Euhologion
/ Kuolema ja hautaus
Hautauspalvelus
Kreikkalaisen käsikirjan mukaan
tätä hautauspalvelusta sovelletaan kaikkiin nukkuneihin,
kuninkaisiin, patriarkkoihin, piispoihin, pappeihin, miehiin
ja naisiin, suuriin ja pieniin, paitsi pikkulapsiin, joille
on oma hautauspalvelus.
Kun ortodoksinen kristitty kuolee,
on kutsuttava papisto paikalle. Saavuttuaan papit pukeutuvat
valkoiseen epitrakiiliin ja feloniin, diakonit stikariin ja
orariin. Sitten pappi ja diakoni menevät suitsutusastian
kanssa vainajan luo.
I. Kodissa
Diakoni: Siunaa, isä.
Pappi: Kiitetty on Jumalamme,
alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.
Diakoni: Amen. Pyhä Jumala,
pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda
meitä (3).
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Kaikki pyhä Kolminaisuus, armahda meitä. Herra,
puhdista meidät synneistämme. Valtias, anna anteeksi
rikkomuksemme. Pyhä, saavu parantamaan heikkoutemme Sinun
nimesi tähden.
Herra, armahda. Herra, armahda. Herra, armahda.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon
Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun
tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen
leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niinkuin
meikin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä
saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät
pahasta.
Pappi: Sillä Sinun, Isä,
Poika ja Pyhä Henki, on valtakunta, voima ja kunnia nyt
ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.
Diakoni: Amen.
Ja he laulavat nämä troparit:
4. säv.
Vapahtaja, anna palvelijasi sielulle lepo kilvoituksen päättäneiden
vanhurskasten henkien joukossa ja varjele se autuaaseen elämään
luonasi, Sinä ihmisiä rakastava.
Herra, Sinun leposi, jossa kaikki pyhäsi lepäävät,
anna myös palvelijasi sielulle, sillä Sinä
yksin olet kuolematon.
Kunnia …
Sinä olet Jumalamme, joka laskeuduit tuonelaan ja päästit
sidotut vaivoista. Sinä, Vapahtaja, anna lepo myös
palvelijasi sielulle.
nyt …
Ainoa puhdas ja tahraton Neitsyt, joka kuvaamattomasti kannoit
Jumalan itsessäsi, rukoile palvelijasi sielun pelastuksen
puolesta.
Diakoni: Armahda meitä,
Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule
ja armahda.
Vielä rukoilemme lepoa nukkuneen Jumalan palvelijan
(nimi) sielulle ja anteeksiantoa
hänen tahtoen ja tahtomattaan tekemistään rikkomuksista.
Rukoilkaamme, että Herra Jumala saattaisi hänen
sielunsa sinne, missä vanhurskaat lepäävät.
Anokaamme Kristukselta, kuolemattomalta Kuninkaalta ja Jumalaltamme
hänelle Jumalan armoa, taivasten valtakuntaa ja syntien
anteeksiantoa.
Rukoilkaamme Herraa.
Pappi: Henkien ja kaiken elollisen
Jumala, joka olet voittanut kuoleman, kukistanut pahan hengen
ja lahjoittanut maailmallesi elämän, Sinä,
Herra, anna lepo nukkuneen palvelijasi (nimi)
sielulle valoisassa ja viheriöivässä vilvoituksen
paikassa, mistä ovat paenneet kipu, suru ja huokaus.
Hyvänä ja ihmisiä rakastavana Jumalana anna
hänelle anteeksi jokainen synti, jonka hän on tehnyt
sanoin tai teoin tai ajatuksin, sillä ei ole ihmistä,
joka eläisi syntiä tekemättä. Sinä
yksin olet synnittömyydessä, Sinun vanhurskautesi
on vanhurskautta iankaikkisesti ja Sinun sanasi on totuus.
Sillä Sinä, Kristus meidän Jumalamme, olet
nukkuneen palvelijasi (nimi)
ylösnousemus, elämä ja lepo, ja Sinulle, aluttomalle
Isällesi ja kaikki pyhälle, hyvälle ja eläväksitekevälle
Hengellesi me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta
iankaikkiseen. Amen.
Päätössiunaus:
Kuolleista ylösnoussut Kristus, totinen Jumalamme, joka
kuolemattomana Kuninkaana hallitsee kuolleita ja eläviä,
puhtaimman pyhän Äitinsä, pyhien kunniakkaitten
esi-isien Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin, pyhän ja vanhurskaan
ystävänsä, neljäntenä päivänä
herätetyn Lasaruksen ja kaikkien pyhien esirukouksien
tähden antakoon luotamme lähteneen palvelijansa
sielulle levon vanhurskaitten majoissa Aabrahamin helmassa,
lukekoon hänet vanhurskaitten joukkoon ja meitäkin
armahtakoon hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan.
