Toiminnot

Sairaan voitelu eli rukousöljypalvelus

Kohteesta Ortodoksi.net

Perinteen mukaan seitsemän papin kokoonnuttua asetetaan keskellä olevalle pöydälle Jeesuksen Kristuksen, Jumalansynnyttäjän tai jokin muu ikoni. Vehnänjyvillä täytetyn maljan keskelle pannaan viinillä ja öljyllä täytetty lampukka, jonka ympärille asetetaan voitelun suorittamiseksi seitsemän pumpulisivellintä. Synnintunnustus voidaan toimittaa alkurukouksien jälkeen ennen kanonia.

Vanhin pappi: Kiitetty on Jumalamme alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Diakoni tai lukija: Amen.

Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä (3).

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.

Kaikki pyhä Kolminaisuus, armahda meitä. Herra, puhdista meidät synneistämme. Valtias, anna anteeksi rikkomuksemme. Pyhä, saavu parantamaan heikkoutemme Sinun nimesi tähden.

Herra, armahda. Herra, armahda. Herra, armahda.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niinkuin meikin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Pappi: Sillä Sinun, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on valtakunta, voima ja kunnia nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Diakoni: Amen. Herra, armahda (12). Kunnia … nyt …

Tulkaa, kumartakaamme meidän Kuningastamme Jumalaa.

Tulkaa, kumartukaamme ja langetkaamme Kristuksen, meidän Kuninkaamme ja Jumalamme eteen.

Tulkaa, kumartukaamme ja langetkaamme itse Kristuksen, meidän Kuninkaamme ja Jumalamme eteen.

Psalmi 143.

Herra, kuule rukoukseni, ota vastaan pyyntöni! Sinä uskollinen, sinä vanhurskas, vastaa minulle! Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön. Vihamieheni vainoaa henkeäni, hän polkee elämäni jalkoihinsa, hän suistaa minut pimeyteen, kauan sitten kuolleitten joukkoon. Voimani ovat lopussa, sydämeni jähmettyy. Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä. Minä kohotan käteni sinun puoleesi, sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa. Vastaa minulle, Herra! Vastaa pian, kauan en enää jaksa! Älä kätke minulta kasvojasi, muutoin olen haudan partaalla. Sinuun minä turvaan -- osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta! Sinun puoleesi minä käännyn -- opeta minulle tie, jota kulkea! Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa. Sinä olet minun Jumalani -- opeta minua täyttämään tahtosi! Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä. Nimesi tähden, Herra, anna minun elää! Vapauta minut ahdingosta, sinä vanhurskas! Tuhoa viholliseni, sinä uskollinen! Hävitä kaikki, jotka vainoavat henkeäni -- minä olen sinun palvelijasi.

Diakoni: Armahda Meitä, Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule ja armahda.

Vielä rukoilemme Pyhän Hengen armoa Jumalan palvelijalle (nimi).

Pappi: Sillä Sinä olet armollinen ja ihmisiä rakastava Jumala, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Tämän jälkeen lauletaan, 6. säv.:

Halleluja, halleluja, halleluja.

Liitelauselma: Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivastuksessasi minua kurita (Ps.6:2).

Halleluja, halleluja, halleluja.

Liitelauselma: Herra, armahda minua, sillä minä olen näännyksissä (Ps.6:3).

Halleluja, halleluja, halleluja.

Troparit, 6. säv.:

Armahda meitä, Herra, armahda meitä, sillä kun emme taida itseämme millään puolustaa, niin tämän rukouksen Sinulle, Valtiaalle, me syntiset kohotamme: Armahda meitä.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Herra, armahda meitä, sillä Sinuun me turvaamme. Älä kohdista ankaruuttasi meihin äläkä muista meidän rikoksiamme, vaan katso nyt laupiaana puoleemme ja vapahda meidät vihollisistamme, sillä Sinä olet meidän Jumalamme ja me olemme Sinun kansaasi. Kaikki olemme Sinun kättesi tekoja ja Sinun nimeäsi me avuksi huudamme.

Nyt ja aina ja iankaikkisesti. Amen.

Armon portti avaa meille, siunattu Jumalansynnyttäjä, ettemme joutuisi harhaan, kun panemme toivomme Sinuun, vaan pääsisimme Sinun kauttasi ahdingosta, sillä Sinä olet kristikansan turva.

Psalmi 51:

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi. Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset. Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden -- ilmoita siis minulle viisautesi! Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi. Suo minun kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut. Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki. Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi. Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata, niin opetan tiesi sinusta luopuneille, ja he palaavat sinun luoksesi. Jumala, pelastajani, päästä minut verivelasta, niin minä riemuiten ylistän hyvyyttäsi. Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa sinun kunniaasi. Jos toisin sinulle teurasuhrin, se ei sinua miellytä, polttouhriakaan et huoli. Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. Osoita Siionille laupeutesi ja rakenna jälleen Jerusalemin muurit! Silloin otat taas vastaan määräuhrit, ja alttarille tuodaan teurashärät.

Kanoni, 4. säv.: (Arsenioksen öljyrukouspsalmi)

1. veisu

Valtias, joka aina ilahdutat armon öljyllä ihmisen sielun ja ruumiin ja varjelet öljyn kautta uskovia, armahda niitä, jotka nyt öljyn välityksellä Sinua lähestyvät.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Valtias, kaikki maa on täynnä Sinun laupeuttasi; sen tähden me, jotka jumalallisella öljyllä pyhässä toimituksessa tänään voitelemme itsemme, uskoen rukoilemme Sinua antamaan meille armosi, joka on ymmärrystä ylempi.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Oi ihmisiä rakastava, joka armollisesti annoit apostoleillesi käskyn toimittaa pyhä voitelu sairaille palvelijoillesi, apostolien rukousten tähden armahda kaikkia ristisi sinetillä.

teotokion Kunnia … nyt …

Oi ainoa viaton ja rikas, Sinä rauhan meri, Jumalalle kohotetuilla esirukouksillasi päästä aina palvelijasi taudeista ja ahdingosta, että hän herkeämättä ylistäisi Sinua.

3. veisu

Oi Kristus, joka yksin olet ihmeellinen ja uskovalle ihmiselle armollinen, anna ylhäältä armosi ankarasti sairastavalle. Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Herra, joka muinoin jumalallisella voimallasi teit öljypuun lehden merkiksi vedenpaisumuksen päättymisestä, pelasta sairastava armossasi. Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Kristus, armossasi kirkasta jumalallisen valon lampulla hänet, joka Sinun armoosi luottaen halajaa nyt voiteluun.

teotokion Kunnia … nyt …

Oi kaiken Luojan Äiti, katso ylhäältä suosiollisesti ja esirukouksillasi päästä sairastava suuresta ahdingosta.

