Vainajain muistolauantai
Ehtoopalveluksessa
Avuksihuutostikiiroja
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi triodionista, 8. sävelmä
Liitelauselma:
Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus
hänen tykönänsä. Ja Hän lunastaa
Israelin kaikista sen synneistä. (Ps.
130: 7-8).
Uskovaiset, muistellessanne tänään nimeltään
kaikkia aikojen alusta kuolleita, / jotka ovat uskossa hurskaasti
eläneet, / ylistäkäämme kiitosvirsillä
Herraa Vapahtajaa / ja hartaasti rukoilkaamme, / että
Hän soisi heidän tuomiohetkenä, / kun Hän
tulee tuomitsemaan koko maata, / antaa hyvän vastauksen
Hänelle, meidän Jumalallemme, / soisi heidän
tulla silloin iloiten seisomaan Hänen oikealla puolellaan
/ ja lukeutumaan vanhurskaitten ja pyhien ihmisten valoisaan
joukkoon / sekä tulemaan siinä arvollisiksi osallistumaan
taivaalliseen valtakuntaasi.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Minä itken ja valitan kuolemaa ajatellessani / ja
nähdessäni Jumalan kuvaksi luodun kauneutemme /
haudoissa muodottomana, kunniattomana, näöttömänä
makaavan. / Oi ihmettä! Mikä salaisuus onkaan tämä,
mikä on meille tapahtunut?/ Kuinka olemme annetut turmion
valtaan? Kuinka olemme kuoleman kanssa yhteen iestetyt? /
- Totisesti, niinkuin kirjoitettu on, niin on käskenyt
Jumala, / joka antaa levon poismuttaneille.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Vuorosävelmän stikiira Jumalansynnyttäjälle.
Oi Jeesus Kristus...
Prokiimenin sijaan lauletaan:
Halleluja, halleluja, halleluja (8.
sävelmä).
Liitelauselmat:
Autuaita ne, jotka Sinä valitset ja otat tykösi,
oi
Herra! (Ps 65:5).
Heidän sielunsa tulevat hyvyydessä olemaan. (LXX
Ps 25:13).
Virrelmästikiiroja
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi triodionista, 6. sävelmä
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Sinun rakentavasta käskystäsi olen saanut alun
ja olemuksen: / sillä tahtoen kokoonpanna minut eläväksi
olennoksi näkymättömästä sekä
näkyväisestä luonnosta, / Sinä muodostit
ruumiini maasta, mutta sielun annoit jumalallisella ja eläväksitekevällä
puhalluksellasi. / Sen tähden, oi Kristus, saata palvelijasi
lepoon elävien maahan ja vanhurskaitten asuntoihin.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Sinun Synnyttäjäsi esirukouksien tähden,
oi Kristus, / sekä Sinun edelläkävijäsi,
apostolien, profeettojen, esipaimenten, pyhittäjien ja
vanhurskaiden / sekä kaikkien pyhien ihmisten esirukouksien
tähden, / saata lepoon nukkuneet palvelijasi.
Herra, nyt Sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään
sanasi mukaan, sillä minun silmäni ovat nähneet
Sinun autuutesi, jonka Sinä olet valmistanut kaikkien
kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä
pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille. (Lk
2:29-32).
Pyhä Jumala...
Isä meidän...
Tropari, 8. sävelmä
Oi ainoa Luoja, joka viisautesi syvyydellä kaikki
ihmisrakkauden mukaan toimitat / ja annat kaikille sen, mitä
he tarvitsevat; / Sinä, oi Herra, saata lepoon palvelijaisi
sielut, / sillä Sinuun he ovat toivonsa panneet, / meidän
Luojaamme, Tekijäämme ja Jumalaamme.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Sinä olet meille muuri ja suojasatama / ynnä
otollinen esirukoilija Jumalan edessä, jonka synnyttänyt
olet, / oi puhdas Neitsyt, Jumalansynnyttäjä, uskovaisten
pelastus!
Ektenia ja loppusiunaus.
Aamupalveluksessa
Heksapsalmin jälkeen:
Halleluja, 8. sävelmä
Tropari:
Oi ainoa Luoja...
