Kuutoset
Kuutosten lyhyt historiikki
Helmikuun 2.päivänä 1999 kokoontuivat neljän
seurakunnan edustajat yhteiseen kokoukseen Rautalammille Korholan
kartanoon. Mukana olivat edustajat Kuopion, Jyväskylän,
Pielaveden ja Rautalammin seurakunnista. Kokouksen päätöksenä
päätettiin etsiä uusia mahdollisuuksia yhteistyölle.
Saman vuoden syksyllä toimintaan mukaan tulivat myös
Varkauden ja Mikkelin seurakunnat.
Yhteistyön muotoja on haettu aktiivisesti. Ensimmäiset
vakiintuneet muodot sai nuorisotyön yhteistyö leirien,
matkojen ja erilaisten tapahtumien kautta. Kuopion seurakunnan
virastosta kehittyi pian Pielaveden, Mikkelin, Varkauden ja
Rautalammin yhteinen virasto. Jäsenrekisterin hoito ja
kirjanpitopalvelut ovat monien osalta keskitetyt Kuopioon.
Yhteinen lehti Solea jatkaa ilmestymistään ja toimii
nyt jo yli 10.000 ortodoksin tiedotuslehtenä. Olemme
myös järjestäneet yhteistä koulutusta
työtekijöille ja luottamusmiehille. Diakoniatyö
etsii myös yhteisiä mahdollisuuksia. Kahden vuoden
ajan on järjestetty alan koulutusta ja mm. kaksi perheleiriä
Jyväskylän seurakunnan Pyhäkankaan leirikeskuksessa.
Vuoden 2005 alusta toiminta laajeni ja Iisalmen seurakunta
tuli mukaan Kuutosten yhteistyöhön. Edellisen vuoden
lopussa Pielaveden seurakunta liitettiin osaksi Kuopion seurakuntaa
ja näin Kuutoset säilyi täysilukuisina.
Vastuualueet
Papistolle on jaettu myös toiminnan vastuualueita. Tällä
hetkellä vastuujako on seuraava:
- Maahanmuuttajatyö: isä Esipaimen, piispa Arseni
- Tiedotus/lehti: isä Johannes Hätinen (Mikkeli)
- Talous: isä Elias Huurinainen (Iisalmi)
- Liturgiset kysymykset: isä Martti Päivinen (Varkaus)
- Nuorisotyö: isä Aleksander Roszczenko (Jyväskylä)
- Hannllinnon kysymykset: isä Mikko Kärki (Kuopio)
Kuutoset jatkaa hyvin alkanutta yhteistyötään.
Uusia toiminnanmuotoja haetaan ja vanhat hyvät pyritään
säilyttämään. Yhteistyö on antanut
erityisesti pienemmille seurakunnille mahdollisuuden palveluiden
parempaan tarjontaan ja pienten voimavarojen keskittämistä
seurakuntatyön keskeisille osa-alueille.
Isä Timo Mäkirinta
Kuutosten yhteinen tiedotuslehti:

|