Toiminnot

Zotikos Köyhistä huolehtija

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 16. joulukuuta 2012 kello 10.41 – tehnyt Petja (keskustelu | muokkaukset) (siirsi sivun ”Zotikos (marttyyri)” uudelle nimelle ”Zotikos Köyhistä huolehtija”)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Pyhä Zotikos, köyhistä huolehtija, orpojen ruokkija ja lepraisten parantaja syntyi Roomassa, mutta eli elämänsä ja vaikutti Byzantionin uudessa pääkaupungissa Konstantinopolissa 300-luvulla.

Hän siirtyi hyvin koulutettuna kristittynä nuorukaisena keisari Konsatantinos Suuren mukana Roomasta 300-luvulla perustettuun uuteen pääkaupunkiin, "Uuteen Roomaan", Konstantinopoliin, jota keisari kovin ottein muutti maailman kauneimmaksi kaupungiksi.

Siihen kului mm. kaupungissa runsaasti olleiden leprasairaiden hävittäminen: siirtäminen pois tai hukuttaminen. Zotikos sääli heitä ja keisarilta saamilla varoilla osti heitä vapaaksi ja siirsi Bosborin salmen toiselle puolelle perustamaansa telttasairaalaan. Näin Zotikos perusti ensimmäisen kristillisen sairaalan silloiseen vielä nuoreen kristilliseen maailmaan. Samalla hän perusti suojakodin orvoille.

Myöhemmin Konstantinos Suuren kuoltua ja hänen poikansa, areiolaisen Konstantiuksen noustua valtaistuimelle, ortodokseja alettiin painostaa ja jopa vainota. Pyhä Zotikoskin joutui kateellisten juonittelijoiden uhriksi ja hankauksiin keisarin kanssa. Kun hän halusi näyttää sen, mitä oli tehnyt keisarin rahilla ja keisarin kunniaksi, Konstantius raivostui ja antoi hänet kidutettavaksi, minkä seurauksena pyhä Zotikos kuoli.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää marttyyri Zotikosta kahtena eri päivänä riippuen kirkollisesta traditiosta. Slaavilaisessa traditiossa (jota tällä kohtaa noudatetaan myös Suomessa) häntä muistellaan joulukuun 30. päivänä. Kreikkalaisessa traditiossa muistopäivä on seuraavana päivänä eli joulukuun 31. päivänä.

HAP