tehnyt Sinua vastaan! Pelasta minut, kun nyt Sinun armoosi vetoan!

Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Gregorios, sinä olet tullut Jumalan kuvastimeksi, sillä säilytettyäsi tahrattomana sen, mikä sinussa oli Jumalan kuvaksi luotua, ja miehuullisesti asetettuasi järjen hallitsemaan lihallisia himoja, sinä sait myöskin sen, mikä oli sinussa Jumalan kaltaiseksi luotua, ja niin muodoin tulit pyhän Kolminaisuuden loistavaksi asunnoksi.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Jumalansynnyttäjä! Me, uskovaiset, kiitosvirsillä ylistämme Sinua, sillä Sinä vapautit meidät ikivanhasta kirouksesta, ja me kaikki saamme Sinun kauttasi Jumalan siunauksen, pelastuksen, valistuksen ja armon sekä ikuisen ilon.

Katabasi, 4. sävelmä

Jokainen maan päällä syntynyt Hengen valaisemana riemuitkoon / ja viettäkööt juhlaa ruumiittomat henkiolennot, / kunnioittaen Jumalanäidin pyhää riemujuhlaa, ja huutakoot: / Iloitse autuain, puhdas Jumalansynnyttäjä / ja ainainen Neitsyt!

Eksapostilarioita

Vuorossa olevan sunnuntain eksapostilarion lisäksi.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Iloitse sinä, isäin kerskaus, jumaluusoppineiden suu, rauhallisuuden tyyssija, viisauden asunto, opettajista ylevin, sanan valtameri! Iloitse, toiminnan elin, ylevin näkijä, ihmisten sairauksien parantaja! Iloitse Hengen temppeli - kuollut sekä elävä isä!

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Valtiatar, kaikkien Kuningatar, ennätä apuun meille vaaroissamme, ennätä ahdistuksissamme, ole läsnä hädässämme, ettei saatana saisi meitä saaliikseen viimeisinä päivinä, ja ettemme helvettiin joutuisi. Tee, oi Valtiatar Jumalanäiti, niin, ettei kukaan meistä tulisi kadotukseen tuomituksi silloin, kun me tulemme Poikasi peljättävän tuomioistuimen eteen.

Kiitosstikiiroista

Vuorosävelmän stikiirain lisäksi Pyhälle Gregoriokselle, 1. sävelmä

Liitelauselma: Sinun pappisi, oi Herra, pukeutukoot vanhurskauteen ja Sinun hurskaasi riemuitkoot. (Ps. 132: 9)

Puhtaan elämäsi kauneutta, oi autuas, / ihmettelivät enkelien sekä ihmisten joukot, / sillä sinä olet tahtosi päätöksellä osoittautunut lujaksi taistelijaksi ja kilvoittelijaksi, / esipaimeneksi, / Jumalan arvolliseksi palvelijaksi / sekä tosi ystäväksi.

Liitelauselma: Nouse, Herra, kohota kätesi, Jumala! Älä unhota kurjia! (Ps. 10: 12.)

6. sävelmä

Tänä pidättäytymisen aikana / Sinä Kristus, annoit meille, synnin pimeydessä vaeltajille, loistaa valon. / Anna meidän nähdä myöskin Sinun kärsimyksiesi suuri päivä, / jotta saisimme silloin huutaa: / Nouse, Jumala, armahda meitä!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Korkeasti siunattu olet Sinä...

Suuri ylistysveisu. Hetkissä

Vuorosävelmän troparin lisäksi Pyhälle Gregoriokselle, 8. sävelmä:

Oikean uskon valo, kirkon tuki ja opettaja, / erakkojen kaunistus, teologien voittamaton puolustaja, / ihmeitä tekevä Gregorios, Tessalonikan kunnia, armon saarnaaja, / alati rukoile pelastusta sieluillemme.

Vuorosävelmän kontakin lisäksi paastokontakkeja:

4. sävelmä: Nyt on tullut toiminnan aika, tuomio on ovella, paastotkaamme. / Kantakaamme Herralle katumuksen kyyneleitä ja almuja huutaen: / Syntimme ovat runsaat kuin kuin meren hiekka, / mutta Sinä, kaiken Luoja, anna ne anteeksi, / että saisimme kuihtumattomat seppeleet.

8. sävelmä: Oi jumalansaarnaaja Gregorios! / Me yksin mielin veisaamme ylistystä Sinulle, / Sinä, viisauden pyhä ja jumalinen julistaja, jumaluusopin heleä pasuuna. / Järkenä, joka seisot Alkujärjen edessä, / ohjaa meidänkin järkemme Hänen tykönsä, / että veisaisimme Sinulle, oi isä, iloitse armon saarnaaja!

Liturgiassa

Prokimeni: Sinä, Herra, varjelet meidät; / iäti suojelet meidät tältä sukukunnalta. (Ps. 12:8)

Liitelauselma: Pelasta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet. (Ps.12:2)

Epistola: Hebr. 1: 10-2:3. Hebr. 7: 26-8:2.

Vuorosävelmän Halleluja.

Evankeliumi: Mark. 2: 1-12: Siihen aikaan Jeesus muutamien päivien perästä meni Kapernaumiin... Joh. 10: 9-16: Herra sanoi hänen luoksensa tulleille juutalaisille: Minä olen ovi...

Ehtoollislauselma: Kiittäkää taivaissa Herraa, kiittäkää Häntä korkeuksissa! (Ps. 148: 1.)