Lähdekoodi sivulle Kysy papilta: Ehtoollinen

== PAPIN PALSTA ==
[[Kuva:Ak_02-1990.jpg|thumb|300 px|<center><small>Aamun Koiton nr. 2/1990 kansilehti.</small></center>]]
<blockquote>''Voiko ortodoksi käydä luterilaisten ehtoollisella? Kävin ennen luterilaisen mieheni kanssa luterilaisessa kirkossa ehtoollisella. Sitten yksi ortodoksipappi sanoi, ettei saa käydä, ja nyt uhkaa tulla peheskandaali.'' </blockquote>
<hr>
Tämä on erittäin vaikea mutta myös tärkeä kysymys. Toisaalta pappi, joka on kieltänyt käymästä luterilaisella ehtoollisella, on oikeassa, mutta toisaalta ... on hyvin ikävä asia, että perheenjäsenet eivät voi käydä ehtoollisella yhdessä.<br>
<br>
Ongelman ydin on siinä, että ortodoksisen kirkon ehtoolliskäsitys on toinen kuin luterilaisen kirkon. Ortodoksisessa kirkossa ehtoollinen on koko uskonelämän huipentuma. Ehtoollisessa me tulemme yhdeksi Kristuksen kanssa ja pääsemme tämän yhteyden ansiosta hengittämään Pyhän Kolminaisuuden yhteyttä, pääsemme taivaallisen Isämme syliin. <br>
<br>
Kun osallistumme ehtoolliseen, tunnustamme tämän uskon. Tunnustamme sen kokonaan, mikään ei enää jää ulkopuolelle. Jos hyväksymme ortodoksisen kirkon ehtoollisen, hyväksymme kaiken muunkin, mikä ortodoksiseen uskoon kuuluu. Kaikki, mikä kirkkoon kuuluu, on sidoksissa ehtoolliseen. Jos kirkkoa verrataan ruumiiseen – kuten apostoli Paavali mielellään teki – on ehtoollinen sen sydän. Meidän jäsenyytemme kirkossa perustuu siihen, että tämä sydän pumppaa verta kirkkoruumiiseen, jossa mekin olemme yhtenä soluna. <br>
<br>
Luterilaisessa ja yleensä protestanttisissa kirkoissa ehtoollisen merkitys ei ole näin keskeinen. Se ymmärretään "vain" Jeesuksen muistoateriaksi. Se on yksi asia monien joukossa, ehkä tärkeä, mutta siihen ei liity sellaista kokonaispakettia kuin ortodoksisessa kirkossa. <br>
<br>
Ortodoksinen kirkko opettaa meitä ajattelemaan ehtoollisesta jotenkin tähän tapaan: kun otan vastaan ehtoollisen, otan vastaan kaiken muunkin, mikä tämän kirkon elämään ja opetukseen kuuluu ja jaan kaiken niiden ihmisten kanssa, jotka tulevat tästä samasta leivästä ja samasta maljasta osallisiksi. Kirkkoa ei ole ilman ehtoollista, kirkko ei "toteudu" ilman ehtoollista, vaan juuri ehtoollinen on se asia, joka meidät kokoaa yhdeksi ruumiiksi ja tekee meistä kirkon. <br>
<br>
Meillä, jotka Kristuksen kirkon ehtoolliseen osallistumme, pitää olla keskenämme sama mieli, yhteinen usko. Ehtoolliselle meno edellyttää meiltä kokonaisvaltaista sitoutumista kirkkoon. Käytännössä tämä Suomessa tarkoittaa myös sitä, että olen myös "kirjoilla" tässä kirkossa ja ehkä myös maksan veroja sille seurakunnalle, missä ehtoolliseen osallistun. Kirkon jäsenyys on nimittäin konkreettinen asia. Emmekä voi kuulua tänä päivänä yhteen, toisena päivänä toiseen – ei ainakaan pitäisi. Uskoa ei vaihdeta kuten vaatetta.<br>
<br>
