Valikko
 
Ortodoksi.net


Tekijänoikeudet | Etsi | Palaute | Sivuston esittely | RSS

 

Uskontunnustus

Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään,
taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.

Uskon yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden
astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä
ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi,
ristiinnaulittiin meidän puolestamme
Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä,
niin kuin oli kirjoitettu,
astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella
ja on kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.

Uskon Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään,
joka lähtee Isästä,
jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan
ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.

Uskon yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.
Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,
odotan kuolleiden ylösnousemusta
ja tulevan maailman elämää.

Aamen.

(Nikealais-konstantinopolilainen, uusin käännös)

[på svenska / ruotsiksi]