Lähdekoodi sivulle SUOL:n phj:n puhe SOOLin 60-v.juhlassa

''Suomen ortodoksisten opettajien liiton juhla Kuopiossa 1.10.2011<br>Hannu Koskinen, Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja''
[[Kuva:Koskinen_sooli.jpg|thumb|250 px|<center>SUOL:n puheenjohtaja, lehtori, rovasti Hannu Koskinen<br><small>(''Kuva © Ortodoksi.net / HAP'')</small></center>]]
----
Arvoisa arkkipiispa Leo, arvoisa SOOL ry:n puheenjohtaja Sirpa ortodoksisten opettajien liiton syntymäpäiväjuhlaväki!

Suomen uskonnonopettajain liitto toivottaa parhainta onnea sisarliitollemme, joka on tänä syksynä saavuttanut kypsän keski-iän! 

Ortodoksinen uskonnonopetus on myös meidän luterilaisten uskonnonopettajien silmäterä. Edustammehan me molemmat taustaltamme kansankirkkoista kulttuuritraditiota koulumaailmassa. Emme ole kuitenkaan ensisijaisesti kirkkojen asialla, vaan kotien, jotka lähettävät lapsensa koulutielle turvallisin mielin tietäen, että koulussa annettava uskonnonopetus ja muu katsomusopetus noudattavat kotien kulttuuriperinnettä. Toisaalta meidän luterilaisten uskonnonopettajien läheisimpiä työtovereita siellä koulussa ovat ortodoksisen uskonnon opettajat. Lähiystäviini kuului jo Helsingin vuosina nyt jo edesmennyt Viljo Maksimainen ja myöhempiä kaverikollegoja siellä koulun maailmassa on ollut mm. Risto Päivinen.

Olemme saaneet huomata, että ortodoksien uskonnonopetuksen puolella liiton tasolla on neuvokasta huippuosaamista vaikka muille jakaa. Meillä on hyvä tuote oman -uskonnonopetus – puolustettavana. Siinä olemme saaneet aina luottaa, että ortodoksinen opettajaliitto puhaltaa yhteen hiileen kanssamme. 

Tässä tilanteessa voisi oikeastaan julkisesti sanoa, että meillä tavallaan on yhteinen rakas lapsi, jonka kasvua ja kehitystä tahdomme edistää. Se on oman uskonnonopetus. Kun uskonnonvapaustulkinta muuttui negatiivisesta positiiviseksi, sai koko uskonnonopetuskysymys uuden valoisamman ilmeen. Enää ei tarvitse pohtia, miten siitä päästään ulos, vaan kuinka tuo oikeus siihen toteutetaan. Oman uskonnonopetus itsessään mahdollistaa ihmisen yhden keskeisen perusoikeuden toteutumisen. Se antaa mahdollisuuden kasvaa omilta juuriltaan käsin ja oikeuden oman uskonnollisen juuriston vahvistumiselle. Siltä pohjalta on mahdollista kasvaa oma vahva ja ehjä identiteetti. Kaikille yhteinen uskontotieto ei sellaiseen kasvuun tarjoa minkäänlaisia eväitä, koska se ei ole lähtökohtaisesti kenenkään omaa. Samoin elämänkatsomustieto ei voi olla vaihtoehto uskontotaustaisille oppilaille ja opiskelijoille, koska se ei ole mikään neutraali katsomusaine, vaan se on luotu nimenomaan uskonnottomista kotitaustoista tuleville koululaisille uskonnottomaksi katsomusaineeksi. Nykyinen malli oman uskonnon opettamisesta luotiin maksimaalisen suurella asiantuntemuksella ja poikkeuksellisen suurella poliittisella tahdolla. Käytännössä se toimii ja palvelee erinomaisesti ja on taloudellisesti uskottua halvempi. Tästä perusoikeudesta tulee pitää kiinni. Koulua uudistettaessa tulisi tuntijakokysymykset joskus jättää muuttamatta ja keskittyä opetussuunnitelmien tasolla yhä parempiin ratkaisuihin. Näin oman uskonnonopetuksesta voisi hioutua entistä kirkkaampi timantti.

