Valikko
 
Ortodoksi.net


Tekijänoikeudet | Etsi | Palaute | Sivuston esittely | RSS

 

Suuri vedenpyhitys loppiaisena

[tulostettava pdf-versio]

HUOM:
Tähän tekstiin on lisätty Euhologionista puuttuva Jerusalemin patriarkka Sofronioksen rukous, jonka voi myös jättää pois. Rukous merkittu punaisin tähtiviivoin.


Ambonintakaisen rukouksen jälkeen menemme veden äärelle papiston kynttilöineen ja suitsutusastioineen johtaessa edellä ja vanhimman papin kantaessa ristiä ja evankeliumikirjaa sekä laulamme näitä tropareita, 8. sävelmä:

Herran ääni huutaa vetten päällä lausuen: Tulkaa kaikki ja ottakaa vastaan viisauden Henki, ymmärryksen Henki, Jumalan pelvon Henki, ilmestyneen Kristuksen Henki.

Tänään pyhitetään vesien luonto, Jordan lyödään hajalle ja se estää vettensä virtaamisen nähdessään Valtiaan saavan peson.

Oi hyvä ja ihmisiä rakastava Kristus Kuningas, ihmisenä Sinä astuit virtaan tahtoen syntiemme tähden ottaa edelläkävijän käsistä palvelijalle kuuluvan kasteen.

Liitelauselma:

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Sinä, Herra, tulit erämaassa huutavan luo, joka sanoi: Valmistakaa Herralle tie. Sinä, joka / et syntiä tuntenut, otit orjan muodon ja anoit kastetta, vedet näkivät Sinut ja peljästyivät, / myös edelläkävijä vapisi ja huusi: Miten voisi lamppu valaista Valkeuden? Miten voisi palvelija laskea kätensä Valtiaan päälle / Pyhitä Sinä / minut ja myös vedet, oi Vapahtaja, joka pois otat maailman synnin.

Diakoni:
Se on viisautta.

Lukija:
Profeetta Jesajan kirjasta (35: 1-10).

Diakoni:
Kuulkaamme

Lukija:
Näin sanoo Herra:

1. Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan! Kuin lilja kukkikoon maa,

2. se riemuitkoon, huutakoon ääneen! Sen osaksi tulee Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta.

3. Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet,

4. sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät."

5. Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat,

6. rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla.

7. Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi, janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi. Siellä, missä hyeenat lepäilivät, kasvaa silloin rantakaislaa ja papyrusta.

8. Ja sinne syntyy tie, valtatie, sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi. Epäpyhä ei saa sille astua: Herran tien kulkijoille se kuuluu, heille yksin. Siellä ei tyhmäkään eksy.

9. Leijona ei nouse sille tielle, ei yksikään raateleva peto, ei yksikään. Vain vapaiksi lunastetut sitä vaeltavat.

10. Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas.

Diakoni:
Se on viisautta.

Lukija:
Profeetta Jesajan kirjasta (55: 1-13).

Diakoni:
Kuulkaamme

Lukija:
Näin sanoo Herra:

1. Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!

2. Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista.

3. Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille.

4. Hänet minä otin todistajaksi kansoille, tein hänestä kansakuntien käskijän ja hallitsijan.

5. Sinä olet kutsuva tänne kansan, jota et tunne, ja kansa, joka ei sinusta tiennyt, rientää luoksesi Herran, sinun Jumalasi, takia ja Israelin Pyhän tähden. Hän korottaa sinut kunniaan.

6. Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!

7. Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas.

8. - Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.

9. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.

10. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,

11. niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

12. Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.

13. Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa.

Diakoni:
Se on viisautta.

Lukija:
Profeetta Jesajan kirjasta (12:3-6).

Diakoni:
Kuulkaamme

Lukija:
Näin sanoo Herra:

3. Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

4. Sinä päivänä te sanotte: "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimensä kunniaa! Kertokaa kansoille hänen suuret tekonsa, julistakaa, että hänen nimensä on ylhäinen.

5. Laulakaa ylistystä Herralle, valtaisat ovat hänen tekonsa! Levitköön tieto niistä yli maanpiirin.

6. Huutakaa ja riemuitkaa, te Siionin asukkaat! Suuri on Israelin Pyhä, hän, joka on teidän keskellänne."

Diakoni:
Se on viisautta.