Iankaikkinen olkoon muistosi, autuuteen otollinen ja aina
muistettava veljemme (tai: sisaremme).
Pyhien isiemme rukouksien tähden, Herra Jeesus Kristus,
meidän Jumalamme, ole meille armollinen ja pelasta meidät.
Amen.
Kun kaikki on valmista, siunaa pappi
lähdön ja alamme laulaa:
Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon,
armahda meitä.
Ja niin menemme kirkkoon pappien ja
diakonien kynttiläin ja suitsutusastiain kanssa kulkiessa
edellä. Kirkkoon saavuttua asetetaan vainaja keskelle.
II. Kirkossa
Diakoni: Siunaa, isä.
Pappi: Kiitetty on Jumalamme
alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.
Kuoro: Amen.
Ja edelleen antifonisesti psalmista
119:
1. jakso. 6.säv.
Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton. Halleluja. Kiitetty
olet Sinä, Herra, opeta minulle käskysi. Halleluja.
Minun sieluni huikeaa ikävöidessäni alati
Sinun oikeuksiasi. Halleluja.
Minun sieluni itkee murheesta; vahvista minua sanasi jälkeen.
Halleluja.
Anna minun sydämeni taipua Sinun todistuksiisi, ei väärän
voiton puoleen. Halleluja.
Minut valtaa palava vihastus jumalattomien tähden, jotka
hylkäävät Sinun lakisi. Halleluja.
Minä olen kaikkien niiden ystävä, jotka Sinua
pelkäävät ja noudattavat Sinun asetuksiasi.
Halleluja.
I kuoro: Kunnia … II
kuoro: nyt … I kuoro:
Halleluja.
Diakoni: Armahda meitä,
Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule
ja armahda.
Vielä rukoilemme lepoa nukkuneen Jumalan palvelijan
(nimi) sielulle ja anteeksiantoa
hänen tahtoen tai tahtomattaan tekemistään
rikkomuksista.
Rukoilkaamme, että Herra Jumala saattaisi hänen
sielunsa sinne, missä vanhurskaat lepäävät.
Anokaamme Kristukselta, kuolemattomalta Kuninkaalta ja Jumalaltamme
hänelle Jumalan armoa, taivasten valtakuntaa ja syntien
anteeksiantoa.
Rukoilkaamme Herraa.
Pappi: Sillä Sinä,
Kristus meidän Jumalamme, olet nukkuneet palvelijasi
(nimi) ylösnousemus, elämä
ja lepo, ja Sinulle, aluttomalle Isällesi ja kaikki pyhälle,
hyvälle ja eläväksitekevälle Hengellesi
me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta
iankaikkiseen.
Kuoro: Amen.
2. jakso 5. säv.
Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet; anna
minulle ymmärrys oppiakseni Sinun käskysi. Armahda
minua, Herra.
Sillä minä olen kuin nahkaleili savussa, mutta
Sinun käskyjäsi minä en unhota. Armahda minua,
Herra.
Sinun omasi minä olen, pelasta minut, sillä Sinun
asetuksiasi minä kysyn. Armahda minua, Herra.
Minä en poikkea Sinun oikeuksistasi, sillä Sinä
neuvot minua. Armahda minua, Herra.
Minä olen taivuttanut sydämeni pitämään
Sinun käskysi, aina ja loppuun asti. Armahda minua, Herra.
On aika Herran tehdä tekonsa: he ovat rikkoneet Sinun
lakisi. Armahda minua, Herra.
Kunnia … nyt … Armahda minua, Herra, Herra.
Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.
II pappi lausuu ääneen:
Sillä Sinä, Kristus meidän Jumalamme …,
jos on useampia pappeja kuin yksi. Muutoin
”Armahda minua, Herra” jälkeen
I kuoro heti:
3. jakso. 8. säv.
Ja armahda minua. Halleluja.
Käännyt minun puoleeni, ole minulle armollinen,
niinkuin on oikein niitä kohtaan, jotka Sinun nimeäsi
rakastavat. Halleluja.
Minä olen vähäinen ja halveksittu, mutta minä
en unhota Sinun asetuksiasi. Halleluja.
Kuule minun ääneni armosi jälkeen; Herra virvoita
minua oikeutesi mukaan. Halleluja.
Ruhtinaat vainoavat minua syyttä, mutta minun sydämeni
pelkää Sinun sanojasi. Halleluja.
Saakoon minun sieluni elää ja ylistää
Sinua, ja Sinun oikeutesi minua auttakoot.
Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi
palvelijasi, sillä minä en unhota Sinun käskyjäsi.
Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.
Pappi: Sillä Sinä,
Kristus meidän Jumalamme … jos
on kolme tai useampia pappeja. Muutoin heti edellisen jälkeen
troparit:
Kiitetty olet Sinä, Herra, opeta minulle käskysi.
Pyhät riemuiten löysivät elämän
lähteen ja paratiisin portin, jospa minäkin löytäisin
katumuksen kautta saman tien. Vapahtaja, minä olen kadonnut
lammas, kutsu minut takaisin ja pelasta minut.
Jos on useampia kuin kolme pappia,
diakoni lausuu joka troparin jälkeen: Rukoilkaamme
Herraa, ja jokainen pappi vuorollaan:
Sillä Sinä, Kristus meidän Jumalamme …;
ylistyslauseita on yhtä monta kuin paikalla pappeja.
Kiitetty olet Sinä, Herra, opeta minulle käskysi.
Sinä joka muinoin loit minut olemattomuudesta ja annoit
jumalallisen kuvasi kunnian, sitten käskyn rikkomisesta
palautit maahan, josta olin otettu, saata minut taas kaltaisuuteesi,
että muinainen kauneus jälleen saisi muodon.
Kiitetty olet Sinä, Herra, opeta minulle käskysi.
Minä olen sanoin kuvaamattoman kunniasi kuva, vaikka
kannankin rikkomusten tahroja. Valtias, armahda luotuasi ja
tee puhtaaksi laupeudessasi. Anna minulle kaivattu isänmaa
ja tee minut jälleen paratiisin asukkaaksi.
Kiitetty olet Sinä, Herra, opeta minulle käskysi.
Jumala, anna lepo palvelijallesi ja saata hänet paratiisiin,
missä riemuitsevat pyhäsi ja vanhurskaat loistavat
valoisina tähtinä oi Herra. Anna lepo nukkuneelle
palvelijallesi katsomatta hänen rikkomuksiinsa.
Kunnia … Kolminaisuustropari
Hurskaasti ylistäkäämme veisuin yhden jumaluuden
kolminaista valkeutta huutaen: Pyhä olet Sinä, aluton
Isä, yhtä aluton Poika ja jumalallinen Henki. Valista
meidät, jotka uskolla Sinua palvomme ja tempaise pois
iankaikkisesta tulesta.
Nyt … teotokion
Iloitse, Sinä sävyisä, joka synnytit Jumalan
kaikkien pelastukseksi ja jonka kautta ihmissuku sai vapahduksen.
Sinun kauttasi, puhdas siunattu Jumalansynnyttäjä,
me löysimme paratiisin.
Halleluja, halleluja, halleluja, kunnia olkoon Sinulle, Jumala.
(3).
Troparien jälkeen on Kreikan kirkossa
kuoron tapana laulaa seuraava kontakki:
8. säv.
Saata, oi Kristus, Sinun palvelijasi sielu lepoon |
pyhien joukkoon, | missä ei ole kipua, ei surua eikä
huokauksia, | vaan on loppumaton elämä.
Tämän jälkeen papit
alkavat järjestyksessä ja selvästi laulaa Johannes
Damaskolaisen hautausveisuja jokaisen sävellajin mukaan
irmologisesti.
1. säv.
Mikä elämän nautinto on surusta osaton?
Mikä kunnia maan päällä pysyisi järkkymättä?
Kaikki on varjoa heikompaa, kaikki unia petollisempaa; hetki
vain ja kaiken perii kuolema. Mutta, Kristus, ihmisiä
rakastavana saata lepoon kasvojesi valkeuteen ja kauneutesi
ihanuuteen hänet, jonka olet valinnut.
2. säv.
Ihminen kuihtuu kuin kukka ja unen tavoin katoaa ja häviää.
Mutta pasuunan jälleen kaikuessa kuolleet kaikki nousevat
niinkuin maan vavahdellessa kohtaamaan Sinut, Kristus Jumala.
Kristus, Valtias, saata silloin Sinun palvelijasi henki, jonka
olet keskeltämme ottanut pois, Sinun pyhiesi asuinsijoihin.
Voi, miten sielu kamppaileekaan ruumiista erottuaan! Voi,
miten se kyynelehtii silloin eikä ole ketään
armahtajaa. Se kääntää silmänsä
enkeleihin, turhaan anoo ja ojentaa kätensä ihmisiä
kohti eikä ole auttajaa. Sen tähden, rakkaat veljeni,
elämämme lyhyyden ymmärtäen anokaamme
Kristukselta lepoa poismuuttaneelle ja sieluillemme suurta
armoa.
3. säv.
