Hesekiel näkee Jumalan
kirkkauden
(Hes.1:1-28)
Oli kolmaskymmenes vuosi, neljännen kuun viides
päivä, ja minä olin pakkosiirtolaisten keskuudessa
Kebarjoen varrella. Silloin taivaat aukenivat, ja minä
näin näkyjä, jotka Jumala oli lähettänyt.
Oli kuukauden viides päivä, kuningas Jojakinin
pakkosiirtolaisuuden viides vuosi. Silloin tuli Herran sana
Hesekielille, papille, Busin pojalle, Kaldean maassa Kebarjoen
varrella. Siellä häneen tarttui Herran käsi.
Tämän minä näin: Pohjoisesta tuli
myrskytuuli ja suuri pilvi, joka liekehti tulta ja levitti
loistetta ympärilleen. Tulen keskusta säihkyi kuin
sula kulta, ja keskellä hehkua näkyi neljän
olennon hahmot. Tällainen oli niiden ulkonäkö:
Niillä oli ihmisen muoto, mutta kullakin oli neljät
kasvot ja kullakin neljä siipeä. Niillä oli
suorat sääret ja jalkaterät kuin vasikan sorkat,
ja ne välkehtivät kuin kiiltävä pronssi.
Siipien alla oli kaikilla ihmiskädet, neljällä
puolen, kuten olivat myös kasvot ja siivet, ja niiden
siivenkärjet koskettivat toisten siipiä. Ne eivät
kääntyneet kulkiessaan, vaan kukin liikkui suoraan,
kasvojensa suuntaan. Niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot,
mutta oikealla puolen oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän
kasvot, ja vielä niillä oli kotkan kasvot, kaikilla
neljällä yhtä lailla. Kullakin olennolla oli
kaksi siipeä ylhäällä levällään,
niin että ne koskettivat toisten siipiä, ja kahdella
siivellä ne peittivät vartalonsa. Ne kaikki kulkivat
kasvojensa suuntaan, sinne, minne henki niitä johti.
Kulkiessaan ne eivät kääntyneet.
Näiden olentojen välissä näkyi kuin
liekehtiviä hiiliä. Lieskat liikkuivat olentojen
lomitse soihtujen tavoin, tuli välkkyi ja sinkosi salamoita,
ja salamoiden lailla kiitivät itse olennotkin edes ja
taas.
Ja tämän minä näin: Jokaisen vieressä
oli pyörä, joka kosketti maata. Kaikki neljä
pyörää olivat toistensa kaltaiset, ja ne välkehtivät
kuin olisivat krysoliitista tehdyt. Niissä oli kuin toinen
pyörä ristikkäin toisen kanssa, sellaiset ne
olivat rakenteeltaan. Olennot liikkuivat neljään
suuntaan, eikä pyörien tarvinnut kääntyä.
Pyörät olivat korkeat, pelottavat, jokaisen kehä
välkehti kauttaaltaan valoa. Kun olennot liikkuivat,
liikkuivat pyörätkin niiden vierellä, ja kun
ne kohosivat maasta, kohosivat pyörät niiden mukana.
Minne henki niitä ohjasi, sinne ne kulkivat hengen käskyjen
mukaan, ja niiden vierellä kohosivat ilmaan pyörät,
sillä pyöriä liikutti sama henki. Pyörät
liikkuivat minne olennotkin, ne pysähtyivät olentojen
pysähtyessä ja kohosivat ilmaan niiden vierellä,
sillä niitä liikutti sama henki.
Näiden olentojen yläpuolella oli kuin kaartuva
levy. Kristallin tavoin se loisti niiden yllä, se hohti
pelottavaa valoa. Levyn alla kunkin olennon kaksi siipeä
ojentui vieressä seisovien siipiä kohti, ja kahdella
siivellä kukin peitti vartalonsa. Kun ne kulkivat, minä
kuulin siipien äänen, kuin suurten vesien pauhun,
kuin Kaikkivaltiaan jylisevän äänen, kuin väkijoukon
metelin tai sotajoukon melskeen. Pysähtyessään
ne laskivat siipensä. Myös niiden pään
yllä olevan levyn päältä kuului mahtava
jyly. Pysähtyessään ne laskivat siipensä.
Ja ylhäällä, niiden päällä olevan
levyn yläpuolella, oli jotakin, mikä hohti kuin
safiiri. Se oli valtaistuimen muotoinen, ja tällä
valtaistuinta muistuttavalla istui joku ihmisen kaltainen.
Minä näin kuin puhtaan kullan loisteen. Tuon
ihmisen kaltaisen lanteiden kohdalta lähti ylöspäin
tulinen kehä, ja lanteiden kohdalta alaspäin näin
hohtavan tulikehän. Loiste ympäröi istuimen,
se oli kuin sadepäivänä pilvessä näkyvä
kaari. Sellainen on näöltään Herran kirkkaus.
Minä heittäydyin maahan kasvoilleni, kun sen näin.
Ja minä kuulin jonkun puhuvan. |
