Toiminnot

Virpomavitsa

Kohteesta Ortodoksi.net

Tähän kerätään Ortodoksi.netin lukijoiden lähettämiä ohjeita virpomavitsojen tekoon. Ohjeita voi lähettää osoitteella: info(at)ortodoksi.net

Ohje Valtimolta (HS):

Valitaan 3-haarainen pajunoksa. Se kuvaa Pyhää Kolminaisuutta.
Leikkaa kreppipaperista 5 kpl 5x5 cm palasia. Määrä kuvaa Kristuksen haavojen lukumäärää. Taivuttele paperit limittäin, lisää lehdeksi pieni pala vihreää paperia ja sido kalastajalangalla kiinni oksaan. 3 kukkaa, kolme haaraa. Käytän väreinä punaista ja valkoista. Usein näkee violettia, mutta se on paaston väri, jota pitäisi välttää. Oksat siunataan palmusunnuntaita edeltävässä Lasaruksen lauantain vigiliassa. Siunatut oksat pitää polttaa helatorstaina pääsiäiskauden loppuessa.
Jos pääsiäinen on aikaisessa ja oksissa ei ole lampaita (pajunkissoja), silloin tehdään kukkia.
Karjalassa ennen lapset keräsivät kaikki karkkipaperit vuoden aikana ja tekivät näistä kukat. Kylien "sanattomana sääntönä" oli: jos lapsen virpokukat oli tehty sanomalehdestä, niin virvottava tiesi, että palkka olisi suotavaa saada rahana. Raha vietiin kotiin, virpoja ei saanut sitä itselleen. Palkka haettiin aina pääsiäisenä.

Salmilainen virpokukanteko-ohje

Pääsiäispäivän aamuun saattaa sopivalla säällä kuulua sääilmiönä tanssiva aurinko. Tästä ilmiöstä on salmilainen virpokukan ohje nimellä "tanssiva aurinko":

Leikkaa 5 cm ympyrä keltaisesta pahvista,
toinen 4 cm oranssinen,
kolmas 3 cm valkoinen.
Toisen ja kolmannen reunat voi aaltoilla.
Leikkaa kreppipaperista kapeita 2cm suikaleita 3 kpl,noin 20 cm pitkiä,
taita ne haitariksi,
värit punainen, valkoinen ja vihreä.
Kokoa ympyrät ja kreppipaperiliuskojen toiset päät päällekkäin ja ompele kalastajalangalla yhteen niin, että taakse jää pitkät langat vitsaan kiinnitettäväksi.

On muuten tosi kuvaava auringosta ja auringon säteilystä ja tanssista.

Lähetä lisää teko-ohjeita.

Katso myös