Laskiaissunnuntai eli sovintosunnuntai
Vigiliassa
Avuksihuutostikiiroja
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi triodionista, 6. sävelmä
Liitelauselma:
Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua,
kuin vartijat aamua. Pane toivosi Herraan Israel! (Ps.
130: 6-7).
Herra, minun Luojani, otti minut, joka olen tomu, maasta,
/ antoi eläväksi tekevällä hengityksellänsä
minulle sielun / ja teki minut eläväksi, / Hän
antoi minulle kunnian / olla kaikkien näkyväisten
olentojen hallitsijana / ja asetti minut elämään
yhdessä enkelien kanssa. / Mutta kavala saatana / käyttäen
välikappaleenaan käärmettä / vietteli
minut syömisellä, / erotti Jumalan kunniasta / ja
heitti alhaisimman kuoleman valtaan maan päälle.
/ Mutta, armollinen Herra, / kutsu minut jälleen luoksesi!
Liitelauselma:
Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus
Hänen tykönänsä. Ja Hän lunastaa
Israelin kaikista sen synneistä. (Ps.
130: 7-8).
Herra, kun minä, viheliäinen, rikoin vihollisen
neuvosta jumalallisen käskysi, / niin minulta riisuttiin
pois Jumalan kutoma vaate, / ja nyt minulla on puku viikunapuun
lehdistä ja nahasta. / Minä olen tuomittu syömään
vaivalla ja hikoillen saatua leipää / orjantappuroita
ja ohdakkeita on maa tuomittu minulle kasvattamaan. / Mutta
Herra, joka viimeisinä aikoina olet Neitseestä lihaksitullut,
/ kutsu minut luoksesi ja johdata jälleen paratiisiin.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Vuorosävelmän stikiira Jumalansynnyttäjälle.
Virrelmästikiiroja
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi triodionista, 6. sävelmä
Aadam ajettiin pois paratiisista syömisen tähden.
/ Istuen sen tähden sen edessä / hän itki ja
surkealla äänellä vaikeroi: / Voi minua, mihin
kärsimykseen olen, onneton, joutunut! / Olen rikkonut
Herran antaman yhden käskyn / ja olen monet hyvyydet
kadottanut. / Sinä, pyhin Paratiisi! / Sinä olet
minua varten istutettu / ja olet Eevan takia suljettu. / Rukoile
Luojaasi, / joka on minutkin tehnyt, / jotta minä saisin
sinun kukkasistasi kyllikseni nauttia. / Mutta Vapahtaja sille
vastaukseksi sanoi: / En tahdo, että minun luomani hukkuisi,
/ vaan haluan, että hän pelastuisi / ja tulisi tuntemaan
sen totuuden, / sillä sitä, joka tulee minun luokseni,
/ minä en heitä ulos.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Minun Luojani ja Lunastajani...
Tropari, 4. sävelmä
Iloitse, Jumalan Äiti, Neitsyt, armoitettu Maria,
/ Herra on Sinun kanssasi. / Siunattu olet Sinä naisten
joukossa, / ja siunattu on Sinun kohtusi hedelmä, / sillä
Sinä olet synnyttänyt sielujemme pelastajan.
Aamupalveluksessa
"Kiittäkää Herran nimeä..."
psalmin jälkeen lauletaan psalmi 139:
Baabelin virtain vierillä...
Evankeliumin jälkeen:
Nähtyämme Kristuksen ylösnousemisen...
Kunnia... 8. sävelmä.
Synninkatumuksen ovet...
Kanoni
Vuorosävelmän kanonin lisäksi
triodionista, 6. sävelmä
1. irmossi
Kuljettuaan jalan meren syvyyden halki / niinkuin mannerta
/ ja nähtyään takaa-ajavan faraon hukkuvan
aaltoihin Israel huusi: / Veisatkaamme Jumalalle voittoveisu.