Turhuutta on kaikki inhimillinen eikä sitä kuoleman
jälkeen enää ole. Ei kestä rikkaus eikä
kunnia seuraa mukana, sillä kuoleman tullessa kaikki
tämä katoaa. Sen tähden huutakaamme Kristukselle,
kuolemattomalle Kuninkaalle: Anna keskeltämme muuttaneelle
lepo siellä missä on kaikkien riemuitsevien asumus.
4. säv.
Totisesti mitä kauhistuttavin on kuoleman salaisuus,
kun sielu erotetaan yhteydestään ruumiiseen ja näiden
liiton luonnollinen side katkaistaan jumalallisesta tahdosta.
Sen tähden rukoilemme Sinua: Ihmisiä rakastava Elämänantaja,
anna poismuuttaneelle lepo vanhurskaittesi asuinsijoissa.
Missä on nyt kiintymys maailman! Missä nyt ajan
tuokiot! Missä kulta ja hopea! Missä väen paljous
ja melu! Kaikki on tomua, kaikki tuhkaa, kaikki varjoa. Mutta
tulkaa, huutakaamme kuolemattomalle Kuninkaalle: Herra, suo
keskeltämme poismuuttaneelle iankaikkinen hyväsi
ja anna hänelle lepo häviämättömässä
autuudessa.
5. säv.
Muistelin profeettaa, joka huusi: Minä olen maa ja tuhka.
Ja taas katselin hautoja, näin alastomat luut ja sanoin:
Kuka nyt on kuningas tai sotamies, rikas tai köyhä,
vanhurskas tai syntinen! Mutta ihmisiä rakastava Herra,
anna palvelijallesi lepo vanhurskasten kanssa.
6. säv.
Sinun luomiskäskystäsi tuli minulle alku ja perustus,
sillä Sinä tahdoit näkymättömästä
ja näkyvästä luonnosta tehdä minut eläväksi,
muovasit ruumiini maasta ja annoit jumalallisella ja eläväksi
tekevällä hengähdyksellä minulle sielun.
Sen tähden, Kristus, anna palvelijallesi lepo elävien
maassa vanhurskaitten asuinsijoissa.
7. säv.
Elämänantaja Vapahtajamme, suo lepo hänelle,
jonka olet ottanut pois tästä ajasta, veljellemme
joka huutaa: Kunnia Sinulle.
Luotuasi alussa ihmisen kuvasi ja kaltaisuutesi mukaan asetit
hänet paratiisiin hallitsemaan luotujasi. Kiusaajan kavaluuden
harhauttamana hän söi ja niin tuli Sinun käskyjesi
rikkojaksi. Sen tähden, Herra, tuomitsit hänet palaamaan
jälleen maahan, josta hänet otettiin, ja anomaan
lepoa.
8. säv.
Minä murehdin ja valitan, kun ajattelen kuolemaa ja näen
haudassa makaavan meihin Jumalan kuvan mukaan luodun kauneuden
hahmottomana, vailla kunniaa ja muotoa. Oi ihmettä! Minkä
tähden onkaan tämä salaisuus meitä kohdannut!
Miten olemmekaan annetut tuholle ja iestetyt kuolemaan! Totisesti
Jumalan sanan mukaan, niinkuin on kirjoitettu, Jumalan joka
poismuuttaneelle antaa levon.
Kunnia … sama säv.
Sinun kuolemasi, Herra, antoi kuolemattomuuden, sillä
ellei Sinua olisi laskettu hautaan, ei paratiisi olisi avautunut.
Sen tähden ihmisiä rakastavana suo lepo poismuuttaneelle.
nyt …
Puhdas Neitsyt, Sanan portti, Jumalamme Äiti, rukoile
armahdusta hänen sielulleen.
Autuudenlauseet
Herra, muista meitä valtakunnassasi.
Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset, sille he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä
maan.
Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta,
sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat, sillä heidän osakseen tulee
laupeus.
6. säv.
Sinä, Kristus, teit ennen muita paratiisin asukkaaksi
ryövärin, joka ristillä huusi Sinulle: Muista
minua. Suo minullekin kelvottomalle hänen katumuksensa.
Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat
nähdä Jumalan.
Sinä, elämän ja kuoleman Hallitsija, anna
lepo pyhiesi kartanoissa sille, jonka tästä ajasta
olet ottanut luoksesi ja joka huutaa Sinulle: Muista minut,
kun tulet valtakuntaasi.
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät
on kutsuttava Jumalan lapsiksi.
Sielujen ja ruumiitten Valtias, murheellisten lohdutus, jonka
kädessä on meidät henkemme, anna vanhurskasten
maassa lepo palvelijallesi, jonka olet pois ottanut.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Kristus antakoon sinulle levon elävien maassa ja avatkoon
paratiisin portit, tehköön sinut valtakunnan kansalaiseksi
ja antakoon sinulle, Kristusta rakastavalle, anteeksi, mitä
olet elämässä syntiä tehnyt.
