Toiminnot

Mustelmat II (kirja)

Kohteesta Ortodoksi.net

Kirjan kansi
Arkkipiispa Leo: Mustelmat II
ISBN 978-952-5790-41-1
Julkaisija/kustantaja: Karjalan Kielen seura (KKS) ry
Julkaisupäivämäärä: 20. päivä joulukuuta 2017
Sivumäärä: 223
Koko: 215 x 135 mm
Sidos: sidottu / kovakantinen


Takakannen esittelyteksti:

”Keskellä elämää, elämän ytimessä - ei sivussa eikä taustalla - tahdoin olla, kokea kaikkea ja tuntea.” Tällä tunnustuksella alkaa Arkkipiispa Leon MUSTELMAT -teoksen toinen osa ja päättyy elämän mittasuhteiden pohdintaan herra Hershijevin kautta. Muistoissa palataan lapsuudenkotiin Savon Pielavedelle, jonne salmilaisen perheen evakkomatka Laatokan rannoilta on päättynyt sodan jälkeen. Muistojen mukana kulkee syvä kiintymys ja kiitollisuus vanhempia sekä sisarta ja veljeä kohtaan. Tarkkasilmäinen luonnonhavaitsija on myös sodanjälkeisten jälleenrakennusvuosien silminnäkijä aikana, jolloin ihmiset avasivat vielä ovensa tuntemattomalle kulkijalle, lentojätkälle tai sunnuntaikahvikierroksella kylän taloissa kiertäneelle kahvimummolle.
---

Pyhäpäivisin kävi meillä kylässä

yksi vanha kahvimummo
juomassa kahvia
hän tuli sunnuntaina
iltapäivällä
mustissa pyhävaatteissa
istahti penkille
ikkunan vierelle
eikä puhunut paljoa
mutta pyöritti peukaloita
eteen ja taaksepäin
ja molempiin suuntiin
eikä ollut mitenkään perhetuttu
vaan enemmän tuntematon
no se oli pikku juttu
ja hän sai aina kahvinsa
jonka ryysti lautaselta
jota piti kolmella sormella
suussa oli pala sokeria
ja sen läpi hän imi kahvia
kaatoi välillä kupista kahvitassille
ja odotti jo uutta kupillista
joka tarjoiltiin hänelle
kermaa, pullaa ja pikkuleipää lisukkeena
ja niin hän lähti tien päälle

kohti seuraavaa kahvipaikkaansa

---

Vielä muutaman päivän kunnioitettavaa ja muistorikasta titteliä kantava Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa, kohta Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo on julkaissut yhdessä Karjalan Kielen Seuran kanssa muistelmiensa toisen osan, runoteoksen, jonka nimi ”Mustelmat II”, kuvastaa hauskalla kielileikillä niiden luonnetta. Mustelma on karjalankielinen ilmaus muistelmille, mutta se on meille supisuomalaisille, huonommin tai ei ollenkaan karjalaa osaaville myös muun merkityksen omaava sana. Jokainen meistä saa elämänsä aikana mustelmia, halusi tai sitten ei.

Kirjaa lukiessa ainakin tällainen arkkipiispan ikätoveri, suunnilleen saman ikäinen, palaa vahvasti omiin muistoihinsa arkkipiispan muistelujen ohessa. Lukusia sellaisia asioita, joita nykyihmiset eivät ehkä kovin laajalti edes tunnista, vilahtelee elämää ja muistoja täynnä olevissa runoissa, jotka kaikki on kirjoitettu jälleen sekä suomeksi että karjalaksi. Yksi niistä on tuo edellä esille tullut kahvimummo, jollaista ei enää nykyaikana mistään löydä ja saattaisipa olla melkoinen yllätys asukkaille, jos sellainen jonain päivänä sisään astuisi. Ei siinä olisi nykyihmisillä mitään opittuja tapoja käsitellä mummoa, vaan sormi menisi varmaan jokaiselta suuhun. Eikä omat lapset edes oikein usko, että tuollaisia ihmisiä oli edes olemassa.

Runoissa vilisee tuttuja sanoja minun ikäisille, mutta vieraita nuoremmille: saunapolku, pirssi, tonkka, maitolaituri, kurri, separaattoti, sirrikka ja hankmo. Suurelle osalle nykyihmisiä nuo sanat ovat vierasta kieltä, vaikka ihan suomea ovat nekin. Nuoret tuntevat erilaisen Kurrin ei samaa kurria, josta me ”saimme nauttia”.

Arkkipiispa Leon runokirja antaa tällaiselle vanhemmalle miehelle muistoja ja varmaan myös vahvistusta nuoruudesta ja ajasta, jolloin ”kaikki oli hyvin ja kaunista”. Nuoremmille kirja antaa kuvan siitä ajasta, jolloin omat vanhemmat tai isovanhemmat elivät, puutteista ja niukkuudesta huolimatta tyytyväisinä ja onnellisina, vaikkakin usein väsyneinä ja kovasta työstä uupuneina.