Liitelauselma:
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Tule, onneton sieluni, itke nyt tekojasi muistellen muinaista
alastomuuttasi Eedenissä, jonka takia on sinulta riistetty
pois paratiisin nautinto ja lakkaamaton ilo.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Voi poloista sieluani! Sinä sait Jumalalta Eedenissä
vallan nauttia kaikkea hyvää, sait myöskin
käskyn olla syömättä tiedon hedelmää.
Miksi rikoit Jumalan lain?
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Jumalansynnyttäjä Neitsyt, Sinä syntymisesi
mukaan Adamin tytär, mutta armon mukaan Kristuksen, Jumalan,
Synnyttäjä, kutsu minut, joka olen Eedenistä
karkoitettu, jälleen Eedeniin.
3. irmossi
Ei kukaan ole niin pyhä / kuin Sinä, Herra,
minun Jumalani, / joka olet ylentänyt uskovaistesi sarven,
oi Hyvä, / ja vahvistanut meidät Sinun tunnustamisesi
kalliolle.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Voi minua! Kavala käärme kadehtien kunniaani kuiskutti
viekkaasti Eevan korvaan ja vietteli hänet; tämä
sitten eksytti minutkin, ja minä tulin elämän
kuorosta pois karkotetuksi.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Voi poloista sieluani! Kuinka olit älyämättä
viekkautta? Kuinka olit petosta ja vihollisen kateutta tuntematta?
Kuinka annoit järkesi niin pimetä, että rikoit
Luojasi lain?
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Minun toivoni ja pyhä, puhdas suojelijani, Sinä
ainoa, joka olet muinoin langenneen Adamin alastomuuden synnyttämiselläsi
peittänyt, pue minut jälleen katoamattomuuden vaatteeseen!
Katismatroparit, 4. sävelmä
Aadam, joka himojensa hillitsemättömyydessä
ei totellut Herran käskyä, / ajettiin katkeroittavan
ruuan tähden pois paratiisin makeudesta / ja tuomittiin
raatamaan maata, josta hän itse otettu oli, / sekä
kovin hikoillen syömään leipäänsä.
/ Sen tähden me himoitkaamme itsemme kieltämistä,
/ ettemme ulkopuolella paratiisia itkisi, niin kuin hän,
/ vaan siihen sisälle menisimme.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Nyt on tullut hyvän toiminnan aika. / Tuomari on
ovella. / Älkäämme tulko synkälle mielin,
/ vaan ruvetkaamme paastoamaan. / Kantakaamme Herralle uhriksi
katumuksen kyyneliä sekä almuja ja huutakaamme:
/ Syntejämme on niin paljon kuin santaa meressä,
/ mutta Sinä, kaikkien Vapahtaja, / kevennä syntitaakkamme,
jotta me saisimme katoamattoman seppeleen.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Me, kelvottomat, emme koskaan herkeä puhumasta voimastasi,
oi Jumalansynnyttäjä, / sillä jollet Sinä
esirukouksillasi puolustaisi, / niin kuka silloin päästäisi
meidät näin suurista vaaroista? / Kuka olisi meidät
tähän asti synnin orjuudesta vapaina säilyttänyt?
/ Emme erkane Sinusta, oi Valtiatar, / sillä Sinä
aina pelastat palvelijasi / kaikista kauheista vaaroista.
4. irmossi
Kristus on minun voimani, / Jumalani ja Herrani / - kohottaa
pyhä seurakunta jumalallisella hartaudella riemuveisun,
/ puhtain mielin viettäen Herrassa juhlaa.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Itkekää enkelien järjestöt, itke paratiisin
kauneus ja sen kasvien ihanuus minua, onnetonta eksytettyä
ja Jumalan yhteydestä pois eronnutta!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
En enää näe sinua, kallis paratiisi, en nauti
suloisinta jumalallista ihanuttasi, sillä olen vihastuttanut
Luojaani ja olen alastonna maahan heitetty.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Pyhä Valtiatar! Sinä olet avannut kaikille uskovaisille
paratiisin portit, jotka Adam oli muinoin rikkomuksellaan
sulkenut. Avaa minulle armon portit!