Autuaitta olette te, kun ihmiset solvaavat ja vainoavat teitä
ja valhetellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa minun
tähteni.
Menkäämme ulos ja nähkäämme haudoissa,
miten ihminen on alastomia luita, matojen ruoka ja paha haju,
että ymmärtäisimme mikä on rikkaus, mikä
kauneus, voima ja armollisuus.
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne
on suuri taivaissa.
Kuulkaamme, mitä huutaa Kaikkivaltias: Voi niitä,
jotka etsivät nähdäkseen Herran peljättävää
päivää! Se on pimeys ja tulella kaiken koettelee.
Kunnia …
Tunnustaen aluttoman syntymisen ja alkuperän kumarran
synnyttänyttä Isää, kunnioitan syntynyttä
Poikaa ja veisuin ylistän Isän ja Pojan kanssa säteilevää
Pyhää Henkeä.
nyt … teotokion
Kuinka annatkaan ravintoa äitinä, Neitsyt? Kuinka
ruokitkaan luomakunnan ruokkijaa? Samalla tavalla kuin kirjoitusten
mukaan Hän kalliosta puhkaisi veden janoavalle kansalle
ja tunsi veden suonet.
Lukija: Prokimeni, 3. säv.:
Autuaallinen on se tie, jota sinä vaellat tänään,
oi sielu, sillä sinulle on valmistettu lepopaikka.
Liitelauselma: Sinua, Herra,
minä huudan. (Ps. 28: 1)
Lukija: Pyhän apostoli
Paavalin ensimmäisestä kirjeestä tessalonikalaisille
(4: 13-17):
Diakoni: Kuulkaamme. Se on viisautta.
Kuulkaamme.
Lukija: Veljet, tahdomme teidän
olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman
uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset,
joilla ei ole toivoa. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut
kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös
on Jeesuksen tullessa tuova pois nukkuneet elämään
yhdessä hänen kanssaan. Ilmoitamme teille, mitä
Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä
tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden
edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon
kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat
ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät,
jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä,
temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä
yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina
Herran kanssa.
Pappi: Rauha olkoon sinulle.
Kuoro: Halleluja, halleluja,
halleluja.
Autuas se, jonka Sinä valitset ja otat tykösi (Ps.
65: 5).
Diakoni: Se on viisautta. Olkaamme
vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia.
Pappi: Rauha olkoon teille kaikille.
Kuoro: Niin myös sinun
hengellesi.
Pappi: Lukekaamme Johanneksen
pyhää evankeliumia (5: 24-30).
Diakoni: Kuulkaamme.
Kuoro: Kunnia olkoon Sinulle,
Herra, kunnia Sinulle.
Pappi: Herra sanoi luoksensa
tulleille juutalaisille: "Totisesti, totisesti: se, joka
kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni,
on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi,
vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.
Totisesti, totisesti: tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin
kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka
sen kuulevat, saavat elää, sillä Isä,
elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän
lähteen. Isä on myös antanut hänelle tuomiovallan,
koska hän on Ihmisen Poika. Älkää ihmetelkö
tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät
haudoissaan, kuulevat hänen äänensä. He
nousevat haudoistaan -- hyvää tehneet elämän
ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.
"Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään.
Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni
on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani,
vaan lähettäjäni tahdon.
Kuoro: Kunnia olkoon Sinulle,
Herra, kunnia Sinulle.
Diakoni: Armahda meitä,
Jumala, Sinun suuresta armostasi, me rukoilemme Sinua, kuule
ja armahda.
Vielä rukoilemme lepoa nukkuneen Jumalan palvelijan
(nimi) sielulle ja anteeksiantoa
hänen tahtoen ja tahtomattaan tekemistään rikkomuksista.
Rukoilkaamme, että Herra Jumala saattaisi hänen
sielunsa sinne, missä vanhurskaat lepäävät.
Anokaamme Kristukselta, kuolemattomalta Kuninkaalta ja Jumalaltamme
hänelle Jumalan armoa, taivasten valtakuntaa ja syntien
anteeksiantoa.
Rukoilkaamme Herraa.
Pappi vainajan luona kuuluvalla äänellä
(toiset läsnä olevat papit lukevat rukouksen salaisesti):
Henkien ja kaiken elollisen Jumala, jonka olet voittanut
kuoleman, kukistanut pahan hengen ja lahjoittanut maailmallesi
elämän, Sinä, Herra, anna lepo nukkuneen palvelijasi
(nimi) sielulle valoisassa ja
viheriöivässä vilvoituksen paikassa, mistä
ovat paenneet kipu, suru ja huokaus. Hyvänä ja ihmisiä
rakastavana Jumalana anna hänelle anteeksi jokainen synti,
jonka hän on tehnyt sanoin tai teoin tai ajatuksin, sillä
ei ole ihmistä, joka eläisi syntiä tekemättä.