Kirja välittää hyvin arkkipiispan kaihon lapsuudenkotiin ja kauniit muistot kotiseudustaan, omista vanhemmistaan ja muista perheen jäsenistä, joista yhdelle, arkkipiispan siskolle Helenalle, tämä kirja on omistettu. Sisko on saanut yhden kokemuksensa runoonkin ja runosta ”Kerran siskotytöllä” voisi kai myös päätellä, että tuo lapsuudenkokemus on kuvainnollisesti auttanut arkkipiispaakin elämänsä aikana niin, ettei aina ole ”tarvinnut hernettä nenästä kaivella”.

Ortodoksi.net / Hannu Pyykkönen
21.12.2017

Sisällysluettelo

  • KIITOKSET / PASSIBOT
  • 1 KESKELLÄ ELÄMÄÄ / 1 KESKEL ELOSTIJ
    • KESÄYÖN SADE OLI PUHDISTANUT ILMAN / KEZÄUÖN VIHMU OLI PUHTASTANNUH ILMAN
    • PIENTÄ TALOA / PIENDÜ TALOIDU
    • YÖTÖN YÖ / ÜÖTÖI ÜÖ
    • MAALISKUUN HANGET HÄIKÄISIVÄT / KEVÄTKUUN HANGET SILMIHOTTAJAT
    • KÄVELEN TALVI-ILLASSA / KÄVELEN TALVI-ILLANNU
    • KAIPAAN KOTIIN / IGÄVÖIČEN KODIH
    • TÄHÄN TALOON / TÄH TALOIH
    • ISÄ JA ÄITI / TUATTO DA MUAMO
    • KERRAN SISKOTYTÖLLÄ / ERÄHÄN KERRAN ČIKKOTÜTÖL
    • PYHÄPÄIVISIN KÄVI MEILLÄ KYLÄSSÄ / PÜHINNÜ PÄIVINNÜ
    • SEISOVILTA JALOILTA / SEIZOJIL JALLOIL
  • 2 MAITOLAITURIT / 2 MAIDOPRISTANIT
    • MAIDON KÄSITTELY ENTISISSÄ OLOISSA / MAIJON KÄZITTELEMINE ENDIZIS OLOLOIS
    • NAVETAN YHTEYDESSÄ OLI LIITERI / TANHUON ÜHTEVÜKSES OLI HEINÜSARAI
    • NAVETAN ASUKKAISIIN / TANHUON ELÄJIH
    • NAVETAN TAKANA OLI NOKKOSPELTO / TANHUON TAGAN OLI ŠIILOIPELDO
    • KANAPARVEN KÄYTTÄYTYMISTÄ / KANAPARVEN IČENVIENDIÄ
    • NIIN KUIN AINA KARJALAISISSA KODEISSA / KUI AINOS KARJALAZES KOIS
    • ISÄ PITI HYVÄÄ HUOLTA HEVOSESTA / TUATTO PIDI HÜVIÄ HUOLDU HEBOZES
    • ISÄ KAATOI ISOJA PUITA SIRRIKALLA / TUATTO KUADOI SUURII PUULOI'SIRRIKAL'
    • HEVOSEN VALJAISSA / HEVON VAL'L'AHIS
    • MUIDEN TÖIDEN VÄLILLÄ / MUIJIEN RUADOLOIN VÄLIL
    • 1950-60-LUVUILLA / 1950-60-LUGULOIL
    • HEVONEN OLI VÄLTTÄMÄTÖN / HEBO OLI VÄLTÄMÄTÖI
    • TAIPALEEN KYLÄLLÄ / TAIBALEHEN KÜLÄL
    • KOULUAIKANI / MINUN ŠKOLA-AIGU
  • 3 TEKEE MIELI MUISTELLA / 3 HÜVÄL MIELEL MUSTELEN
    • TUONA AIKANA NAAPUREISSA / TUAH AIGAH NUABIJRIS
    • ENTISAIKAISILLA HIEKKATEILLÄ / ENDISAIGAZIL HIEKKUDOROGOIL
    • SILLÄ KUOPION MATKALLA / SIL KUOPION MATKAL
    • MUISTAN TUOLTA SAMALTA MATKALTA / MUSTAN KUI TUAL SAMAZEL MATKAL NÄIN
    • ENTISAJAN KAUPANKÄYNNISSÄ / ENDISAIGAH KAUPANKÄÜNNIS
    • KUN SOTIEN JÄLKEISENÄ AIKANA / KONZU VOINAN JÄLGEH
    • SYNTYMÄKOTITALO ON HIRSIRAKENNUS / ROINDUKODITALOI ON PARZIRAKENDUS
    • ENSIMMÄISET KATOT RAKENNUKSISSA / ENZIMÄZET LEVOT RAKENDUKSIS
    • MAATALOUDESSA JA TALONPIDOSSA / MUATALOHUOS DA TALOINPIENDÄS