Kunnia... nyt... Sinä olet meille muuri...
Katisma:
Psalmit 110, 111, 112 / 113, 114, 115, 116: 1-9, / 116: 10-
19, 117, 118.
Troparit
Kiitetty olet Sinä, Herra, / opeta minulle käskysi.
Pyhien joukko löysi elämän lähteen
ja paratiisin oven, / jospa minäkin löytäisin
katumuksen kautta sen tien. / Minä olen kadonnut lammas.
/ Kutsu minut jälleen tykösi, oi Vapahtaja, ja pelasta
minut.
Kiitetty olet Sinä, Herra, / opeta minulle käskysi.
Oi pyhät marttyyrit, / jotka olette Jumalan Karitsasta
saarnanneet / ja niin kuin lampaat olette itsekin teurastetut
/ ja muuttaneet vanhenemattomaan ikuiseen elämään,
/ hartaasti rukoilkaa, / että Hän armossansa meidät
syntiveloistamme päästäisi.
Kiitetty olet Sinä, Herra, / opeta minulle käskysi.
Te, jotka olette vaeltaneet ahdasta vaivan tietä
/ ja ristin ottaneet elämän kuormaksenne ja minua
uskolla seuranneet, / tulkaa, nauttikaa siitä voittopalkinnosta,
jonka minä olen teille valmistanut, / ja ottakaa vastaan
taivaalliset voittoseppeleet.
Kiitetty olet Sinä, Herra, / opeta minulle käskysi.
Minä olen sanomattoman kunniasi kuva, / vaikka kannankin
synnintekojeni haavoja. / Ole, oi Herra, laupias luodullesi
/ ja puhdista minut armollasi. / Anna minulle toivottu isänmaa
/ ja tee minut taas paratiisin asukkaaksi.
Kiitetty olet Sinä, Herra,/ opeta minulle käskysi.
Sinä, joka muinoin olet minut olemattomuudesta luonut
/ ja jumalallisen kuvasi kunniaan saattanut / ja käskyn
rikkomisesta palauttanut maahan, / josta minä otettu
olin, / jälleen korota minut muotosi mukaan / entiseen
kauneuteen.
Kitetty olet Sinä, Herra,/ opeta minulle käskysi.
Anna, oi Jumala, lepo palvelijoillesi / ja saata heidät
paratiisiin, / jossa pyhien joukot ja vanhurskaat / loistavat
niin kuin tähdet. / Saata, oi Herra, lepoon nukkuneet
palvelijasi / ottamatta lukuun mitään heidän
synneistänsä.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Veisatkaamme hurskaasti ylistystä / yhden Jumalan
kolminaiselle Valkeudelle ja huutakaamme: / Pyhä olet
Sinä, iankaikkinen Isä / ynnä kanssasi yhtä
aluton Poika / ja jumalallinen Henki. / Valista meidät,
jotka uskolla Sinua palvelemme, / ja ikuisesta tulesta meidät
tempaa pois.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Iloitse, oi kunnioitettava, / joka olet synnyttänyt
lihaan tulleen Jumalan kaikille pelastukseksi. / Sinun kauttasi
on ihmissuku saavuttanut autuuden. / Salli meidänkin
Sinun kauttasi saavuttaa paratiisi, / oi puhdas, siunattu
Jumalansynnyttäjä.
Halleluja, halleluja, halleluja. / Kunnia olkoon Sinulle,
Jumala! (Kolmesti).
Ektenia vainajien puolesta.
Katismatropari, 5. sävelmä
Saata, oi Vapahtaja, Sinun palvelijasi lepoon vanhurskasten
joukkoon, / ja ota heidät asumaan Sinun majoihisi, /
niin kuin siitä on kirjoitettu. / Hyvyytesi tähden
älä ota lukuun heidän erehdyksiänsä,
/ joihin he ovat vapaasta tahdostaan tai tahtomattaan, / tietäen
tai tietämättään joutuneet, / oi ihmisiä
rakastava!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Oi Kristus Jumala, / joka koitit maailmalle Neitseestä
/ ja teit meidät hänen kauttansa valkeuden lapsiksi,
/ armahda meitä.