Luterilainen kirkko katselee asioista toisella tavalla. Uskontoa pidetään enemmän yksityisenä, henkilökohtaisena asiana, joka ei välttämättä luo sosiaalisia sidonnaisuuksia. Eikä ehtoollinen ole samalla tavalla kirkon olemassaolon kannalta olennainen asia. Ehtoollinen ei luterilaisen näkemyksen mukaan tee kirkkoa, kirkko voi olla olemassa vaikka ilman ehtoollistakin. (Monissa luterilaisissa seurakunnissa ehtoollista ei aikaisemmin toimitettukaan kuin ehkä pari kertaa vuodessa, nykyään yleensä kyllä useammin.) Siellä ehtoolliselle voi mennä kuka tahansa, ortodoksejakaan ei kielletä lähestymästä tätä sakramenttia. Mutta ortodoksi ei voi mennä luterilaiselle ehtoolliselle, jos hän on sisäistänyt ortodoksisen ehtoollisnäkemyksen. Hän ei voi mennä ja ottaa luterilaisesta kirkosta vain ehtoollista, koska siihen ortodoksisen näkemyksen mukaan sisältyy kaikki muukin. <br>
<br>
Kirkko ei ole valintamyymälä, josta otetaan vain ne asiat, jotka sattuvat miellyttämään ja jätetään muu sikseen. Jos haluaa ottaa siitä parhaat palat, on otettava myös se kilvoitus ja vaivannäkö, joka kirkon elämän kokonaisuuteen kuuluu. Missään tapauksessa me ortodoksit emme saa ruveta ajattelemaan, että ehtoollinen olisi kirkossa vain yksi asia muitten joukossa. <br>
<br>
Toivottavasti protestantitkin alkavat jälleen ajatella näin. Se merkitsisi kirkkojen todellista lähentymistä ja jonakin päivänä yhtymistä tai ainakin ehtoollisyhteyden palautumista. Näyttää siltä, että kirkot ovat tässä suhteessa lähentymässä toisiaan, mutta vielä on matkaa kuljettavana. Toisaalta näyttää valitettavasti nousevan uusiakin erottavia tekijöitä, ennen kuin entisiäkään on saatu sovituksi. <br>
<br>
Tässä on seka-avioliittojen tragedia: vaikka puolisoiden kesken on kaikki yhteistä, he syövät kotona samaa ruokaa, nukkuvat yhdessä ja heillä on yhteiset lapsetkin, he eivät voi osallistua yhdessä ehtoolliseen. Toisen on erottava omasta kirkosta ja liityttävä toisen kirkkoon, jotta tämä kävisi mahdolliseksi. Sekään ei ole eikä saa olla helppo ratkaisu, sillä lapsuuden usko on meille arvokasta pääomaa. Mutta ehkä on mahdollista löytää se sama usko toisessakin kirkossa. Silloin voi suositella kirkon vaihtamista. <br>
<br>
Ortodoksina tietysti toivoo, että tässä prosessissa edellä esittämääni ehtoollisnäkemystä kunnioitettaisiin ja pidettäisiin ehtoollinen elämän asioiden joukossa ensimmäisellä tärkeyssijalla ja että ratkaisu tapahtuisi ortodoksisen kirkon hyväksi. Ehtoollinen ei saisi tulla pelkästään välikappaleeksi, jonka avulla vahvistetaan perheyhteyttä. Jos ehtoollinen nähdään vain apukeinona, se ei ole oikein. <br>
<br>
Meidän pitää, palvella Jumalaa eikä odottaa, että Jumala palvelisi meitä. Jälkimmäinenkin asia kyllä yleensä tapahtuu, kun otamme ensimmäisen vakavasti. <br>
<br>
<b>Matti Sidoroff</b><br>
<br>
(''Teksti on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 2/1990, joka ilmestyi tammikuun 2. päivänä 1990, sivulla 23 [7].'')

[[Luokka:Aamun Koitto]]
[[Luokka:Ehtoollinen]]