Uskonnonopetusta perusteltaessa ja puolusteltaessa se nähdään keskeisenä osana koulun arvokasvatusta ja itseisarvoisena asiana. Monia muita aineita on tapana puolustella niiden tuottamien konkreettisten hyötyjen avulla. Valitettavasti KESU-luonnos ei sisällä hallitusohjelmaan kirjattua arvokasvatusta. Tekstistä voi lukea, miten koulutus yhä vahvemmin synkronoidaan elinkeinoelämän palvelemisen välineeksi. Siihen, mikä tuottaa suoraa ja raakaa taloudellista HYÖTYÄ. 

Olisiko nyt aika ryhtyä puhumaan oman uskonnonopetuksesta välineellisenä asiana ja arvona? Uskonnonopetushan antaa, jos mikä ihmiselle kulttuurisen kompassin käteen, jonka kanssa on hyvä suunnata maailman markkinoille vaikkapa rahaa tekemään. Se avaa symbolien kielen. Oman uskonnonopetus antaa valmiuden ymmärtää myös toisin uskovien maailmaa ja ajattelua. Oman uskonnonopetus on keskeinen osa minuksi tuloa. Se rakentaa identiteettiä ja antaa välineet oman eksistenssin pohdinnalle. Näitä kysymyksiä nykyisin käsitellään leimallisesti psykologiassa, terveystiedossa ja filosofiassa. Uskonto on keskeinen osa nykyihmisen kansalaistaitoa! Ihmisen arvopohja ja eettinen orientoituminen lähtee omasta uskonnosta. 

Tässä eräs näyte uskonnon käyttöarvosta:
+ 10. ''”Kesken toukokuun 1999 Kosovon rauhanprosessin kiireiden tapasin sveitsiläisen teologin, professori Hans Küngin Mäntyniemessä. Puhuimme hänen kanssaan siitä, miten uskonnot voisivat toimia konfliktien rauhanomaisten ratkaisujen edistäjinä. Totesimme asiaan liittyvän ongelmallisuuden, mutta myös sen ratkaisun mahdollisuuden. Uskonnot muodostavat sosiologisesti tarkastellen valtajärjestelmiä. Uskonnot voivat vahvistaa ja luoda valtapiirejä, joiden luonnetta emme pysty ennakoimaan. Ne voivat kärjistää ja kasvattaa konflikteja, tai sitten ne voivat lientää niitä ja auttaa sovinnon tekoa. Totesimme siinä hetkessä ennen kaikkea, että on tärkeä nähdä uskontojen erilaiset mahdollisuudet ehkäistä sotien syntymistä ja purkaa jo alkanutta väkivallan käyttöä.”''<br>
Presidentti Martti Ahtisaari Helsingin yliopistossa 18.2.2010<br>
Pohdi presidentti Ahtisaaren esityksen pohjalta uskontojen mahdollisuuksia edistää rauhaa.

Tämä katkelma kysymyksineen oli eilisestä uskonnon ainereaalikokeesta. Kysymys oli yhteinen luterilaisille ja ortodokseille, yksi kolmesta yhteisestä. Siis uskonnonopetus viitoittaa myös suuntaa tiellä rauhaan. 

Oman uskonnonopetus antaa siis erinomaisen karttapohjan kohdata toiseus, minuus ja pyhyys.

Arvoisa puheenjohtaja Sirpa ja muu ortodoksisten opettajien liiton väki! Teidän kassanne olemme puhaltaneet yhteen hiileen. Siitä suurkiitos teille!  Liekki on elävä ja valoa antava. SUOL ry toivottaa teille armorikkaita vuosia ja pyhän Jumalan siunaamaa viisautta ja voimaa ”yhteisen rakkaan lapsemme” oman uskonnon opetuksen vaalimiseen! 

'''Hannu Koskinen'''<br>Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja

[[Luokka:Opetuspuheet]]