Kanoni, 8. sävelmä
1. irmossi
Veisatkaamme, ihmiset, virsi ihmeelliselle Jumalalle,
/ joka vapautti Israelin orjuudesta, / laulaen ja huutaen
Hänelle voittovirttä: / Sinulle ainoalle Valtiaalle
me veisaamme.
Liitelauselma:
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Muistellessamme tänään maailman alusta asti
kuolleita rukoilkaamme kaikki hartaasti Kristusta, jotta Hän
pelastaisi iankaikkisesta tulesta ne, jotka ovat uskossa ja
iankaikkisen elämän toivossa kuolon uneen vaipuneet.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Minä kiitosvirsin ylistän yhden Jumalan kolmea
itsenäistä persoonaa, - syntymätöntä
Isää, syntynyttä Poikaa ja Pyhää
Henkeä, yhtä alutonta valtakuntaa, yhtä valtaa
ja yhtä Jumaluutta.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikiseen. Amen.
Sinä, avioton Neitsyt, olet maan päällä
ollessasi tullut totisesti suuremmaksi ylhäistä
taivasta, sillä Sinusta on maailmaan koittanut vanhurskautta
hallitseva Aurinko.
2. irmossi
Katsokaa, katsokaa, minä olen teidän Jumalanne,
/ joka olen ennen kaikkia aikoja Isästä syntynyt
/ ja viimeisinä aikoina olen syntynyt aviota tuntemattomasta
Neitseestä, / ja ollen ihmisiä rakastava / olen
esi-isän Aadamin synnintuomion purkanut.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Katsokaa, katsokaa, minä olen teidän Jumalanne,
joka olen vanhurskaalla tuomiollani elämän rajat
säätänyt ja olen katoavaisuudesta ottanut katoamattomuuteen
kaikki ne, jotka ovat ylösnousemuksen toivossa kuolon
uneen nukuneet.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Täydellisin, jumalallisin Kolmipersoonallinen Ykseys,
- syntymätön Isä, ainosyntyinen Poika, Isästä
lähtenyt ja Pojan kautta ilmestynyt Henki, yksi olento
ja luonto, yksi herraus ja yksi valtakunta, pelasta meidät
kaikki!
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Synnyttämisesi, oi Neitsytäiti, on sanomaton ihme.
Kuinka synnytit ollen samalla puhdas Neitsyt? Kuinka Sinulla
on lapsi, vaikka Sinä et miehestä ollenkaan tiedä?
Sen tietää vain yliluonnollisesti, ihmeellisesti
syntynyt Jumalan Sana.
3. irmossi
Jumalan Sana! Sinä olet kädelläsi vahvistanut
taivaat. / Vahvista Sinun totisen tuntemisen valossa / myöskin
meidän, Sinuun turvaavien, sydämemme.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Jumala! Kun tulet kaikkia tulessa koettelemaan, niin saata
lepoon ne, jotka ovat täältä äkkiä
temmatut pois, jotka on polttanut salama, tai jotka ovat kuolleet
kylmään tai haavoihinsa menehtyneinä.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Sen sijaan, että jakaisin jumalallisen Ykseyden kolmeen
persoonaan, yhdistän sen ajatuksellani jakaantumattomana
yhteen. Se on kuin salama, joka näkyy yhtenä, vaikka
se olisikin kolmeen haaraan äkkiä välähtänyt.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Käsittämätön on ihmeesi: Sinä synnytit
miehestä tietämättä ja säilytit neitsyytesi
puhtauden, vaikka synnytitkin. Sentähden enkelien suuret
joukot sekä ihmissuku Sinua kiitosvirsin ylistävät
iankaikkisesti.
4. irmossi
Profeetta Jumalan valaisemana näki Sinut, oi Sana,
/ joka tahdoit tulla lihaksi metsän varjoamalta vuorelta,
/ ainoasta Jumalansynnyttäjästä, / ja pelvolla
ylisti Sinun voimaasi.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle.