5. irmossi
Minä rukoilen Sinua, oi Hyvä, / sytytä
jumalallisen säteilysi voimalla rakkaus meidän sieluissamme,
/ jotka aamusta varhain tykösi riennämme - / jotta
tulisimme tuntemaan Sinut, / Jumalan Sanan, / syntien synkästä
pimeydestä ylös valkeuteen kutsuvan totisen Jumalan.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Minä itken ja vaikeroin sieluani ja haluaisin saada
silmäni täyteen kyyneliä, kun näen ja
tunnen alastomuuteni, jonka olen rikkomuksellani saavuttanut.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Minä olen Jumalan kädellä maasta luotu, mutta
minä, onneton, kuulin, että minun pitää
jälleen maaksi tuleman. Kuka ei itkisi minua, Jumalan
hylkäämää, joka olen paratiisin tuonelaan
vaihtanut?
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Me, kaikki uskovaiset, julkisesti nimitämme Sinua, puhtahin
Jumalansynnyttäjä, kunnian ihmeelliseksi juhlamajaksi.
Sen tähden minä rukoilen Sinua, puhdas Neitsyt,
saata minut asumaan paratiisin juhlamajaan, josta minä
olen langennut pois.
6. irmossi
Nähdessäni tämän maailman merellä
riehuvan kiusausten myrskyn / minä tyveneen satamaasi
kiiruhtaen huudan Sinulle: / Oi ylen armollinen Herra, / johdata
minun elämäni ylös turmeluksesta!
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Laupias Vapahtaja, Sinä olet pukenut minut Eedenissä
Jumalan kutomaan vaatteeseen, mutta minä uskottuani pahaa
henkeä rikoin käskysi ja huomasin, viheliäinen,
olevani alasti.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Ole armollinen, armahda, Kaikkivaltias Jumala, kättesi
tekoa! Minä rukoilen Sinua, oi Hyvä, älä
hylkää minua, joka olen eroittanut itseni enkelien
kuorosta.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Maria, Jumalan kutsuma, Sinä Herran, kaikkien Kuninkaan
ja Lunastajan synnyttäjänä kaiken Valtiatar,
kutsu minut, joka olen vangittu, jälleen paratiisin kunniaan!
Kontakki, 6. sävelmä
Herra, viisauteen ohjaaja, / ymmärryksen antaja,
/ taitamattomain opettaja ja köyhien turva, / vahvista,
tee ymmärtäväiseksi minun sydämeni. /
Sinä, Isän Sana, anna minulle opin sanoja: / katso,
minä en pidätä kieltäni huutamasta Sinulle:
/ Armollinen, armahda minua, langennutta!
7. irmossi
Hurskaille nuorukaisille enkeli virvoitti kasteella tulisen
pätsin, / mutta kaldealaiset polttava Jumalan käsky
pakotti hirmuvaltiaan huutamaan: / Kiitetty olet Sinä,
meidän isäimme Jumala!
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Kaikkia hallitseva Herra, Sinä olet omasta tahdostasi
luonut minut. Älä hylkää minua, Vapahtaja
Jumala, kun kavala lohikäärme on minua kadehtinut
ja kun minä olen vihastuttanut Sinua, vaan kutsu minut
jälleen luoksesi!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Paha käärme on kateudesta haavoittanut koko sieluni
ja saattanut minut karkotetuksi pois paratiisin nautinnoista,
mutta, Jumala, hyvin helläsydäminen Vapahtaja, älä
hylkää minua, vaan kutsu luoksesi jälleen!
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Ota helläsydämisesti, oi kaikkein Puhtahin, harras
rukoukseni vastaan ja anna minulle, oi puhdas Neitsyt, syntien
anteeksiantamus, kun minä kyynelin hartaasti huudan:
Älä hylkää minua, oi Hyvä, vaan kutsu
autuuteen jälleen!
8. irmossi
Sinä, Kristus, joka pelkällä tahdollasi
kaiken aikaansaat, / teit hurskaille nuorukaisille tulenliekin
kasteen lähteeksi, / ja vanhurskaan uhrin Sinä vedellä
palamaan sytytit. / Sinua me yli kaiken ylistämme kaikkina
aikoina.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle.