Lukija:
Prokimeni, 3.sävelmä:

Herra on minun valkeuteni ja autuuteni; | ketä minä pelkään!

Liitelauselma:

Herra on minun elämäni turva; ketä minä vapisen!

Diakoni:
Se on viisautta.

Lukija:
Pyhän apostoli Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttolaisille. ( 1.Kor. 10:1-4)

Diakoni:
Kuulkaamme.

Lukija:
Veljet!

1. Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki.

2. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi.

3. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa

4. ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.

Diakoni:
Se on viisautta.

Lukija:
Halleluja, 4.sävelmä:

Herran ääni käy vetten päällä.

Liitelauselma:

Kunnian Jumala jylisee.

Diakoni:
Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia.

Pappi:
Rauha olkoon teille kaikille.

Kuoro:
Niin myös sinun hengellesi.

Pappi:
Lukekaamme pyhää evankeliumia Markuksen mukaan.

Kuoro:
Kunnia olkoon Sinulle, Herra, kunnia Sinulle!

Diakoni:
Kuulkaamme.

Pappi:
9. Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.

10. Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin.

11. Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."

Kuoro:
Kunnia olkoon Sinulle, Herra, kunnia Sinulle!

Diakoni lukee seuraavan ektenian koko ajan suitsuttaen:

Rukoilkaamme rauhassa Herraa.

Rukoilkaamme Herralta rauhaa korkeudesta ja sielujemme pelastusta.

Rukoilkaamme Herralta koko maailmalle rauhaa, pyhille Jumalan seurakunnille hyvää tilaa ja kaikkien yhdistymistä.

Rukoilkaamme Herraa tämän pyhän huoneen ja täällä uskossa, hartaudessa ja Jumalan pelvossa käyvien puolesta.

Rukoilkaamme Herraa patriarkkamme ..., arkkipiispamme. .., (metropoliittamme. ..), arvoisain pappien, Kristuksessa palvelevien, kaikkien kirkonpalvelijain ja kansan puolesta.

Rukoilkaamme Herraa tasavaltamme presidentin ja koko esivallan puolesta.

Rukoilkaamme Herraa tämän kaupungin (kyIän, pyhän luostarin), kaikkien (kylien,) kaupunkien ja maakuntain ja niiden uskovaisten asukkaitten puolesta.

Rukoilkaamme Herralta suotuisia ilmoja, runsaita maan hedelmiä ja rauhallisia aikoja.

Rukoilkaamme merellä kulkijain, matkustajain, sairaiden, kärsivien, sorrettujen ja uskonsa tähden vainottujen sekä vankeudessa olevien puolesta, että Herra pelastaisi heidät.

Rukoilkaamme Herraa pyhittämään tämä vesi Pyhän Hengen voiman, vaikutuksen ja laskeutumisen kautta.

Rukoilkaamme Herraa lähettämään siihen lunastuksen armo ja Jordanin siunaus.

Rukoilkaamme Herraa, että tähän veteen vaikuttaisi kaikkea olevaista ylemmän Kolminaisuuden puhdistava voima.

Rukoilkaamme Herraa Pyhän Hengen laskeutumisen kautta valaisemaan meidät tiedon ja hurskauden valkeudella.

Rukoilkaamme Herraa, että tämä vesi tulisi pyhityksen Lahjaksi, syntien päästöksi, sielun ja ruumiin parannukseksi ja kaiken hyvän lähteeksi.

Rukoilkaamme Herraa, että tämä vesi tulisi iankaikkiseen elämään johdattavaksi.

Rukoilkaamme Herraa tekemään tämä vesi näkyväisten ja näkymättömien vihollisten kaikki juonet torjuvaksi.

Rukoilkaamme Herraa kaikkien niiden puolesta, jotka ammentavat ja ottavat sitä kodin pyhitykseksi.

Rukoilkaamme Herraa, että se tulisi sielun ja ruumiin puhdistukseksi kaikille, jotka sitä uskolla ottavat ja käyttävät.

Rukoilkaamme Herraa, että Hän tekisi meidät Pyhän Hengen näkymättömän ilmestymisen kautta otollisiksi täyttymään pyhityksellä tullessamme osallisiksi tästä vedestä.