Sinä yksin olet synnittömyydessä, Sinun vanhurskautesi
on vanhurskautta iankaikkisesti, ja Sinun sanasi on totuus.
Sillä Sinä, Kristus meidän Jumalamme, olet
nukkuneen palvelijasi (nimi)
ylösnousemus, elämä ja lepo, ja Sinulle, aluttomalle
Isällesi ja kaikki pyhälle, hyvälle ja eläväksitekevälle
Hengellesi me ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta
iankaikkiseen. Amen.
Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.
Ja kukin pappi vuorollaan siunaa vainajan
lausuen ääneen: Sillä Sinä, Kristus
meidän Jumalamme, olet …
Jos hautauspalveluksessa on piispa,
hän lukee jommankumman seuraavista rukouksista.
Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.
Piispa: Herra meidän Jumalamme,
Sinä sanomattomalla viisaudellasi loit ihmisen maan tomusta
muovaten hänen muotonsa ja kauneutensa ja koristit hänet
kalliina ja taivaallisena omaisuutena Sinun kunniasi ja valtakuntasi
ylistykseksi ja kaunistukseksi tekemällä hänet
kuvaksesi ja kaltaiseksesi, mutta hän rikkoi Sinun säätämäsi
käskyn eikä säilyttänyt osallisuutta kuvaasi.
Sen tähden, ettei pahuus saisi kuolemattomuutta, sinä
isiemme Jumala ihmistä rakastaen annoit käskyn tästä
tomun ja hengen yhteenliittymästä, että tämä
rikkomaton side Sinun jumalallisen tahtosi mukaan on katkaistava
ja irrotettava, niin että sielu yleiseen ylösnousemukseen
asti pääsee sinne, mistä se sai olemisensakin,
mutta ruumis jälleen tulisi siksi, mistä se on tehtykin.
Sen tähden rukoilemme Sinua, alutonta Isää,
ainosyntyistä Poikaasi ja kaikki pyhää, olemukseltaan
samaa ja eläväksi tekevää Henkeäsi,
että et kääntäisi katsettasi pois kadotuksen
tuhotessa luotuasi, vaan ruumiin hajotessa tomuksi, mistä
se on tehty, saattaisit sielun vanhurskasten joukkoon. Totisesti,
Herra meidän Jumalamme, saakoon voiton mittaamaton armosi
ja kuvaamaton ihmisrakkautesi, ja jos tämä palvelijasi
olisi isän tai äidin kirouksen alainen tai hän
olisi oman kirouksensa langettama tai sielunpaimenta loukanneena
olisi joutunut rangaistukseen tai saanut piispalta vakavimman
rukousyhteyseron ja huolimattomana ja välinpitämättömänä
jäänyt anteeksiantoa vaille, niin anna hänelle
anteeksi minun, syntisen ja arvottoman palvelijasi kautta;
ja hajottaessasi hänen ruumiinsa tomuksi saata hänen
sielunsa pyhien majoihin. Totisesti, Herra meidän Jumalamme,
jonka pyhille opetuslapsillesi ja apostoleillesi annoit syntien
anteeksiantamisen vallan sanoen: Kaikki, minkä te sidotte,
on sidottu, ja minkä päästätte, on päästetty,
ja heidän kauttansa meille arvottomille ihmistä
rakastaen olet suonut saman suuren lahjan, päästä
nukkunut palvelijasi (nimi) sielun
ja ruumiin synninteoista ja olkoon hänellä anteeksianto
tässä ja tulevassa ajassa kaikki puhtaan ja aina
neitseellisen Äitisi ja kaikkien pyhiesi esirukousten
tähden. Amen.
Toinen rukous
Rukoilkaamme Herraa.
Ylen armollinen Valtias Herra Jeesus Kristus meidän
Jumalamme, joka kolmantena päivänä kuolleista
ylösnoustuasi annoit pyhille opetuslapsillesi ja pyhitetyille
apostoleillesi taivasten valtakunnan avaimet ja vallanarmossasi
sitoa ja päästää ihmisten synnit, niin
että taivaassakin on sidottu se, mikä on maan päällä
sidottu, ja samoin päästetty se, mikä on maan
päällä päästetty, ja olet sanomattomassa
ihmisrakkaudessasi tehnyt meidätkin huonot ja arvottomat
palvelijasi otollisiksi perimään ylen pyhän
lahjasi ja armosi sitoa ja päästää kansasi
tekoja; Sinä, kaikki hyvä Kuningas, minun vähäisen
ja arvottoman kautta anna anteeksi palvelijallesi (nimi)
kaikki, mitä hän ihmisenä on tässä
elämässä rikkonut ja kaikki se, mitä hän
on sanoin, teoin ja mielessään syntiä tehnyt,
päästä hänet jokaisesta pahansuopuuden
tuomasta tai muutoin saamastaan, piispan tai muidenkin asettamasta
siteestä hänen langettuaan kateuden ja pahan vaikutuksesta.