Katisma, 8. säv.:

Oi Laupias, Sinä joka olet armon jumalallinen vuo ja suuren sääliväisyyden pohjattomuus, näytä laupeutesi jumalalliset virrat ja paranna kaikki. Anna ihmeitten lähteiden rikkaina tulvia ja pese kaikki, sillä innolla rientäen aina Sinun luoksesi me anomme armoasi.

4. säv.:

Kärsivien parantaja ja auttaja, sairaiden vapahtaja ja pelastaja, Sinä kaiken Valtias ja Herra, suo parantuminen sairastavalle palvelijallesi. Oi Kristus, ole laupias ja armahda tätä palvelijaasi, joka on paljon rikkonut ja vapahda hänet eksytyksestä ylistämään jumalallista voimaasi.

4. veisu

Vapahtaja, Sinä turmeltumaton mirhavoide, armollisesti itsesi alentanut ja maailman pahasta puhdistanut, ole laupias ja armahda tätä palvelijaasi, joka pyhässä uskossa Sinuun voitelee ruumiinsa vammat.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Valtias, joka armosi sinetin riemulla olet sinetöinyt palvelijasi aistit, torju ja estä nyt hänestä kaikki vihollisvoimat.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Oi ihmisiä rakastava, joka käskit sairaiden kutsua luokseen pyhitetyt papit parannuksen saamiseksi heidän rukouksensa ja öljyvoitelun kautta, pelasta armossasi tämä sairas.

teotokion Kunnia … nyt …

Kaikkipyhä Jumalansynnyttäjä, ainainen Neitsyt, varma suoja ja vartijani, satama ja turvamuuri, suojapuu ja varustus, armahda minua ja ole laupias, sillä yksin Sinuun olen turvautunut.

5. veisu

Oi Hyvä, Sinä ääretön armo, armahda laupeudessasi ja pyhän öljyn kautta tätä sairastavaa. Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Oi Kristus, ylhäältä ihmeellisesti pyhittäen sinettisi jumalallisella merkillä sielumme ja ruumiimme, paranna kaikki kädelläsi. Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Oi korkein Herra, joka sanomattomassa rakkaudessasi otit vastaan syntisen naisen palveluna mirhavoitelun, armahda palvelijaasi.

teotokion Kunnia … nyt …

Suuresti ylistetty, viaton, siunatuin Valtiatar, armahda pyhällä öljyllä voideltavia ja pelasta palvelijasi.

6. veisu

Oi ihmisiä rakastava, joka sanallasi ilmoitit kuninkaitten voitelun öljyllä ja sinetöinnilläsi toimitit sen ylipapeille, pelasta laupeudessasi tämäkin kärsivä.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Oi Vapahtaja, älkööt ilkeät henget enää omistako häntä, joka pyhitetyllä voitelulla on merkinnyt aistinsa, vaan suojele häntä kunniallasi.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Ihmisiä rakastava Vapahtaja, ojenna korkeuksista kätesi ja pyhittäen öljysi anna se palvelijallesi terveydeksi ja pelastukseksi kaikista sairauksista.

teotokion Kunnia … nyt …

Sinä, oi Luojan Äiti, olit Jumalasi asuntona hedelmällinen öljypuu, jonka kautta maailma täyttyi armosta. Sen tähden esirukoustesi kosketuksella paranna tämä sairas.

Kontakki, 2. säv.:

Armon lähde, siunatuin ja laupias, päästä kaikesta ahdistuksesta ne, jotka hartaassa uskossa turvautuvat Sinun sanomattomaan laupeuteesi, ja ottaen pois heidän sairautensa suo ylhäältä jumalallinen armosi.

7. veisu

Oi Vapahtaja, ainoa Jumala, Sinä armossasi ja laupeudessasi parannat jokaisen sielun onnettomuuden ja ruumiin vamman. Sinä laupias, paranna tämäkin taudissaan kärsivä.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Herra, öljyvoitelua toimitettaessa anna suuresta laupeudestasi riemuisa ilo palvelijallesi, joka anoo Sinulta lunastuksen armoa.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Vapahtaja, Sinun sinettisi on miekka henkiä vastaan ja tuli, joka pappien rukousten kautta hävittää sielun intohimot. Sen tähden parannuksen saatuamme uskossa veisaamme Sinulle ylistystä.

teotokion Kunnia … nyt …

Jumalan Äiti, joka Jumalalle otollisena kannoit olemuksessasi Hänet, joka kädessään pitää kaiken ja ihmeellisesti annoit Hänelle ruumiillisuuden, Sinua rukoilemme tämän sairaan lunastuksen puolesta.

8. veisu

Vapahtaja, armahda kaikkia suuressa ja jumalallisessa armossasi, jota kuvatessamme pyhässä toimituksessa, oi Valtias, suoritamme sairastaville pyhällä öljyllä voitelun. Paranna kaikki voimallasi.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Laupias Herra Kristus, pese pois armosi virroilla ja pappiesi toimittamalla voitelulla onnettomuuksien vaivoissa kuihtuneet tuskat, vammat ja kärsimyksen ahdistus, että hän Sinun puhdistuksesi kautta vahvistuisi.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Valtias, älä ota pois armoasi meiltä, joilla on ylhäältä suodun vaikutuksen ja ilon jumalallisena merkkinä öljy, äläkä ylenkatso niitä, jotka aina uskossa Sinulle huutavat: Kaikki Herran teot, kiittäkää Herraa.

teotokion Kunnia … nyt …

Oi viaton, kuinka kunniakkaan voittoseppeleen otti luomakunta vastaan Sinun synnyttämäsi, joka hajotti vihollisten rintamat ja voitti ne väkevyydellä. Sen tähden Sinun armosi kirkkaalla loisteella seppelöityinä veisaamme Sinulle kiitosta, korkeasti ylistetty Valtiatar.

9. veisu

Oi Laupias ja ihmisiä rakastava, suo merkki taivaasta ja osoita kaikille armosi; anna nyt apusi ja voimasi hänelle, joka lähestyy Sinua pappiesi toimittamassa voitelussa.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Kaikki hyvä Vapahtaja, riemuiten näimme jumalallisen vaikutuksesi pyhittämän öljyn, jonka olet taivaallisessa voimassasi tarjonnut sitä haluavien hyväksi ja esikuvana antanut niille, jotka ovat saaneet jumalallisen peson.

Liitelauselma: Kristus Valtias, armahda palvelijaasi.