Rukoilkaamme Herraa, Jumalaa, että Hän kuulisi meidän syntisten rukousäänen ja armahtaisi meitä.

Rukoilkaamme Herraa, että Hän päästäisi meidät kaikesta vaivasta, vihasta, vaarasta ja hädästä.

Puolusta, pelasta, armahda ja varjele meitä, Jumala, Sinun armollasi.

Muisteltuamme kaikki pyhää, puhdasta, siunatuinta, kunniallista Valtiatartamme, Jumalansynnyttäjää, ainaista Neitsyttä Mariaa ja kaikkia pyhiä antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun.

Pappi lukee hiljaa:

Herra Jeesus Kristus, Isän helmassa oleva ainosyntyinen Poika, totinen Jumala, elämän ja kuolemattomuuden lähde, valkeus valkeudesta, joka tulit maailmaa valaisemaan, kirkasta meidän ymmärryksemme Pyhällä Hengelläsi, katso suopeasti Sinulle kantamaamme ylistykseen ja kiitokseen aikojen alusta tekemistäsi ihmeellisistä suurista teoistasi ja viimeisten aikojen pelastusteostasi, jossa heikkoon ja köyhään olemukseemme pukeutuneena ja orjuuden tilaan alentuneena Sinä, kaiken Kuningas, otit vastaan palvelijan kädestä kasteen Jordanissa synnittömänä pyhittääksesi vetten luonnon ja raivataksesi meille tien uudestisyntymiseen veden ja Hengen kautta ja palauttaaksesi meidät entiseen vapauteen. Tämän jumalallisen salaisuuden muistoa viettäen rukoilemme Sinua, ihmisiä rakastava Valtias: Vihmo meidän, arvottomien palvelijaisi päälle lupauksesi mukaan puhdistavaa vettä laupeutesi lahjana ottaen hyvyydessäsi suopeasti vastaan meidän syntisten rukouksen tämän veden äärellä ja näin lahjoittaen meille ja koko uskolliselle kansaliesi siunauksesi pyhän ja kumarrettavan nimesi kunniaksi.

Sillä Sinulle on tuleva kaikkinainen ylistys, valta, kunnia ja palvonta, niin kuin myös iankaikkiselle Isäliesi ja kaikki pyhälle, hyvälle ja eläväksi tekevälle Hengellesi nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Kuoro:
Aamen.

********************************************************

Tämän jälkeen pappi lausuu ääneen:

Euhologionista puuttuva Jerusalemin patriarkka Sofronioksen rukous teofanian vedenpyhityksessä.

Jos sitä ei lueta, niin jatka sen jälkeisistä teksteistä

Yliolennollinen, ylen hyvä, ylijumalainen, kaikki voimallinen, kaiken näkevä, näkymätön, käsittämätön Kolminaisuus, henkiolentojen ja järjellisten luontojen Luoja, luonnollinen hyvyys, lähestymätön valkeus, joka valistat jokaisen maailmaan tulevan ihmisen, anna valkeutesi loistaa minullekin, ansiottomalle palvelijallesi. Valista minun mieleni silmät, että rohkenisin veisuin ylistää mittaamatonta hyväntekeväisyyttäsi ja voimaasi. Ota suopeasti vastaan rukous, jonka kannan läsnä olevan kansan puolesta, niin etteivät laiminlyöntini estäisi Pyhää Henkeäsi tulemasta tänne, vaan suo minun tuomiotta huutaa Sinulle ja lausua nytkin, oi ylen hyvä:

Me ylistämme Sinua, ihmisiä rakastava Herra, Kaikkivaltias, iankaikkinen Kuningas.

Me ylistämme Sinua, kaiken Tekijää ja Luojaa.

Me ylistämme Sinua, Jumalan ainosyntyinen Poika, joka olet isättä syntynyt äidistä ja äidittä Isästä.

Edellisenä juhlana näimme Sinut pienokaisena ja nyt näemme Sinut täysikasvuisena, Sinut, täydellisestä maan päälle ilmestyneen täydellisen Jumalamme.

Tänään on koittanut juhlan aika, pyhien kuoro on kanssamme kirkossa ja enkelit viettävät juhlaa ihmisten kanssa.