Ainoa hyvä ja ylen laupias, salli hänen sielunsa
tulla niiden pyhien joukkoon, jotka aikojen alusta ovat Sinulle
kelvanneet, ja hänen ruumiinsa palauta luomaasi luontoon.
Sillä Sinä olet iankaikkisesti kiitetty ja ylistetty.
Amen.
Diakoni: Kunnia … nyt
… Herra, armahda (3). Esipaimen
(isä), siunaa.
Sitten piispa tai pappi lukee hautauspalveluksen
loppusiunauksen:
Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, meidän toivomme, kunnia
Sinulle.
Kuolemattomana Kuninkaana eläviä ja kuolleita hallitseva
ja kuolleista ylösnoussut Kristus totinen Jumalamme puhtaimman
ja viattomimman pyhän äitinsä, pyhien kunniakkaitten
ja korkeasti kiitettyjen apostolien, pyhien jumalankantajain
isiemme, pyhien ja kunniakkaitten esi-isien Aabrahamin, Iisakin
ja Jaakobin, pyhän vanhurskaan ystävänsä,
neljäntenä päivänä herätetyn
Lasaruksen ja kaikkien pyhiensä esirukouksien tähden
saattakoon keskuudestamme muuttaneen palvelijansa sielun vanhurskasten
majoihin, antakoon hänelle levon Aabrahamin helmassa,
lukekoon hänet pyhien joukkoon ja meitäkin armahtakoon
hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan.
Iankaikkinen on muistosi, autuuteen otollinen ja ikimuistettu
veljemme (tai: sisaremme)
(3).
Loppusiunauksen jälkeen tapahtuu
hyvästely, jonka aikana lauletaan seuraavat stikiirat:
2. säv.
Tulkaa, veljet, ottakaamme jäähyväiset kuolleelta
Jumalaa kiittäen, sillä hän on eronnut omaisistaan
ja joutuu hautaan, ei hän enää huolehdi turhuudesta
eikä rasitetusta ruumiistaan. Missä nyt ovat omaiset
ja ystävät? Nyt eroamme. Rukoilkaamme Herraa antamaan
hänelle lepo.
Voi tätä eroa, veljet, mikä valitus, mikä
murhe nyt! Tulkaa ottamaan jäähyväiset häneltä,
joka äsken vielä oli kanssamme, sillä hänet
annetaan hautaan, peitetään paadella, hän on
pimeydessä ja hänet haudataan kuolleitten joukkoon.
Kaikki omaiset ja ystävät, nyt eroamme. Rukoilkaamme
herra antamaan hänelle lepo.
Teotokion
Lähestymättömän Auringon äiti, Jumalansynnyttäjä,
pelasta ne, jotka Sinuun toivonsa panevat. Me rukoilemme,
saata esirukoustesi kautta ikihyvä Herra suomaan lepo
nyt poissiirtyneelle siellä, missä vanhurskaitten
sielut lepäävät. Viattomin, tee hänet
jumalallisten hyvyyksien perilliseksi vanhurskasten kartanoissa
ikuisesti muistettavana.
Kunnia … 6. säv.
Veljet ja ystävät, omaiset ja tuntemani, nähdessänne
minut tässä äänettömänä
ja hengettömänä, itkekää minua kaikki,
sillä eilisenä päivänä puhuin kanssanne
ja yhtäkkiä kohtasi minut kuoleman kauhistuttava
hetki. Mutta tulkaa kaikki, jotka minua kaipaatte, ja jättäkää
minulle jäähyväiset, sillä en enää
vaella enkä tästedes keskustele kanssanne. Minä
lähden oikeamielisen tuomarin eteen; siellä orja
ja herra ovat yhdessä, kuningas ja sotamies, rikas ja
köyhä samanarvoisina. Kukin saa tekojensa mukaan
kunnian tai häpeän. Pyydän ja anon Kristusta
Jumalaa, että minä en joutuisi syntieni vuoksi vaivaan,
vaan että Hän saattaisi minut elämän valkeuteen.
nyt … Teotokion
Oi Kristus, synnyttäjäsi ja uskon todistajien,
apostolien, profeettain, esipaimenten, pyhittäjien ja
vanhurskasten ja kaikkien pyhien esirukousten tähden
suo lepo nukkuneelle palvelijallesi.