Miksi tottelit pahaa kehotusta ja tulit jumalallisen käskyn
rikkojaksi? Voi sinua, sielu parka, kun olet saattanut Jumalan
murheelliseksi, vaikka oletkin määrätty ylistämään
Häntä enkelien kanssa!
Me kiitämme Herraa, Isää, Poikaa ja Pyhää
Henkeä.
Kuinka sinä matelijain ja eläinten valtiaana ryhdyit
keskustelemaan sielua vahingoittavan matelijan kanssa ja otit
oikeana vastaan pahan hengen neuvon? Voi pettymystäsi,
sinä todella viheliäinen sieluni!
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Jumalan armoittama Maria! Me kiitosvirsin ylistämme
Sinua Jumalan lihaksi tulemisen valoa kantavana majana. Valaise
minut, joka olen himojeni kauheasti pimittämä, armosi
valolla, Sinä toivottomien toivo!
Me kiitämme ja ylistäme ja kumarramme Herraa,
/ veisaten ja korkeasti kunnioittaen Häntä iankaikkisesti.
Katabasi: Sinä tulen liekistä...
Pappi: Jumalansynnyttäjää,
Valkeuden Äitiä, veisuilla kunnioittaen ylistäkäämme!
Laulajat: Minun sieluni suuresti
ylistää Herraa...
9. irmossi
Ihmisten on mahdoton nähdä Jumalaa, / sillä
Häntä kohti eivät enkeleinkään joukot
rohkene katsettaan kohottaa, / mutta Sinun kauttasi, oi Puhtain,
ilmestyi ihmisille lihaksi tulleena Sana, / Hänelle taivaallisten
sotajoukkojen kanssa kiitosta veisaten / me Sinua, Neitsyt,
autuaaksi ylistämme.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Tiedon hedelmä oli Eedenissä maultaan makea sitä
syödessäni, mutta se lopulta tuli karvaaksi kuin
sappi. Voi poloista sieluani! Kuinka pidättymättömyydelläsi
Paratiisin nautinnot kadotit?
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Minä luotan suureen armoosi, Vapahtaja Kristus, sekä
jumalallisesta kyljestäsi vuotaneeseen vereen, jolla
oi hyvä, olet ihmisluonnon pyhittänyt ja olet Sinua
palveleville avannut Paratiisin portit, jotka Aadam oli ennemmin
sulkenut.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Aviontuntematon Neitsyt Jumalansynnyttäjä, Sinä
elämän kuvauksellinen portti, josta kukaan ei saa
käydä sisälle, avaa esirukouksillasi minulle
Paratiisin portit, jotka ovat minulle suljetut, jotta minä
ylistäisin Sinua, joka olet Jumalan jälkeen minun
auttajani ja väkevä turvani.
Katabasi:
Ihmisten on mahdoton nähdä Jumalaa, / sillä
Häntä kohti eivät enkeleinkään joukot
rohkene katsettaan kohottaa, / mutta Sinun kauttasi, oi Puhtain,
/ ilmestyi ihmisille lihaksi tulleena Sana, / Hänelle
taivaallisten sotajoukkojen kanssa kiitosta veisaten / me
Sinua, Neitsyt, autuaaksi ylistämme.
Eksapostilario
Vuorossa olevan eksapostilarion lisäksi
triodionista.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Minä, viheliäinen, olen ollut tottelematon käskyllesi.
Voi minua, laupias Herra! Koko sielustani häpeän,
kun minulta on antamasi kunnia riisuttu ja kun olen paratiisin
nautinnoista karkotettu pois. Armahda minua, oi Armollinen,
olen aivan ansioni mukaan jäänyt armoasi vaille.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Herra Vapahtajani ja Jumalani! Sinä olet ristisi ja
kärsimyksiesi kautta johdattanut meidät jälleen
paratiisiin, josta me olimme ensin puusta syömisen takia
ajetut pois. Tue nyt meitä niillä paaston puhtaassa
kilvoituksessa ja suo meidän kumartaa jumalalliselle
ylösnousemisellesi ja viettää pelastavaista
pääsiäisjuhlaa, - suo Synnyttäjäsi
esirukouksien tähden!