Tänään on Pyhän Hengen armo laskeutunut vesien päälle kyyhkysen muodossa.

Tänään on laskematon Aurinko noussut ja Herran valkeus kirkastaa maailman.

Tänään saa kuukin säteillä kirkasta valoa maailman kanssa.

Tänään valoisat tähdet kaunistava maailmankaikkeuden kirkkaudellaan.

Tänään pilvet virvoittavat ihmiskuntaa taivaasta käsin vanhurskauden sateella.

Tänään luomaton sallii oman luotunsa panna kätensä päänsä päälle.

Tänään profeetta ja Edelläkävijä lähestyy Herraa, vaikkakin peläten nähdessään Jumalan alentumisen luoksemme.

Tänään Herran läsnäolo muuttaa Jordanin vedet parannusvirroiksi.

Tänään salaiset virrat kastelevat koko luomakunnan.

Tänään ihmisten rikkomukset pyyhitään pois Jordanin vesissä.

Tänään paratiisi avataan ihmisille, ja vanhurskauden Aurinko paistaa meille.

Tänään Herran läsnäolo muuttaa Mooseksen aikana kansalle tarjotun karvaan veden makeaksi.

Tänään olemme vapautuneet vanhasta valituksesta ja saaneet pelastuksen uutena Israelina.

Tänään olemme lunastetut pimeydestä, ja Jumalan tuntemisen valkeus kirkastaa meidät.

Tänään meidän Jumalamme tuleminen hajottaa maailman pimeyden.

Tänään koko luomakunta säteilee ylhäistä valoa.

Tänään tulee eksytyksestä loppu, ja Herran saapuminen valmistaa meille pelastuksen tien.

Tänään ylhäällä olevat viettävät juhlaa alhaalla olevien kanssa, ja alhaalla olevat seurustelevat ylhäällä olevien kanssa.

Tänään oikeauskoisten pyhitetty ja suuriääninen juhlajoukko riemuitsee.

Tänään Herra kiiruhtaa kasteelle ylentääkseen ihmisluonnon korkeuteen.

Tänään taipumaton taivuttaa päänsä oman palvelijansa edessä vapauttaakseen meidät orjuudesta.

Tänään olemme saavuttaneet taivasten valtakunnan, sillä Herran valtakunnalla ei loppua ole.

Tänään maa ja meri osallistuvat maailman iloon, ja maailma on täynnä riemua. Vedet näkivät Sinut, Jumala, vedet näki Sinut ja pelästyivät.

Jordan kääntyi takaisin nähdessään jumaluuden tulen, joka ruumiillisesti laskeutui ja astui siihen.

Jordan kääntyi takaisin nähdessään Pyhän Hengen laskeutuvat päällesi kyyhkysen muodossa.

Jordan kääntyi takaisin nähdessään näkymättömän näkyväisenä, Luojan lihaksi tulleena, Herran palvelijan muodossa.

Jordan kääntyi takaisin ja vuoret karkeloivat, nähdessään Jumalan lihassa, ja pilvet huusivat ääneen ihmetellen paikalle tullutta Valkeutta Valkeudesta, totista Jumalaa totisesta Jumalasta, nähdessään tänään Jordanilla Herran juhlan ja Hänet, joka hukutti Jordaniin tottelemattomuuden tuoman kuoleman, eksytyksen pistimen ja tuonelan siteet ja lahjoitti maailmalle pelastuksen kasteen. Sen tähden minäkin, syntinen ja ansioton palvelijasi, julistan ihmeellisten tekojesi suuruutta, pelon valtaamana, ja huudan Sinulle katuvaisena:

Tämän jälkeen lausumme voimakkaammalla äänellä:

Jos patriarkka Sofronioksen rukous jätetään pois, niin jatketaan tästä:

Sytytetty pääsiäiskynttilä upotetaan kolmesti lausuttaessa seuraavaa:

********************************************************

Suuri olet Sinä, Herra, ja ihmeelliset ovat tekosi eikä yksikään sana ole ihmeittesi ylistämiseen riittävä (3).