    • MEIDÄN RAKENNUKSET OLIVAT MAALATUT PUNAMULLALLA / MEIJÄN RAKENDUKSET OLDIH MUALATUT RUSKEIMULLAL
    • MUISTAN KUN SÄHKÖT TULIVAT / MUSTAN KONZU SÄHKÖT TULDIH
    • KOVIA TYÖMIEHIÄ / KOVII RUADOMIEHII
    • SILLOIN KUN EI OLLUT PUHELINTA / SILLOI GU OLLUH EITELEFONUA
    • KUN TULI KEVÄT JA KESÄ / GUJ TULI KEVÄT DA KEZÄ
    • VARHAISIMMAT PELTOMME / VAHNIMAT PELLOT MEIJÄN
    • KYLÄMME ERÄILLÄ RINNEMAILLA / MEIJÄN KÜLÄN ERÄHIL RINNEHMUALOIL
    • OSA PELLOISTAMME / OZA MEIJÄN PELDOLOIS
  • 4 KOSKA ASUIMME MAANTIEN VARRELLA / 4 KU ELIMMÖ DOROGAN VARREL
    • KÄVI MEILLÄ MYÖS KAIVONKATSOJA / KÄVÜI MEIL I KAIVONKAČČOI
    • ENNEN KOTONA / ENNE KOIS
    • TIELLÄ KULKIJOIDEN / DOROGAL KUIGIJOIN
    • MAANTIELLÄ KULKEVIA / DOROGAL KULGIJOI
  • 5 LUMOAVA OLI LAPSENA / 5 LUMUAJU OLI LAPSENNU
    • LAPSUUSAJAN KEVÄÄT OLIVAT HAUSKAA AIKAA / LAPSUSAIJAN KEVIÄT OLDIH VESSELII AlGOl
    • LESKENLEHTI / MAJOIHEINO
    • MEILLÄ OLI HYVÄ PIHASAUNA / MEIL OLI HÜVÄ PIHAKÜLÜ
    • KOTIMME ON JÄRVIKUIVION REUNASSA / MEIJÄN KODI ON JÄRVIKUIVION REUNAS
    • TÄÄLLÄ MAALLA / TIÄ MUAL
  • 6 EI KAIKILLA OLLUT KAMEROITA / 6 EI KAIKIL OLLUH KAMEROI
    • VALOKUVAAJIEN LISÄKSI / FOTOKUVUAJIEN LIZÄKSE
  • 7 KANSAKOULUAIKANANI / 7 KANZANŠKOLANAIJAN
    • KOULUN KUUSIJUHLASSA / ŠKOLAN RASTAVANJUHLAS
    • ISÄN JA ÄIDIN AKTIIVISENA TYÖNÄ / TUATAN DA MUAMAN AKTIIVIZENNU RUAONNU
    • PIELAVEDELLÄ TAIPALEEN KYLÄSSÄ / PIELAVEIL TAIBALEHEN KÜLÄS
    • KUN PIELAVEDELLE OLI RAKENNETTU / KU PIELAVEIL OLI SROJITTU
    • JO ENNEN KANSAKOULUVUOSIA / JO ENNE KANZANŠKOLAN VUOZII
    • 40-50-LUKUJEN LAPSILLA / 40-50-LUGULOIL LAPSIL
    • ENTISAJAN KYLILLÄ / ENDIZEN AIJAN KÜLIL
  • 8 KAIKKI KOLME JOHTAVAA / 8 KAI KOLME JOHTAVUA
    • SAMOISTA RUKIISISTA JAUHOISTA / SAMAZIS RUISJAUHOLOIS
    • NAVETASSAMME JA KESÄISIN LAMMASHAASSA / MEIJÄN TANHUOS DA KEZÄL PAZBIŠAL
    • SYKSYN VIILENNYTTYÄ / SÜGÜZÜN VIILETTÜÜ
    • KARJALANPAISTINA TUNNETTU RUOKA / KARJALANPASTOKSENNU TUNDIETTU SÜÖMINE
    • KOTONAMME JUOTIIN PALJON KAHVIA / KOIS JOIMMO ÄlJÜ KOUFII
    • KAHVISTA MUISTUU MIELEENI SIKURI / KOUFIES JUOHTUU MIELEH TSIKOURI
    • KUN 'SILLOIN ENNEN' / GU 'SILLOI ENNE'
    • ISÄ OLI MAA- JA METSÄTYÖN OHELLA / TUATTO OLI MUA- DA MEČČÜTALOVUSRUAVON LIŽÄKSE
    • VARHAISIA LAPSUUDENMUISTOJA ON SE / AIGAZII LAPSUSMUSTOLOI ON SE
    • KYLÄN KOULULLA / KÜLÄN ŠKOLAL
  • 9 ISÄ JA ÄITI RAKASTIVAT KUKKIA / 9 TUATTO DA MUAMO SUVAITTIH KUKKAZII
    • MEIDÄN ÄIDIN KASVIMAASTA / MEIJÄN MUAMON KAZVIMUAS
  • 10 MUISTAN VANHAN MIEHEN / 10 MUSTAN VAHNAN MIEHEN