Vapahtaja, ole laupias, armahda, päästä vaivoista ja murheista ja vapahda pahan nuolista Sinun palvelijasi puhdistaen laupiaana Herrana heidän sielunsa ja ruumiinsa.

teotokion Kunnia … nyt …

Neitsyt, joka otat vastaan palvelijaisi ylistysveisun ja anomuksen, päästä esirukouksillasi vaikeasta vaivasta ja kivuista palvelijasi, joka meidän kauttamme kiiruhtaa sinun jumalalliseen suojaasi, oi tahrattomin.

Totisesti on otollista ylistää autuaaksi Sinua, Jumalansynnyttäjää, aina autuasta ja viattominta ja Jumalamme Äitiä; Sinua, kerubeja kunnioitettavampaa ja serafeja verrattomasti korkeampaa, Jumalan, Sanan, turmeltumatta synnyttänyttä, totista Jumalansynnyttäjää me kunniassasi ylistämme.

Eksapostilarion

Oi Hyvä, luo armossasi katseesi anomukseemme, kokoonnuttuamme tänä päivänä pyhään temppeliisi voitelemaan jumalallisella öljyllä sairastavia palvelijoitasi.

Kiitosstikiiroita, 4. säv.:

Sinä anteeksiantava ja ihmisiä rakastava, lahjoitit apostoliesi kautta armosi parantaa pyhällä öljylläsi kaikkien vammoja ja sairauksia. Sen tähden, oi laupias Herra, pyhitä ja armahda nytkin uskossa öljyäsi lähestyvää, puhdista hänet kaikesta sairaudesta ja tee hänet otolliseksi katoamattomaan iloosi.

Oi Sinä ymmärryksen ylittävä, ihmisiä rakastava, laupeudessasi katso taivaasta ja sinetöi näkymättömällä kädelläsi aistimme ja jumalallisella öljylläsi uskossa tykösi rientävä, rikkomuksistaan päästöä anova. Lahjoita hänelle sielun ja ruumiin parannus, että hän rakkaudella ylistäisi Sinua voimaasi kiittäen.

Ihmisiä rakastava, armosi voitelulla ja pappien koskettaessa pyhitä ylhäältä palvelijasi, vapahda sairauksista, puhdista ja pese pois sielun lika ja päästä viettelevistä pahennuksista, huojenna vaivat, torju vaarat ja hävitä ahdistus, sillä Sinä olet laupias ja armahtava Vapahtaja.

Kunnia … nyt … teotokion

Sinua, suuresti ylistettyä puhtainta Kuninkaan palatsia, minä rukoilen: puhdista kaikissa synneissä saastunut mieleni ja tee siitä kaikkea ylemmän Kolminaisuuden otollinen asuinsija, että minä, arvoton palvelijasi, pelastettuna ylistäisin valtaasi ja mittaamatonta laupeuttasi.

Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä (3).

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.

Kaikki pyhä Kolminaisuus, armahda meitä. Herra, puhdista meidät synneistämme. Valtias, anna anteeksi rikkomuksemme. Pyhä, saavu parantamaan heikkoutemme Sinun nimesi tähden.

Herra, armahda. Herra, armahda. Herra, armahda.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niinkuin meikin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Sillä Sinun, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on valtakunta, voima ja kunnia nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Tropari, 4. säv.:

Kristus, ainoa joutuisa auttaja, suo korkeudesta nyt huolenpitosi kärsiville palvelijoillesi, päästä heidät sairauksista ja vaikeista vaivoista ylistämään ja lakkaamatta kiittämään Sinua, ja salli heidän nousta Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden, oi ainoa ihmisiä rakastava.

Diakoni tai järjestyksessä ensimmäinen pappi lausuu ektenian:

Rukoilkaamme rauhassa Herraa.

Rukoilkaamme Herralta rauhaa korkeudesta ja sielujemme pelastusta.

Rukoilkaamme Herralta koko maailmalle rauhaa, pyhille Jumalan seurakunnille hyvää tilaa ja kaikkien yhdistymistä.

(Rukoilkaamme Herraa tämän pyhän huoneen ja täällä uskossa, hartaudessa ja Jumalan pelvossa käyvien puolesta.)

Rukoilkaamme Herraa patriarkkamme …, arkkipiispamme …, (metropoliittamme …), arvoisain pappien, Kristuksessa palvelevien, kaikkien kirkonpalvelijain ja kirkkokansan puolesta.

Rukoilkaamme herraa valtakuntamme päämiehen ja koko esivallan puolesta.

Rukoilkaamme Herraa läsnä olevan kansan puolesta, joka odottaa Pyhän Hengen armoa.

Rukoilkaamme Herraa pyhittämään tämä Öljy Pyhän Hengen voiman, vaikutuksen ja alas tulemisen kautta.

Rukoilkaamme Herralta Jumalan palvelijalle (nimi) Jumalan huolenpitoa ja Pyhän Hengen armoa.

Rukoilkaamme Herraa päästämään hänet ja meidät kaikesta vaivasta, vihasta, vaarasta ja hädästä.

Puolusta, pelasta, armahda ja varjele meitä, Jumala, Sinun armollasi.

Muisteltuamme kaikki pyhää, puhdasta, siunatuinta, kunniallista Valtiatartamme, Jumalansynnyttäjää, ainaista Neitsyttä Mariaa ja kaikkia pyhiä, antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun.

Pappi: Sillä Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, kuuluu kaikkinainen ylistys, kunnia ja palvonta nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Pappi lausuu öljyn rukouksen:

Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.

Pappi: Herra, joka armossasi ja laupeudessasi parannat sielujemme ja ruumiittemme vammat, Sinä Valtias, pyhitä tämä öljy, että se tulisi niille, joita sillä voidellaan, parannukseksi ja vapahdukseksi kaikesta kärsimyksestä, ruumiillisesta sairaudesta ja lihan hengen saastasta ja kaikesta pahasta, että täten, Isä, Poika ja Pyhä Henki, ylistettäisiin Sinun kaikki pyhää nimeäsi nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Papin lausuessa rukousta lauletaan tropareja:

4. säv.:

Kristus, ainoa joutuisa auttaja, suo korkeudesta nyt huolenpitosi kärsiville palvelijoillesi, päästä heidät sairauksista ja vaikeista vaivoista ylistämään ja lakkaamatta kiittämään Sinua, ja salli heidän nousta Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden, oi ainoa ihmisiä rakastava.

4. säv.:

Sielun silmät tuhoutuneina tulen Sinun luoksesi, Kristus, niin kuin sokeana syntynyt, katumuksessa huutaen Sinulle: Sinä olet pimeydessä olevien kirkkaasti loistava valkeus.

3. säv.:

Oi Herra, kohota jumalallisella huolenpidollasi kaikissa synneissä ja vääryyden teoissa vaikeasti halvaantunut sieluni, niinkuin muinoin kohotit jaloilleen halvaantuneen, että pelastettuna huutaisin Sinulle: Laupias Kristus, kunnia olkoon Sinun voimallesi.

8. säv.:

Herran opetuslapsena sinä otit vastaan evankeliumin, oi vanhurskas, marttyyrina sinulla on lujuus, Herran veljenä uskallus, esipaimenena esirukousten kantaminen. Rukoile Kristusta Jumalaa pelastamaan meidän sielumme.

4. säv.:

Isän ainosyntyinen Jumalan Sana, joka viimeisinä päivinä tuli luoksemme asumaan, teki Sinut, Jumalan kutsuma Jaakob, Jerusalemin ensimmäiseksi paimeneksi ja opettajaksi ja hengellisten salaisuuksien uskolliseksi taloudenhoitajaksi; sen tähden me kaikki kunnioitamme Sinua, oi apostoli.

3. säv.:

Sinä, pyhä, osoittauduit Myrrassa papiksi täyttäen Kristuksen evankeliumin, antaen sielusi kansasi puolesta ja pelastaen syyttömiä kuolemasta. Sen tähden tulit pyhitetyksi Jumalan armon suurena kantajana.

3. säv.:

Oi voittoisa, koko maailma näki sinut suureksi puolustajaksi vaaroissa ja pakanain karkoittajaksi. Sinä pyhä suurmarttyyri Demetrios, joka kukistit Lyaioksen pöyhkeyden rohkaisten kilpakentällä Nestoria, rukoile Kristusta Jumalaa lahjoittamaan meille suuri armonsa.

3. säv.:

Pyhä voittaja ja parantaja Panteleimon, rukoile armollista Jumalaa suomaan meidän sieluillemme rikkomusten anteeksianto.

8. säv.:

Pyhä palkatta parantajat ja ihmeidentekijät, huolehtikaa meistä heikkouksissamme. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

2. säv.:

Oi neitseellinen, kuka kuvaisi Sinun suuret tekosi! Sillä Sinun ihmeesi ovat rikkaat ja parantamisesi monet ja Sinä, Johannes Teologi, rukoilet sielujemme puolesta Kristusta ystävänä.

Teotokion, 2. säv.:

Harras esirukoilija ja voittamaton puolustaja, armon lähden, maailman turva, aina huudamme Sinulle: Jumalansynnyttäjä Valtiatar, ainoa valpas suojelija, saavu luoksemme ja päästä meidät vaaroista.

I EPISTOLA

Prokimeni, 1. säv.: Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun. (Ps.33:22).

Liitelauselma: Riemuitkaa Herrassa, te vanhurskaat. Oikeamielisten on soveliasta Häntä kiittää. (Ps.33:1).

Pyhän apostoli Jaakobin yleisestä kirjeestä (5: 10-16):

Diakoni: Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava. Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää maan, älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte, sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa: "Ei." Muutoin teitä kohtaa tuomio. Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.

Halleluja, 8. säv.

Minä veisaan armosta ja oikeudesta (Ps.101:1).

I EVANKELIUMI

Diakoni: Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia.

Pappi: Rauha olkoon teille kaikille.

Lukekaamme Luukkaan pyhää evankeliumia (10:25-37):

Diakoni: Kuulkaamme.

Pappi: Siihen aikaan muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää." Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi hänelle näin: "Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

Diakoni: Armahda meitä, Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule ja armahda.

Vielä rukoilemme armoa, elämää, rauhaa, terveyttä, pelastusta, Jumalan huolenpitoa ja syntien päästöä Jumalan palvelijalle (nimi) ja kaikkien hänen tahallisten ja tahattomien rikkomustensa anteeksiantoa.

Pappi: Sillä Sinä olet armollinen ja ihmisiä rakastava Jumala, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.

Ensimmäinen pappi lausuu rukouksen:

Aluton ja iankaikkinen, Sinä kaikkein pyhin, joka olet lähettänyt ainosyntyisen Poikasi parantamaan sielumme ja ruumiimme kaikki sairaudet ja heikkoudet, lähetä Pyhä Henkesi pyhittämään tämä öljy ja tee se voideltavalle palvelijallesi (nimi) täydelliseksi lunastukseksi hänen synneistään ja taivasten valtakunnan perinnöksi.

Sillä Sinä, meidän Jumalamme, armahdat meitä ja pelastat ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Pappi ottaa pyhää öljyä ja voitelee sairasta tehden ristinmerkin hänen otsaansa, rintaansa ja käsiinsä lausuen:

Pyhä Isä, sielujen ja ruumiitten lääkäri, joka olet lähettänyt ainosyntyisen Poikasi, Herramme Jeesuksen Kristuksen, parantamaan kaikki sairaudet ja vapahtamaan kuolemasta, paranna myös palvelijasi (nimi) häntä ahdistavasta ruumiillisesta ja sielullisesta heikkoudesta ja tee hänet eläväksi Kristuksesi armon kautta, kaikki pyhän Valtiattaremme, Jumalansynnyttäjän ja ainaisen Neitseen Marian esirukouksien tähden, kunniallisen ja eläväksitekevän ristin voimalla, kunniallisten taivaallisten ruumiittomien voimien, kunniallisen, jalon profeetan, edelläkävijän ja kastajan Johanneksen, pyhien kunniakkaitten ja korkeasti kiitettyjen apostolien, pyhien kunniakkaitten ja jalosti voittaneiden marttyyrien, pyhien jumalankantajain isiemme, pyhien palkatta parantajien Kosmaan ja Damianoksen, Kyroksen ja Johanneksen, Panteleimonin ja Hermolaoksen, Sampsonin ja Diomedeksen, Mokioksen ja Aniketoksen, Talelaioksen ja Trifonin, pyhien vanhurskaiden Herran esivanhempien Joakimin ja Annan ja kaikkien pyhiensä puollon tähden.

Sillä Sinä, Jumala, meidän Jumalamme, olet parantavien lääkkeiden lähde, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Tämä rukous on jokaisen papin salaisesti luettava sairasta vuorollaan voidellessaan lukemansa evankeliumin ja sitä seuraavan rukouksen jälkeen.

II EPISTOLA

Ottakaamme vaari. Se on viisautta.

Prokimeni, 2. säv.: Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle pelastajaksi (Ps.118:14).

Liitelauselma: Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut. (Ps.118:18).

Pyhän apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille (15:1-7):

Veljet, meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään. Onhan kirjoitettu: "Sinun herjaajiesi herjaukset ovat osuneet minuun." Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti, niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää. Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.

Halleluja, 5. säv.:

Minä laulan Herran armoteoista lakkaamatta (Ps.89:2).

II EVANKELIUMI

Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia.

Rauha olkoon teille kaikille.

Lukekaamme Luukkaan pyhää evankeliumia (19:1-10):

Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi." Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: "Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen." Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin." Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan."

Sitten diakoni: Armahda meitä, Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule ja armahda.

Vielä rukoilemme armoa, elämää, rauhaa, terveyttä, pelastusta, Jumalan huolenpitoa ja syntien päästöä Jumalan palvelijalle (nimi) ja kaikkien hänen tahallisten ja tahattomien rikkomustensa anteeksiantoa.

Pappi: Sillä Sinä olet armollinen ja ihmisiä rakastava Jumala, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.

Pappi: Suuri Jumala, Sinä korkein, jota koko luomakunta kumartaa, viisauden lähde, hyvyyden aina tutkimaton syvyys ja laupeuden rajaton meri, Sinä, ihmisiä rakastava Valtias, iankaikkinen ja ihmeellinen Jumala, jota ei kukaan ihminen ajatuksella kykene käsittämään, katso puoleemme ja kuule meitä, ansiottomia palvelijoitasi, ja minne me Sinun suuressa nimessäsi tätä öljyä tuomme, sinne suo parantavat lääkkeesi ja syntien päästö, ja paranna palvelijasi armosi runsaudessa. Anteeksiantava Herra, ainoa armollinen ja ihmisiä rakastava, Sinä murehdit pahoja tekojamme, Sinä, joka tiedät ihmisen mielen pahaan kiintyneeksi hänen nuoruudestaan lähtien etkä tahdo syntisen kuolemaa vaan että hän kääntyisi ja eläisi. Syntisten pelastuksen tähden Sinä, otollinen Jumala, olet tullut ihmiseksi ja olet ottanut muodon luotusi tähden. Sinä olet sanonut: ”En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen”; Sinä olet kadonneen lampaan etsijä; Sinä olet kadonneen hopearahan huolellinen etsijä ja löytäjä; Sinä olet sanonut: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos”; Sinä et halveksinut syntistä naista, joka kyynelillään kasteli Sinun kunnialliset jalkasi; Sinä olet sanonut: ”Jos lankeat, niin nouse”, ja Sinä olet sanonut: ”Taivaassa on ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen”. Armollinen Valtias, katso pyhästä korkeudestasi, ja varjoten meitä syntisiä ja ansiottomia palvelijoitasi tällä hetkellä Pyhän Hengen armossa asetu asumaan palvelijaasi (nimi), joka tuntee rikkomuksensa ja tulee Sinun luoksesi uskossa. Ota hänet vastaan ihmisrakkaudessasi, suo hänelle anteeksi kaikki, mitä hän on rikkonut sanoin, teoin ja ajatuksin. Tee puhtaaksi hänet kaikista synneistä ja aina hänen kanssaan ollen varjele häntä hänen elämänsä jäljellä olevana aikana, että hän vaeltaisi säädöksissäsi eikä enää olisi kiusaajan pilkattavana, vaan että hänessä tulisi kaikki pyhä nimesi ylistetyksi ainosyntyisen Poikasi armosta, laupeudesta ja ihmisrakkaudesta. Hänen ja kaikki pyhän, hyvän ja eläväksitekevän Henkesi kanssa Sinä kiitetty olet nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Toinen pappi lausuu rukouksen ”Pyhä Isä …” ja suorittaa voitelun.

III EPISTOLA

Prokimeni, 3. säv.: Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! (Ps.27:1).

Liitelauselma: Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen! (Ps.27:1).

Pyhän apostoli Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttolaisille (12:27-13:8):

Veljet, te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.

Halleluja, 2. säv.:

Sinuun, Herra, minä turvaan älä salli minun joutua häpeään iankaikkisesti (Ps.71:1).

III EVANKELIUMI

Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia.

Rauha olkoon teille kaikille.

Lukekaamme Matteuksen pyhää evankeliumia (10:1, 5-8):

Siihen aikaan Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja antoi heille vallan karkottaa saastaisia henkiä ja parantaa kaikkia tauteja ja vaivoja. Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan annettuaan heille ohjeet: "Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo ja julistakaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.' Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Diakoni: Armahda meitä, Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule ja armahda.

Vielä rukoilemme armoa, elämää, rauhaa, terveyttä, pelastusta, Jumalan huolenpitoa ja syntien päästöä Jumalan palvelijalle (nimi) ja kaikkien hänen tahallisten ja tahattomien rikkomustensa anteeksiantoa.

Pappi: Sillä Sinä olet armollinen ja ihmisiä rakastava Jumala, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.

Pappi: Herra kaikkivaltias, pyhä Kuningas, joka rankaiset mutta et tahdo kuolemaa, me rukoilemme Sinua, meidän Jumalamme, joka tuet langenneita ja nostat sortuneet ja parannat ihmisten ruumiilliset vaivat, että antaisit armosi tähän öljyyn ja sillä Sinun nimessäsi voidelluille, niin että se olisi heille sielun ja ruumiin parannukseksi, puhdistumiseksi ja vapautukseksi kaikesta kärsimyksestä, sairaudesta ja raihnaudesta sekä lihan ja hengen saastasta. Herra, lähetä taivaasta sairaalle parantava voimasi ja koskettaen häntä sammuta kuume, lievennä kärsimys ja häädä kaikki salainen heikkous. Tule palvelijasi (nimi) parantajaksi. Nosta hänet kivun ja ahdistuksen vuoteelta, lahjoita hänet Kirkollesi vahvana ja terveenä, Sinulle otollisena ja tahtoasi täyttävänä.

Sillä Sinä, meidän Jumalamme, armahdat meitä ja pelastat, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Kolmas pappi lausuu rukouksen ”Pyhä Isä …” ja suorittaa voitelun.

IV EPISTOLA

Prokimeni, 4. säv.: Kun minä huudan, riennä ja vastaa minulle (Ps.102:3).

Liitelauselma: Herra, kuule minun rukoukseni, ja minun huutoni tulkoon sinun eteesi (Ps.102:2).

Pyhän apostoli Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille (6:16-7:1):

Veljet, miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo: Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias. Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle.

Halleluja, 2. säv.:

Hartaasti minä odotin Herraa (Ps.40:2).

IV EVANKELIUMI

Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia.

Rauha olkoon teille kaikille.

Lukekaamme Matteuksen pyhää evankeliumia (8:14-23):

Siihen aikaan, kun Jeesus meni Pietarin kotiin ja näki, että tämän anoppi makasi kovassa kuumeessa. Jeesus kosketti hänen kättään, ja kuume lähti hänestä. Nainen nousi vuoteesta ja alkoi palvella Jeesusta. Ja kun ilta tuli, Jeesuksen luo tuotiin monia pahojen henkien vaivaamia. Hän ajoi sanallaan henget ulos ja paransi kaikki sairaat, jotta kävisi toteen, mitä on sanottu profeetta Jesajan kirjassa: Hän kantoi meidän tautimme, otti taakakseen meidän sairautemme. Kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle. Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja sanoi: "Opettaja, minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin." Jeesus vastasi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi." Eräs toinen, hänen opetuslapsensa, sanoi hänelle: "Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni." Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa." Jeesus astui veneeseen, ja opetuslapset seurasivat häntä.

Diakoni: Armahda meitä, Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule ja armahda.

Vielä rukoilemme armoa, elämää, rauhaa, terveyttä, pelastusta, Jumalan huolenpitoa ja syntien päästöä Jumalan palvelijalle (nimi) ja kaikkien hänen tahallisten ja tahattomien rikkomustensa anteeksiantoa.

Pappi: Sillä Sinä olet armollinen ja ihmisiä rakastava Jumala, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.

Pappi: Hyvä ja ihmisiä rakastava, laupias ja ylen armollinen Herra, suuri armossa ja rikas hyvydessä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka olet antanut meille pyhien apostoliesi kautta voiman parantaa sairautta rukousöljyllä, tee tämäkin öljy parannukseksi sillä voideltaville, vapautukseksi kaikesta sairaudesta ja heikkoudesta ja päästöksi pahuudesta Sinulta pelastusta odottaville. Kaikki voimallinen Valtias, Herra meidän Jumalamme, me rukoilemme Sinua pelastamaan meidät. Ainoa sielujen ja ruumiitten parantaja, pyhitä meidät. Sinä, jokaisen taudin parantaja, paranna myös palvelijasi (nimi), nosta hänet kivun vuoteelta hyvyytesi armon kautta. Lähesty häntä armossasi ja laupeudessasi. Karkota hänestä jokainen sairaus ja heikkous, niin että hän Sinun väkevän kätesi kohottamana palvelisi Sinua kaikella kiitoksella; että mekin osallisina Sinun sanomattomasta ihmisrakkaudestasi veisaisimme Sinulle ylistystä ja kunnioittaisimme Sinua, joka teet suuria ja ihmeellisiä, kunniakkaita ja ylistettäviä tekoja.

Sillä Sinä, meidän Jumalamme, armahdat meitä ja pelastat, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen Amen.

Neljäs pappi lausuu rukouksen ”Pyhä Isä …” ja suorittaa voitelun.

V EPISTOLA

Prokimeni, 5. säv.: Sinä, Herra, varjelet heitä, suojelet hänet iäti tältä sukukunnalta (Ps.12:8).

Liitelauselma: Auta, Herra, sillä vanhurskaat ovat hävinneet(Ps.12:2).

Pyhän apostoli Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille (1:8-11):

Veljet, teidän on hyvä tietää, millaisessa ahdingossa me olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä. Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Tällaisesta kuolemanvaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vastedeskin. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät, kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan.

Halleluja, 5. säv.:

Minä laulan Herran armoteoista lakkaamatta (Ps.89:2).

V EVANKELIUMI

Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia.

Rauha olkoon teille kaikille.

Lukekaamme Matteuksen pyhää evankeliumia (25:1-13):

Herra sanoi tämän vertauksen: "Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.' "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

Diakoni: Armahda meitä, Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule ja armahda.

Vielä rukoilemme armoa, elämää, rauhaa, terveyttä, pelastusta, Jumalan huolenpitoa ja syntien päästöä Jumalan palvelijalle (nimi) ja kaikkien hänen tahallisten ja tahattomien rikkomustensa anteeksiantoa.

Pappi: Sillä Sinä olet armollinen ja ihmisiä rakastava Jumala, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.

Pappi: Herra meidän Jumalamme, joka kuritat ja taas parannat, Sinä kohotat köyhän maasta ja kurjan ylennät saastasta, Sinä olet orpojen isä, talvimyrskyn ahdistamain satama ja sairaiden parantaja, joka kannat meidän heikkoutemme ja otat päällesi tautimme. Sinä laupeudessa armahdat, jätät laittomuudet rankaisematta ja poistat vääryydet, Sinä olet nopea apuun ja hidas vihaan. Sinä puhalsit opetuslastesi päälle ja sanoit: ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut”, Sinä otat vastaan syntisten katumuksen ja Sinulla on valta antaa anteeksi monia ja raskaita syntejä ja Sinä annat parannuksen kaikille, jotka ovat heikkouden ja pitkällisen sairauden vallassa. Sinä olet minutkin, vähäisen, syntisen ja arvottoman palvelijasi, moniin synteihin ja nautintoihin kietoutuneen, kutsunut pappeuden pyhään ja suureen arvoon astuakseni esiripun sisäpuolelle, kaikkein pyhimpään, jota kohti pyhät enkelit halajavat kumartua kuullakseen Herran Jumalan evankeliumin ääntä, nähdäkseen omin silmin pyhän uhrin ja iloitakseen jumalallisesta ja pyhästä liturgiasta. Sinä olet katsonut minut arvolliseksi toimittamaan taivaallisia salaisuuksiasi ja tuomaan Sinulle lahjoja ja uhreja syntiemme ja kansan hairahdusten tähden, ja olemaan välittäjänä hengellisten lampaittesi puolesta, että pyyhkisit suuressa ja sanomattomassa ihmisrakkaudessasi pois heidän rikkomuksensa. Korkein Kuningas, kuule rukoukseni tälläkin hetkellä ja tänä pyhänä päivänä, joka aika ja joka paikassa, ja ota vaari anomuksistani. Lahjoita sielun ja ruumiin heikkoudessa olevalle palvelijallesi (nimi) parannus suoden hänelle syntien päästön ja tahallisten ja tahattomien rikkomusten anteeksiannon, ja parantaen hänen parantumattomat vammansa ja jokaisen taudin ja raihnauden. Anna hänelle sielun parannus, Sinä joka kosketit Pietarin anoppia, niin että kuume lähti hänestä ja hän nousi palvelemaan Sinua. Sinä Herra, anna myös tälle palvelijallesi (nimi) parannus ja vapahdus kaikesta tuhoavasta kivusta ja muista rikasta laupeuttasi ja armoasi. Muista, että ihmisen mieli on lujasti kiintynyt pahaan nuoruudesta lähtien eikä ole ketään synnitöntä maan päällä. Sillä vain Sinä olet synnittömyydessä ja Sinä tulit ja pelastit ihmissuvun vapauttaen meidät vihollisen orjuudesta. Sillä jos Sinä kävisit tuomiolle palvelijoittesi kanssa, ei löytyisi ketään, joka olisi vapaa saastasta, vaan jokainen suu sulkeutuisi kykenemättömänä puolustautumaan, sillä niin kuin hyljätty kehno vaate on koko meidän vanhurskautemme Sinun edessäsi. Sen tähden, älä muista nuoruutemme syntejä, oi Herra.

Sillä Sinä olet toivottomien toivo ja rikkomusten raskauttamien ja vaivaamien lepo, ja Sinulle sekä aluttomalle Isällesi ja kaikki pyhälle, hyvälle ja eläväksitekevälle Hengellesi me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Viides pappi lausuu rukouksen ”Pyhä Isä …” ja suorittaa voitelun.

VI EPISTOLA

Prokimeni, 4. säv.: Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden (Ps.51:3).

Liitelauselma: Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki. (Ps.51:12).

Pyhän apostoli Paavalin kirjeestä galatalaisille (5:22-6:2):

Veljet, Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.

Halleluja, 6. säv.:

Autuas se mies, joka Herraa pelkää (Ps.112:1).

VI EVANKELIUMI

Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhään evankeliumia.

Rauha olkoon teille kaikille.

Lukekaamme Matteuksen pyhää evankeliumia (15:21-28):

Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiran penikoille." "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.

Diakoni: Armahda meitä, Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule ja armahda.

Vielä rukoilemme armoa, elämää, rauhaa, terveyttä, pelastusta, Jumalan huolenpitoa ja syntien päästöä Jumalan palvelijalle (nimi) ja kaikkien hänen tahallisten ja tahattomien rikkomustensa anteeksiantoa.

Pappi: Sillä Sinä olet armollinen ja ihmisiä rakastava Jumala, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.

Pappi: Kiitämme Sinua, hyvä ja ihmistä rakastava, Herra meidän Jumalamme, sielujemme ja ruumiittemme parantaja, joka kipumme lieventäen kannat meidän sairautemme ja jonka haavojen kautta me kaikki olemme parannetut, hyvä paimen, joka olet arkamielisille antanut lohdutuksen ja murtuneille elämän. Sinä paransit kaksitoista vuotta verenjuoksua sairastaneen taudin lähteen ja kanaanilaisen vaimon tyttären vapautit pahan hengen vallasta; kahdelle velalliselle Sinä annoit lainan anteeksi ja syntiselle naiselle vapautuksen. Halvautuneen parantaessasi Sinä lahjoitit hänelle syntien päästön, vanhurskautit sanalla publikaanin ja otit suosiollisesti vastaan ryövärin viimeisen tunnustuksen. Sinä otit pois maailman synnit nauliten ne ristiin. Sinua nyt rukoilemme ja Sinulta anomme: Jumala, anna hyvyydessäsi huojennus, päästö ja anteeksianto palvelijasi (nimi) laittomuuksista ja synneistä, hänen tahallisista tai tahattomista rikkomuksistaan, jotka hän on tehnyt tietäen tai tietämättään, erehdyksestä tai ymmärtämättömyydestä, yöllä tai päivällä; tai jos hän on joutunut papin, isän tai äidin kirouksen alaiseksi tai jos hän on aistinsa turmellen ja elämäntapojensa tähden vieraantunut Sinun tahdostasi ja pyhyydestäsi, jos hän tai me olemme jotain syntiä tehneet, niin hyvänä, pahuutemme unohtavana ja ihmistä rakastavana Jumalana anna anteeksi äläkä salli kenenkään langeta turmelukseen eikä lähteä tuhoisille teille. Valtias Herra, kuule minua syntistä tällä hetkellä palvelijasi (nimi) puolesta; anteeksiantavana Jumalana älä katso hänen rikkomuksiinsa, päästä hänet iankaikkisesta vaivasta, täytä hänen suunsa Sinun kiittämiselläsi, avaa hänen huulensa ylistämään Sinun nimeäsi, ojenna hänen jalkansa evankeliumisi tielle ja vahvista hänen jäsenensä ja ymmärryksensä armollasi. Sillä Sinä olet meidän Jumalamme, joka pyhien apostoliesi kautta olet antanut meille säädöksen ja sanonut: ”Kaikki minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaissa, ja minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaissa” ja vielä ”Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt”. Ja niinkuin kuulit Hiskiaa hänen sielunsa vaivassa kuoleman hetkellä etkä ylenkatsonut hänen rukoustaan, samoin kuule minuakin, vähäistä syntistä ja ansiotonta palvelijaasi nyt, kun rukoilen Sinua. Sinä Herra Jeesus Kristus ole hyvyydessäsi ja ihmisrakkaudessasi käskenyt antaa syntiin langenneille anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja murehtien pahoja tekojamme iloitset eksyneitten paluusta, sillä niinkuin on valtasuuruutesi, niin on myös armosi, ja Sinulle sekä aluttomalle Isällesi ja kaikki pyhälle, hyvälle ja eläväksitekevälle Hengellesi me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Kuudes pappi lausuu rukouksen ”Pyhä Isä …” ja suorittaa voitelun.

VII EPISTOLA

Prokimeni, 4. säv.: Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivastuksessasi minua kurita (Ps 6:2).

Liitelauselma: Herra, armahda minua, sillä minä olen näännyksissä (Ps.6:3).

Pyhän apostoli Paavalin ensimmäisestä kirjeestä tessalonikalaisille (5:14-23):

Veljet, kehotamme teitä: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille. Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta. Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

Halleluja, 2. säv.:

Kuulkoon Herra sinua hädän päivänä (Ps.20:2).

VII EVANKELIUMI

Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia.

Rauha olkoon teille kaikille.

Lukekaamme Matteuksen pyhää evankeliumia (9:9-13):

Siihen aikaan kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua", ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta. Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."

Diakoni: Armahda meitä, Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule ja armahda.

Vielä rukoilemme armoa, elämää, rauhaa, terveyttä, pelastusta, Jumalan huolenpitoa ja syntien päästöä Jumalan palvelijalle (nimi) ja kaikkien hänen tahallisten ja tahattomien rikkomustensa anteeksiantoa.

Pappi: Sillä Sinä olet armollinen ja ihmisiä rakastava Jumala, ja Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.

Pappi: Valtias Herra meidän Jumalamme, sielun ja ruumiin parantaja, joka hoivaat pitkällisen kärsimyksen parantaen ihmisen jokaisen taudin ja raihnauden ja tahdot kaikkien pelastuvan ja tulevan totuuden tuntemiseen etkä halua syntisen kuolemaa, vaan että hän kääntyisi ja eläisi, Sinä, Herra vanhassa liitossa sääsit katumuksen Daavidille ja niiniveläisille, enne heitä ja heidän jälkeensä eläneille syntisille. Mutta ihmiseksi tulleena pelastustyötä täyttäessäsi et kutsunut vanhurskaita vaan syntisiä katumukseen, ottaen siten katuvaisina vastaan publikaanin, syntisen naisen, ryövärin, pilkkaavan ja vainoavan suuren Paavalin, Pietarin, apostoliesi päämiehen, joka Sinut kolmesti kielsi, Sinä katumuksen kautta suosiollisesti hyväksyit ja otit luoksesi ja ilmoitit hänelle sanoen: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet”. Sen tähden mekin luottaen horjumattomiin lupauksiisi, oi hyvä ja ihmisiä rakastava, rukoilemme Sinua ja anomme tällä hetkellä: Kuule rukouksemme ja ota se vastaan niinkuin Sinulle kannettava suitsutus ja katso palvelijasi (nimi) puoleen. Muistaen, mitä hän on rikkonut sanoin, teoin tai ajatuksin, yöllä tai päivällä tai ehkä joutunut papin tuomion alaiseksi, langennut turmiollisiin lupauksiinsa, uhmailuun tai vannomisiin, rukoilemme Sinulta anoen: Oi Jumala, suo hänelle huojennus, päästö ja anteeksianto, älä katso hänen rikoksiinsa ja synteihinsä, jotka hän on tietäen tai tietämättään tehnyt. Ja jos hän ihmisenä ja tämän maailman asukkaana on Sinun käskysi rikkonut tai laiminlyönyt kiusaajan vaikutuksesta, niin hyvänä ja ihmistä rakastavana Jumalana anna se anteeksi. Sillä ei ole ihmistä, joka eläisi syntiä tekemättä. Sinä yksin olet synnittömyydessä, Sinun vanhurskautesi on vanhurskautta iankaikkisesti ja Sinun sanasi on totuus. Sinä et luonut ihmistä tuhoon, vaan käskyjäsi täyttämään ja perimään katoamattoman elämän. Sinulle sekä aluttomalle Isällesi ja kaikki pyhälle, hyvälle ja eläväksi tekevälle Hengellesi me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Seitsemäs pappi lausuu rukouksen ”Pyhä Isä …” ja suorittaa voitelun.

Vanhin pappi asettaa sairaan pään päälle evankeliumikirjan, jolle toiset papit laskevat kätensä. Sitten hän lukee toisten laulaessa hiljaisesti koko ajan: Herra armahda.

Rukoilkaamme Herraa.

Laupias ja armosta rikas pyhä Kuningas, Herra Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika ja Sana, joka et tahdo syntisen kuolemaa, vaan että hän kääntyisi ja eläisi, minä en laske syntistä kättäni syntisenä luoksesi tulevan ja Sinulta anteeksiantoa pyytävän palvelijasi pään päälle, vaan ojenna Sinä väkevä ja voimallinen kätesi tässä evankeliumissa, jolla kanssapalvelijani peittävät palvelijasi (nimi) pään. Heidän kanssaan anon ja rukoilen laupiasta ja anteeksisuovaa ihmisrakkauttasi: Jumala, meidän Vapahtajamme, joka profeettasi Naatanin kautta lahjoitit synninpäästön rikoksiaan katuvalle Daavidille ja otit vastaan Manassen katumusrukouksen, ota vastaan ihmisrakkaudessasi myös palvelijasi (nimi), joka katuu tekemiään rikkomuksia, äläkä katso hänen lankeemuksiinsa. Sillä Sinä olet meidän Jumalamme, joka olet käskenyt seitsemänkymmentä kertaa seitsemän antamaan anteeksi syntiin langenneille; sillä niinkuin on valtasuuruutesi, niin on myös armosi.

Sinulle sekä aluttomalle Isällesi ja kaikki pyhälle Hengellesi kuuluu kaikkinainen ylistys, kunnia ja palvelus nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Sairas suutelee pyhää evankeliumia papin muistellessa häntä rukouksissa. Sitten lauletaan tropari.

4. säv.

Palkatta parantajat, joilla on parannusten lähde ja jotka olette otolliset Vapahtajan Kristuksen ikuisen lähteen suuriin lahjoihin, suokaa parannus kaikille anovaisille. Sillä Herra sanoo teille, apostolien kaltaisille kilvoittelijoille: Katsokaa, minä olen antanut teille vallan saastaisiin henkiin karkottaaksenne ne ja parantaaksenne kaiken sairauden ja heikkouden. Sen tähden vaeltaen hyvin Hänen säädöksissään ottakaa lahjaksi ja antakaa lahjaksi parantaen sielumme ja ruumiimme.

Kunnia … nyt teotokion, 4. säv.:

Taivu kuulemaan rukoilijoittesi pyynnöt, Viattomin, ja estä onnettomuuksien hyökkäykset päästäen meidät kaikesta ahdistuksesta. Sillä Sinä olet ainoa turvallinen ja varma ankkurimme ja Sinun puolustuksestasi olemme tulleet osallisiksi. Älkäämme joutuko häpeään Sinun puoleesi huutaessamme, Valtiatar: Kiiruhda kuulemaan niiden anomus, jotka uskossa huutavat Sinulle: Terve, Valtiatar, kaikkien apu, ilo ja suoja ja meidän sielujemme pelastus.

Diakoni: Kunnia … nyt … Herra, armahda (3)… Siunaa.

Ja vanhin pappi suorittaa loppusiunauksen.

Kunnia olkoon Sinulle, Kristus Jumala, meidän toivomme, kunnia Sinulle.

Kristus totinen Jumalamme, puhtaimman ja viattomimman pyhän Äitinsä esirukouksien tähden, kunniallisen ja eläväksitekevän ristin voimalla, pyhien ja vanhurskaiden Herran esivanhempien Joakimin ja Annan, pyhän Jaakobin, Herran veljen ja kaikkien pyhiensä esirukouksien tähden olkoon meille armollinen ja pelastakoon meidän hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan.

Pyhien isiemme rukouksien tähden, Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, ole meille armollinen ja pelasta meidät. Amen.

Voideltu kumartaa ja sanoo:

Isät, siunatkaa ja antakaa minulle syntiselle anteeksi (3).

Saatuaan siunauksen hän kiittää Jumalaa.