Sillä Sinä tahdollasi saatat kaiken olemattomuudesta olemiseen ja voimallasi ylläpidät luomakuntaa ja kaitselmuksessasi hallitset maailmaa. Sinä olet neljästä aineksesta pannut kokoon luomakunnan ja neljällä vuodenajalla olet vuoden kierron kruunannut. Sinun edessäsi vapisevat kaikki henkivoimat, Sinulle ylistystä veisaa aurinko, Sinua ylistää kuu, Sinua rukoilevat tähdet, Sinua tottelee valkeus, Sinun edessäsi syvyydet kauhistuvat, Sinua palvelevat vesilähteet. Sinä levitit taivaan niin kuin teltan, Sinä kiinnitit maan vetten päälle, Sinä rajoitit meren hiekalla, Sinä vuodatit ilman hengitettäväksi. Enkelien voimat suorittavat Sinulle palvelusta, arkkienkelien kuorot Sinua kumartavat. Monisilmäkerubit ja kuusisiipiserafit kehänä ympärillä lentäen peittävät itsensä lähestymättömän kunniasi pelvossa. Sillä Sinä, Jumala, joka olet kuvaamaton, aluton ja sanoin selittämätön, tuli maan päälle ottaen orjan muodon ja tulit ihmisten kaltaiseksi. Sillä et Sinä, Valtias, armo laupeuden tähden kärsinyt nähdä ihmissukua kiusaajan hirmuvallan alaisena, vaan tulit ja pelastit meidät. Tunnustamme armon, todistamme laupeudestasi emmekä vaikene hyvistä teostasi. Sinä vapautit sukukuntamme, ja syntymälläsi pyhitit äitisi ja koko luomakunta veisasi kiitosta Sinulle ilmestymisesi johdosta. Sillä Sinä, meidän Jumalamme, ilmestyit maan päälle ja asuit ihmisten keskellä. Sinä pyhitit myös Jordanin virrat lähettäen niihin taivaasta kaikki pyhän Henkesi ja murskasit niissä piilevien lohikäärmeitten pään.

Pappi puhaltaa veteen kolmesti lausuttaessa tätä:

Sinä itse, ihmisiä rakastaa Kuningas, ole nytkin läsnä Pyhän Henkesi laskeutumisen kautta ja pyhitä tämä vesi (3).

Anna siihen lunastuksen armo ja Jordanin siunaus. Tee se kuolemattomuuden lähteeksi, pyhityksen lahjaksi, anteeksiannon armovälineeksi, taudeilta suojaavaksi, pahojen henkien turmioksi, vihollisvoimille lähestymättömäksi, enkelien väkevyydellä täytetyksi, että kaikki jotka tätä vettä ammentavat ja käyttävät, tekisivät sen sielun ja ruumiin puhdistukseksi, turmiollisen halun parannukseksi, kodin pyhitykseksi ja kaiken hyvän saamiseksi. Sillä Sinä olet meidän Jumalamme, joka veden ja Hengen kautta olet uudistanut synnin turmeleman luonnon. Sinä olet meidän Jumalamme, joka Nooan aikana vedellä hävitit synnin. Sinä olet meidän Jumalamme, joka Mooseksen avulla kuljetit heprealaisten suvun meren halki vapauteen faaraon orjuudesta. Sinä olet meidän Jumalamme, joka halkaisit kallion erämaassa, niin että vedet virtasivat, purot tulvivat, ja Sinä ravitsit janoavan kansasi. Sinä olet meidän Jumalamme, joka vedellä ja tulella Eliaan avulla johdit Israelin pois Baalin eksytyksestä.

Pappi siunaa veden kädellään ristinmuotoisesti:

Sinä, Valtias, pyhitä tämä vesi Pyhällä Hengelläsi (3).

Anna kaikille, jotka sitä käyttävät, sivelevät sillä itseään tai tulevat siitä osallisiksi, pyhitys, siunaus, puhdistus ja terveys. Pelasta, Herra, myös uskollinen esivaltamme, varjele se rauhassa suojeluksessasi, alista jokainen vihollinen ja vastustaja sen valtaan ja anna sille mitä se pelastuksekseen anoo. Muista, Herra, esipaimeniamme, kaikkia pappeja, Kristuksessa palvelevia, kaikkia kirkon palvelijoita, läsnä olevaa kansaa ja niitä veljiämme, jotka oikeista syistä ovat jääneet. pois, ja armahda kaikki suuren armosi mukaan. Että alkuaineitten, enkelten, ihmisten, näkyväisen ja näkymättömän kautta yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa ylistettäisiin Sinun kaikki pyhää nimeäsi nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Kuoro:
Aamen.