Pappi: Pyhien isiemme rukouksien
tähden, Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme,
ole meille armollinen ja pelasta meidät.
Kuoro: Amen.
Jos piispa on läsnä, hän
sanoo: Pyhien isiemme rukouksien tähden …
Pappi: Pyhän esipaimenemme
rukouksien tähden …
Jäähyväisten jälkeen
vainaja saatetaan hautaan laulaen: Minä murehdin
ja valitan …
III. Haudalla
Vainajaa hautaan laskettaessa pappi
lukee samat rukoukset kuin vainajan kotona.
Tämän jälkeen pappi
ristinmuotoisesti valaa arkulle lampukan öljyä sanoen:
Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin,
pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin
(Ps. 51: 9).
Sitten hän ottaa multaa ja pudottaa
sitä ristin muotoon arkulle sanoen:
Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri
ja ne, jotka siinä asuvat (Ps.
24: 1). Sillä maasta sinä olet, ja maaksi
pitää sinun jälleen tuleman (1
Moos. 3: 19).
Päätössiunaus
Kristus, totinen Jumalamme, puhtaimman Äitinsä,
jumalankantajain pyhittäjäisäimme ja kaikkien
pyhiensä esirukouksien tähden olkoon meille armollinen
ja pelastakoon meidät hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan.
---
Pappisvainajia siunattaessa on tapana
ylistysveisuissa laulaa myös nämä kaksi troparia
heti ensimmäisen jälkeen.
Kiitetty olet Sinä, Herra …
Oi pyhät uskon todistajat, jotka olette julistaneet
Jumalan Karitsaa ja itse karitsain tavalla tulleet surmatuiksi
ja siirretyiksi kuolemattomaan, iankaikkiseen elämään,
lakkaamatta rukoilkaa Häntä suomaan meille velkojemme
päästö.
Kiitetty olet Sinä, Herra …
Kaikki, jotka elämässä olette ahdasta vaivan
tietä vaeltaneet ja jotka olette ottaneet ristin ikeeksenne
uskossa minua seuraten, tulkaa riemuitsemaan voittopalkinnoista
ja taivaallisista seppeleistä, jotka olen teille valmistanut.
Ektenia seuraavassa muodossa:
Vielä rukoilemme lepoa veljemme ja kanssapalvelijamme,
nukkuneen Jumalan palvelijan (nimi)
sielulle ja anteeksiantoa hänen tahtoen tai tahtomattaan
tekemistään rikkomuksista.
Rukoilkaamme, että Herra Jumala saattaisi …
Rukouksen ”Henkien ja kaiken
elollisen Jumala” jälkeen luetaan seuraava rukous.
(1
---
1)
Ei lueta muistorukouksissa.
---
Diakoni: Rukoilkaamme Herraa.
Piispa: Kiitämme Sinua,
Herra meidän Jumalamme; yksin Sinulla on kuolemattomuus
ja käsittämätön kunnia, määrätön
armo ja sanomaton ihmisrakkaus ja loppumaton valtakunta etkä
Sinä, Herra, henkilöön katso. Sinä olet
kaikille ihmisille säätänyt samankaltaisen
elämän päätöksen määrän
täyttyessä. Sen tähden hartaasti anomme Sinulta,
Herra meidän Jumalamme, anna lepo Aabrahamin, Iisakin
ja Jaakobin helmassa palvelijallesi, veljellemme ja kanssapalvelijallemme
(nimi), joka on nukkunut iankaikkiseen
elämään ylösnousemisen toivossa. Ja niinkuin
Sinä asetit hänet ajallisen kirkkosi palvelijaksi,
niin tee hänet palvelijaksi myös taivaallisessa
pyhäkössäsi, oi Herra. Sinä kaunistit
hänet ihmisten edessä hengellisellä arvolla,
ota hänet tuomioon langettamatta kunniaasi myös
enkelten edessä. Sinä, joka soit kunniaa hänen
ajalliselle elämälleen, tee hänen lähtemisensä
ajasta tulemiseksi pyhien joukkoon ja yhdistä hänen
henkensä niihin, jotka aikojen alusta ovat Sinulle kelvanneet.
Sillä Sinä, Kristus meidän Jumalamme, olet
nukkuneen palvelijasi (nimi)
ylösnousemus, elämä ja lepo ja Sinulle, aluttomalle
Isällesi ja kaikki pyhälle, hyvälle ja eläväksitekevälle
Hengellesi me kunniaa kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta
iankaikkiseen. Amen.
-> takaisin sisällysluetteloon
|