Ota, Kristus, pyhien joukkoon sekä yksinäiset että
perheelliset, nuoret sekä vanhat, jotka ovat vuoritöissä
tai matkoilla ollessaan, haudoissa tai erämaissa elämänsä
päättäneet.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Käsittämätöntä on, että Jumaluus
on yksi ja samalla kolme. Kukin itsenäinen persoona ja
samalla jakaantumaton Ykseys, sillä Isä, Poika ja
Pyhä Henki on yksi kumarrettava Jumala.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Ohjaa meitä, Neitsyt, Herran synnyttäjä, syntien
aallokossa ajelehtivia, rukouksillasi ja johdata turvallisiin
satamiin sekä pelasta meidät kaikista onnettomuuksista.
5. irmossi
Aamusta varhain henkeni rientää luoksesi, Jumala,
/ sillä tulemisesi lupaukset ovat meille valona. / Kirkasta,
Herra, niillä ymmärryksemme, / ja elämän
poluille meidät ohjaa.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän jumalamme, kunnia Sinulle!
Herra, meidän Jumalamme, Sinä tiedät, mikä
on parasta kullekin luodullesi, päästä ne,
joiden olet sallinut odottamattomasti saavuttaa tapaturmaisen
kuoleman, kaikesta rangaistuksesta.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Yhdellä valtaistuimella istuva, aluton, kolmipersoonainen
Ykseys, jakaantuneenakin yksi olento, jokainen persoona kuitenkin
omaten erikseen oman luontonsa, tee meissä aivan yhdeksi
käskyjesi täyttämisen halu.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Puhdas Neitsyt! Sinä olet tullut kunniallisemmaksi tulenkirkkaita
serafeja, koska olet synnyttänyt heillekin saavuttamattoman
Vapahtajan Jeesuksen, joka on lihaksi tulemisellaan tehnyt
maan asukkaiden luonnon jumalalliseksi.
6. irmossi
Olen monien syntien vallassa, / mutta nyt heittäydyn
Sinun laupeutesi eteen, oi ihmisiä rakastava Herra! /
Ota minut vastaan, niin kuin otit profeetta Joonan, / ja pelasta
minut!
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Kun tulet tuomitsemaan kaikkia, jotka alastomina ja paljastettuina
astuvat kasvojesi eteen, niin silloin armahda, oi laupias
Jumala, ne, jotka ovat Sinua uskollisesti palvelleet.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Kolmipyhä, yhdellä valtaistuimella istuva Jumalvalta,
Isä, Poika ja Pyhä Henki, Sinä olet minun Jumalani,
joka kaikkivaltiudellasi kaikkea hallitset.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Riemastu esi-isä Iisai, sillä sinun kannostasi
on kasvanut elämän kukka, joka pelastaa maailman.
Hän on puhtaasta Neitseestä syntynyt Kristus Jumala.
Kontakki
Saata, oi Kristus, Sinun palvelijaisi sielut lepoon pyhien
joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia,
vaan on loppumaton elämä.
Iikossi, 8. stikiirasävelmä
Sinä itse, joka olet tehnyt ja luonut ihmisen, olet
ainoa kuolematon, / mutta me, kuolevaiset, olemme maasta luodut
/ ja siihen samaan maahan me jälleen menemme. / Sillä
niin olet Sinä, minun Luojani, käskenyt, / kun olet
sanonut minulle: / Maa sinä olet ja maahan olet jälleen
menevä. / Ja sinne me kaikki ihmiset menemme / muuttaen
hautaitkumme veisuksi: / Halleluja, halleluja, halleluja.
7. irmossi
Sinä, joka alussa maan perustit / sekä taivaat
sanasi voimalla vahvistit, / olet ylistetty iankaikkisesti,
/ oi Herra, isiemme Jumala.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Kristus! Ota valittujesi joukkoon palvelijasi, jotta he huutaisivat
Sinulle: Ylistetty olet Sinä, Herra, isiemme Jumala,
iankaikkisesti!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Ylistettäköön kiitosvirsin Jumalaa, Isää,
Poikaa ja jumalallista Henkeä ikään kuin kolmea
aurinkoa, joiden paiste on yhdistynyt yhteen valoon. On yksi
luonto, mutta kolme persoonaa.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Me veisaamme Sinulle, Neitsyt, Daavidin laulun ja nimitämme
Sinua Jumalan vuoreksi, jolla asui Sana tehden itsessänsä
hengellisesti meidät jumalallisiksi.
8. irmossi
Laulakaa kiitosvirttä Herralle, / jonka kunnia on
ilmennyt pyhällä vuorella / ja joka on orjantappurapensaassa
ilmaissut Moosekselle Neitsyttä koskevan salaisuuden,
/ ja suuresti ylistäkää Häntä kaikkina
aikoina!
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Kun tulet valtaistuimellesi ja kutsut eteesi tuomiolle pasuunan
äänellä maan ääristä yhteen
kootut, niin silloin osoita, oi Kristus, laupeutesi kaikille
ja armahda heitä!
Me kiitämme Herraa, Isää, Poikaa ja Pyhää
Henkeä.
Minä ylistystä veisaan Sinulle, Yhdelle, palvelen
Sinua Kolmena Persoonana, Isä, Poika ja Pyhin Henki,
valtakuntasi aluton voima, ja kunnioitan Sinua iankaikkisesti.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Jumalansynnyttäjä Neitsyt! Sinä olet tullut
sinetillä lukituksi eläväksi lähteeksi,
sillä miehestä tietämättä synnytit
Herran ja juotat uskovaisia kuolemattomuuden virrasta.
Me kiitämme ja ylistämme ja kumarramme Herraa,
/ veisaten ja korkeasti kunnioittaen Häntä iankaikkisesti.
Katabasi:
Laulakaa kiitosvirttä Herralle, / jonka kunnia on
ilmennyt pyhällä vuorella / ja joka on orjantappurapensaassa
ilmaissut Moosekselle Neitsyttä koskevan salaisuuden,
/ ja suuresti ylistäkää Häntä kaikkina
aikoina.
Pappi:
Jumalansynnyttäjää, Valkeuden Äitiä,
veisuilla kunnioittaen ylistäkäämme!
Laulajat:
Minun sieluni suuresti ylistää Herraa...
9. irmossi
Lainantajalle vuorella tulessa ja orjantappurapensaassa
edeltä ilmoitettua / ainaisesta Neitseestä meidän,
uskovaisten, / pelastukseksi syntynyttä Poikaa / me kiitosvirsin
herkeämättä ylistämme.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle.
Suo, Herra, kaikkien niiden, jotka ovat aina maailman alusta
asti uskossa ja toivossa kuoloon nukkuneet, riemuita siellä,
missä on iloitsevien pyhiesi asunto.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Yksi Jumala Kolminaisuudessa, lakkaamaton kunnia olkoon Sinulle!
Vaikka jokainen kolmesta on Jumala, mutta kunnian kolminaisessa
kirkkaudessa on yksi luonto, - Isä, Poika ja Henki.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Sinun synnyttämisesi, Puhtahin, on ylitse kaiken ymmärryksen,
sillä Sinä synnytit sen, joka on ollut ennen, Sinä
sanoin kuvaamattomasti ruokit maidollasi sitä, joka itse
ruokkii koko maailman. Sinä pidit sylissäsi sitä,
joka itse pitää vallassaan kaikkia. Hän Kristus,
ainoa Lunastajamme.
Katabasi:
Lainantajalle vuorella tulessa ja orjantappurapensaassa
/ edeltä ilmoitettua / ainaisesta Neitseestä meidän,
uskovaisten, / pelastukseksi syntynyttä Poikaa / me kiitosvirsin
herkeämättä ylistämme.
Eksapostilario
Vapahtaja, Sinä ollen Jumala pidät vallassasi sekä
kuolleet että elävät. Saata nukkuneet palvelijasi
lepoon valittujen majoihin, sillä vaikka he ovatkin syntiä
tehneet, eivät he ole Sinusta kuitenkaan luopuneet.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Helgelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Maria, Jumalan morsian, rukoile Jumalaa julistavien profeettojen
ja marttyyrijoukkojen, esipaimenten ja pyhittäjien sekä
kaikkien vanhurskaitten kanssa lakkaamatta Kristusta meidän,
Sinun palvelijaisi edestä, jotta me heidän yhteydessään
tulisimme taivasten valtakunnan perillisiksi.
Kiitosstikiiroja, 8. sävelmä
Miksi ihminen ylvästellen pettää itseään?
/ Miksi hän turhaan puuhaa, / kun itse kohta mullaksi
muuttuu? / Miksi hän, tomu, ei ajattele, / että
hänen ruumiinsa on vain maata, / vain turmeltuvaa ja
lahoavaa ainetta? / Mutta jos me, ihmiset, olemme vain multaa,
/ niin miksi olemme niin kiintyneet maahan? Tai jos olemme
yhtä Kristuksen kanssa, / niin miksi emme riennä
Hänen luokseen? / Välittämättä siis
tästä ajallisesta ja kuluvasta elämästä
/ pyrkikäämme katoamattomaan elämään,
/ joka on Kristus, meidän sielujemme Valkeus.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
2. sävelmä
Iloitse, Jumalansynnyttäjä Maria, / katoamaton
ja pyhä temppeli, / kuten profeetta huutaa: pyhä
on temppelisi, / vanhurskaudessaan ihmeellinen.
Virrelmastikiiroja
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi triodionista, 6. sävelmä
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Puusta nauttiminen tuotti muinoin Eedenissä Adamille
kärsimyksiä, / sillä käärme oli siihen
myrkyn sylkenyt, / jonka kautta Aadamin sisään astui
koko ihmissukua ahmiva kuolema. / Mutta Herra tultuansa kukisti
lohikäärrmeen / ja antoi meille rauhan; / huutakaamme
siis Hänelle: / armahda, oi Vapahtaja niitä, / jotka
Sinä olet luoksesi ottanut, / ja anna heille lepo valittujesi
joukossa!
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Sinä olet Jumalamme / ja viisaudessasi luot sekä
täydellisiksi teet kaikki, oi Kristus. / Sinä lähetit
profeetat ennustamaan tulemistasi / ja apostolit julistamaan
suuria tekojasi, / ja niin toiset edeltäpäin ilmoittivat
tulostasi / ja toiset kasteella valistivat kansoja. / Marttyyrit
taas kärsimyksillään saavuttivat sen, mitä
toivoivatkin. / Näitten molempien joukot yhdessä
Synnyttäjäsi kanssa rukoilevat Sinua: / Jumala,
saata lepoon sielut, jotka olet luoksesi ottanut / ja tee
meidätkin arvollisiksi tulemaan valtakuntaasi, / sillä
olethan Sinä kärsinyt meidän edestämme
ristin tuskat, / - Sinä, meidän Lunastajamme ja
Jumalamme!
Hyvä on Herraa kiittää...
Tropari:
Oi ainoa Luoja, joka viisautesi syvyydellä kaikki
ihmisrakkauden mukaan toimitat / ja annat kaikille sen, mitä
he tarvitsevat: / Sinä, oi Herra, saata lepoon palvelijaisi
sielut, / sillä Sinuun he ovat toivonsa panneet, / meidän
Luojaamme, Tekijäämme ja Jumalaamme.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Sinä olet meille muuri...
Liturgiassa
Prokimeni: 6. sävelmä.
Heidän sielunsa / tulevat hyvyydessä olemaan.
(Ps. 25:13).
Liitelauselma:
Sinun tykösi, Herra, ylennän minä sieluni.
Jumalani,
Sinuun minä turvaan: älä salli minun joutua
häpeään! (Ps. 25:1-2).
Epistolat:
1. Kor. 10:23-28:
Veljet, kaikki on luvallista...
1.Tess.4:13-17:
Veljet, me emme tahdo pitää teitä tietämättöminä...
Evankeliumit: Luuk. 21:8-9, 25-27,
33-36:
Herra sanoi: Katsokaa, ettei teitä eksytetä...
Joh. 5: 24-30: Herra sanoi hänen
luoksensa tulleille juutalaisille: Totisesti, totisesti minä
sanon teille...
Ehtoollislauselma:
Autuas se, jonka Sinä valitset ja otat tykösi, oi
Herra! Hänen muistonsa pysyy polvesta polveen. (Ps.
65:5; 102:13; 135:
13).
Suuren paaston valmistussunnuntait
|