Pappi:
Rauha olkoon teille kaikille.

Kuoro:
Niin myös sinun hengellesi.

Diakoni:
Kumartukaamme Herran edessä.

Kuoro:
Sinun edessäsi, Herra.

Pappi:
Kallista, Herra, korvasi puoleemme ja kuule meitä, Sinä joka suostuit Jordanissa kastettavaksi ja niin pyhitit vedet, siunaa kaikkia meitä, jotka kumartuen osoitamme nöyrää palvelusta. Ja tee meidät otollisiksi täyttymään pyhityksellä tämän veden juomisen ja vihmomisen kautta ja tulkoon se, Herra, sielumme ja ruumiimme terveydeksi.

Ääneen:
Sillä Sinä olet sielumme ja ruumiimme pyhitys ja Sinulle aluttoman Isäsi ja kaikk ipyhän, hyvän ja eläväksi tekevän Henkesi kanssa me kunniaa, kiitosta ja ylistystä kohotamme nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Kuoro:
Aamen.

Ja siunaten vedet ristinmuotoisesti hän upottaa kunniallisen ristin pystysuorassa veteen laulaen samalla tätä troparia. 1. sävelmä:

Jordanissa kastettaessa Sinua, oi Herra,/ tapahtui, että ihmiset kumarsivat Pyhää Kolminaisuutta,/ sillä Isän ääni todisti Sinusta/ nimittäen Sinua rakkaaksi Pojaksensa/ ja Henki kyyhkysen muodossa vahvisti sen sanan totuuden./ Kunnia olkoon Sinulle, Kristus Jumala,/ joka ilmestyit ja valistit maailman. (3)

Pappi vihmoo vettä koko kansan päälle laulettaessa:

Kontakki, 4. sävelmä:

Herra, Sinä ilmestyit tänään koko maailmalle ja Sinun valkeutesi annettiin meille merkiksi, jonka tunnustaen
veisaamme ylistäen Sinua: Sinä, lähestymätön Valkeus, olet tullut ja ilmestynyt.

Veden ääreltä palattaessa lauletaan: 6. sävelmä:

Uskovaiset, ylistäkäämme Jumalan huolenpidon suuruutta, sillä tullen meidän lankeemuksemme vuoksi ihmiseksi Hän Jordanissa puhdistautumalla puhdistaa meidät, Hän ainoa puhdas ja turmeltumaton pyhittää minut ja myös vedet ja vedellä musertaa lohikäärmeiden päät. Veljet, sen tähden ammentakaamme vettä iloiten, sillä sielujemme pelastaja Kristus Jumala antaa näkymättömästi Hengen armon niille, jotka uskoen ammentavat.

Sitten psalmi 34:

Minä kiitän Herraa…

Jaetaan antidori ja suoritetaan päätössiunaus.


Huomaa, että vedenpyhityksessä on kolme paikkaa, jossa teksti toistetaan kolmesti.

Kolmihaaraista kynttilää (pääsiäiskynttilää) käytetään lausuttaessa SUURI OLET SINÄ HERRA. Sytytetty kynttilä upotetaan veteen kolmasti. Joka kerran se sytytetään uudelleen.

Toisessa paikassa SINÄ ITSE: IHMISIÄ RAKASTAVA KUNINGAS pappi puhaltaa veteen kolmasti.

Kolmannessa paikassa SINÄ, VALTIAS, PYHITÄ TÄMÄ VESI kädellä ristinmuotoisesti.

Kaksi ensimmäistä siunausta liittyy Matteuksen evankeliumiin (3:11), jossa
Johannes Kastaja sanoo Vapahtajan kastavan hengellä ja tulella.

Siunaus kynttilöillä oli yleinen Venäjällä (Kiovan metropoliitta Pietari Mogilan trebnik) Se poistettiin vuonna 1620, mutta jäi elämään vanhauskoisten toimituksissa.


Mrk