Toiminnot

Johannes Rilalainen

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 19. lokakuuta 2016 kello 08.32 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Johannes Rilalainen, muistopäivä 19.10.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Pyhittäjä Johannes Rilalainen (bulgariaksi: Иван Рилски / Ivan Rilski) syntyi nykyisen Bulgarian alueella lähellä se nykyistä pääkaupunkia Sofiaa (София) paikassa nimeltä Serdica (Сердика) vuonna 876. Hänen elämänkertansa alku on pyhälle melko tavanomainen: hurskaan perheen hurskas lapsi, joka vanhempien kuoltua jakoi omaisuuutensa köyhille, vihkiytyi munkiksi ja lähti kilvoittelemaan.

Jouduttuaan rosvojen ryöstämäksi ja pahoinpitelemäksi, hän siirtyi asumaan syvään luolaan yhdssä sisarenpoikansa Luukkaan kanssa. Luukkaan isä suuttui tilanteesta ja haki poikansa pois Johanneksen luota, mutta poika kuoli matkalla kotiin käärmeen puremaan.

Kilvoiteltuaan kaksitoista vuotta luolassa, Johannes siirtyi Rilan (Рила) vuoristoon ja asui siellä vain villieläimet seuranaan ontossa puussa. Ihmisiä hän ei nähnyt seudulla aikoihin. Kerran paimenet etsiessään kadonneita lampaitaan sattuivat paikalle ja löysivät hänet ja niin alkoi hiljalleen levitä hänen maineensa erakkona muillekin. Hänen luokseen tuotiin sairaita ja riivattuja parannettavaksi.

Kun maine ja vierailut laajenivat, Johannes jatkoi matkaansa vielä vaikeammin saavutettaviin maisemiin vuorelle, missä hän sitten viettikin taas seitsemän vuotta asuen taivasalla. Hänen maineensa erakkona kantautui myös Bulgarian kuninkaan Pietari I:n (bulgariaksi: Петър I / Petr I) tietoon ja kuningas lähetti yhdeksän matsöstäjää etsimmään Johannesta ja tuomaan hänet kuninkaan luo. Löydettyään Johanneksen, hän syötti metsästäjät, muttei lähtenyt heidän mukaansa, vaan ilmoitti hoitavansa asiat kaikilta osin kuntoon kirjeitse, jos se on tarpeen.

Johanneksen luo alkoi hiljalleen kerääntyä muitakin kilvoittelijoita ja heistä muodostui sittemmin luostariyhteisö. Johanneksen kilvoitteluluolan ympärille rakennettiin kirkko ja luostariyhteisö piti Johannesta johtajanaan.

Johannes Rilalainen kuoli vuonna 946, jolloin hän oli seitsemänkymmenen vuoden ikäinen.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhittäjä Johannes Rilalaista aina vuosittain hänen reliikkiensä Turnovoon (bulgariaksi: Търново) siirtopäivänä lokakuun 19. päivänä. Siirto tapahtui vuonna 1238. Kun turkkilaiset valtasivat Turnovon, reliikit siirrettiin Rilan luostariin (Рилски манастир / Rilski manastir), noin 117 Sofiasta etelään, missä ne ovat yhä nykyäänkin.

HAP

Muualla Internetissä: