Lähdekoodi sivulle Seurakunnallinen toiminta (opetuspuhe)

Nykyään monet pohtivat: ”Mitä hyötyä seurakunnasta on minulle?” Joku toinen taas saattaa jopa sanoa, ettei hän tarvitse seurakuntaa eikä [[Kirkko]]a ”välittäjäksi”, vaan hän hoitaa jumalasuhteensa itse. Mitä seurakunnallinen toiminta sitten on?

Heti alkuun voisi Kirkkoa ja seurakuntaa verrata ikään kuin laivaan, joka seilaa maailman myrskyissä. Ymmärrettäväähän on, että laivassa on paljon turvallisempaa kuin yksin merellä. Ihmisellä on tietysti vapaa tahto siirtyä pois tuosta laivasta, mutta jos muistelemme sitä, miten [[Pietari (apostoli)|Pietari]]n kävi, kun hän lähti pois veneestä ja halusi kulkea vetten päällä, niin huomaamme, että siinä käy helposti hullusti. Jossain vaiheessa ihminen pelästyy ympäröivää myrskyä ja saattaa silloin Pietarin tavoin huudahtaa: ”Herra, pelasta minut!” (Matt. 14:30)

Koko Kirkon ja kaikkien seurakuntalaisten päätehtävä on aina SIELUN PELASTUMINEN! Se on punainen lanka, joka kulkee läpi kaiken seurakunnallisen toiminnan. Kirkon jumalanpalvelukset, diakoniatyö, seurakunnalliset toimintapiirit, lasten- ja nuortenkerhot, seurakunnan hallinto jne. Kaikkien perimmäisenä tarkoituksena on saattaa ihminen Jumalan yhteyteen. Samoin Kirkon opetus kaikkine sääntöineen (vaikka ne tuntuvatkin joskus raskailta) tähtäävät myös siihen, että jokaisella on parhaat edellytykset pelastua.

Kirkko saattaa tuntua meistä vanhoilliselta ja ankaraltakin kaikkine säädöksineen, mutta näin ajattelevat myös lapset ja nuoret vanhemmistaan, jotka ovat säätäneet heidän elämälleen tiettyjä rajoituksia. Kysymys on lopulta siitä hyvinvoinnin huolehtimisesta, vastuun kantamisesta mikä vanhemmilla on lapsista ja Kirkolla taas sen jäsenistään.

Seurakunnan tarkoituksena ei ole varsinaisesti tunkeutua ihmisten koteihin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö seurakunnalla ole mitään tarjottavaa. On enemmänkin meistä jokaisesta itsestään kiinni otammeko sen vastaan. Osallistuminen jumalanpalveluksiin, seurakuntapiireihin ja tapahtumiin, sielunhoidollisiin keskusteluihin yms. ovat asioita joita meille tarjotaan, on eri asia haluammeko me niitä. Sen sijaan, jos meistä tuntuu, että seurakuntaelämässä on puutteita, epäkohtia tai ylipäätään jotain asioita joita emme ymmärrä, niin me voimme kysyä sitä papilta tai muilta kirkon työntekijöiltä. Kirkon piirissä mikään asia ei ole sellainen, etteikö sille löydy jotain perustetta. Sen vuoksi meillä täytyy olla rohkeutta tarvittaessa esittää kysymyksiä.

[[Kristus|Kristuksen]] opetuksen keskeisin sanoma on rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme. Sielun pelastuminenkin riippuu lopulta siitä, että onko meissä rakkautta vai ei. Kirkon elämässä me rakkaudesta Jumalaan osallistumme Kirkon jumalanpalveluselämään. Me tulemme osalliseksi Kristuksesta, kun osallistumme pyhiin toimituksiin ja erityisesti [[liturgia]]an ja siinä [[Ehtoollinen|Herran Pyhään Ehtoolliseen]].

Lähimmäisenrakkautta osoitamme taas esirukouksin ja diakoniatyön (sairaudessa ja hädässä olevien, sekä yleensä lähimmäisten auttamisen ja palvelemisen) avulla. Luonnollista tässä kaikessa on se, että suuri joukko saa näissä asioissa aina enemmän aikaan kuin yksi ihminen. Lisäksi on hyvä muistaa Kristuksen sanat siitä, että missä kaksi tai kolme on Hänen nimeensä kokoontunut, siellä Hän on heidän kanssaan.

Seurakunta ei ole niinkään ”välittäjänä” meidän ja Jumalan välissä, vaan paikka, jossa me osoitamme rakkautta Jumalaa ja toinen toisiamme kohtaan. Se on rakkaudessa toimiva ”sielun pelastuslaitos”. Jos oman uskon harjoittaminen tapahtuisi pelkästään kotona, niin silloin meillä olisi yhtä monta seurakuntaa kuin on ihmistä. Tällöin tuolla ”maailman merellä” ei seilaisi enää turvallinen laiva vaan luvuton määrä pieniä lauttoja ja ihmisiä, jotka kulkisivat maailman myrskyjen seassa minne sattuu.

Seurakunnan tulisi olla meille osaltaan turvapaikka, jonne meidän on hyvä mennä. Kaikkien jäsenten tulisi olla kuin yhtä perhettä, jotka kantavat toinen toistensa iloja ja suruja. Pyhä apostoli Paavali sanookin roomalaiskirjeessään seurakunnan toiminnasta seuraavaa: ”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä (kristiveljiä ja -sisaria), osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko.” (Room. 12:9-14)

''isä [[Andrei Verikov]]''

== Katso myös ==
* [[Seurakunta kasvatuksellisena yhteisönä (opetuspuhe)]]

[[Luokka:Opetuspuheet]]
[[Luokka:Opetuspuheet/Etiikka]]
[[Luokka:Seurakunta]]