Kiitosstikiiroja
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi triodionista, 6. sävelämä.
Liitelauselma:
Minä iloitsen ja riemuitsen Sinussa, veisaan Sinun
nimesi kiitosta, sinä Korkein. (Ps.
9:3).
Kun Aadam nautti herkullista syötävää,
/ niin hänet ajettiin tottelemattomana pois paratiisista,
/ mutta kun Mooses paastolla kirkasti sielunsa silmät,
niin hänet nimitettiin jumalannäkijäksi. /
Sen tähden jos tahdomme tulla paratiisin asukkaiksi,
/ niin kieltäytykäämme hyödyttömästä
ruuasta, / ja jos haluamme nähdä Jumalan, niin paastotkaamme
Mooseksen tavoin neljäkymmentä päivää
/ ja pysykäämme vilpittömästi rukouksessa
ja anomisessa, / hillitkäämme sielumme himot, poistakaamme
lihamme hekumat! / Kulkekaamme kevein askelin ylös, /
missä enkelien järjestöt vaikenemattomin äänin
kiitosvirsillä ylistävät jakaantumatonta Kolminaisuutta,
/ niin me saamme nähdä Herran käsittämättömän
hyvyyden. / Suo, Kristus, elämänantaja Jumalan Poika,
/ meidän, Sinuun luottavien, siellä riemuita / yhdessä
enkelien joukkojen kanssa, / - suo Sinut synnyttäneen
Äitisi / sekä apostolien, marttyyrien / ja kaikkien
pyhien ihmisten esirukouksien tähden!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja
iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Korkeasti siunattu olet... jne aamupalveluksen
loppuun.
Liturgiassa
Prokimeni:
Tehkää lupauksia / ja täyttäkää
ne Herralle Jumalallenne.
(Ps. 76:12).
Liitelauselma:
Jumala on tunnettu Juudassa, Hänen nimensä on suuri
Israelissa. (Ps. 76:2).
Epistola: Room. 13:11-14:4:
Veljet, pelastus on nyt meitä lähempänä...
Evankeliumi: Matt. 6:14-21:
Herra sanoi: Jos te annatte anteeksi...
Ehtoollislauselma:
Ylistäkää Herraa taivaista, ylistäkää
Häntä
korkeuksissa. (Ps. 148:1).
Ehtoopalveluksessa
Alkupsalmin (104) jälkeen:
Herra, minä huudan Sinua...
Avuksihuutostikiiroja
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi triodionista, 2. sävelmä
Liitelauselma:
Jos Sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra,
kuka silloin kestää? Mutta Sinun tykönäsi
on anteeksiantamus, että Sinua peljättäisiin.
(Ps. 130: 3-4).
Alottaessamme oikean paaston jumalisen kilvoituksen /
koettakaamme kaikki itsemme hillitsemisellä nöyryyttää
lihamme / ja etsikäämme rukouksillamme ja kyynelillämme
Herraa, / joka on meidät pelastava, / sekä täysin
unohtaen pahuuden huutakaamme: / Me olemme syntiä tehneet
Sinua vastaan, laupias Kuningas - Kristus! / Pelasta meidät,
niin kuin muinoin pelastit niiniveläiset, / ja tee meidät
osallisiksi taivaallisesta valtakunnastasi!
Liitelauselma:
Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä
panen toivoni Hänen sanaansa. (Ps.
130: 5).
Aloittakaamme valoisin mielin paaston aika / ja antautukaamme
sen hengellisiin kilvoituksiin. / Puhdistakaamme sielumme,
/ tehkäämme puhtaaksi lihamme. / Paastotkaamme sekä
kieltäytymällä ruuista / että kaikista
himoista / ja yltäkyllin nauttikaamme hengen hyveitä
/ sekä niissä yhtämittaisesti halulla pysyen
/ tulkaamme kaikki arvollisiksi / hengellisellä ilolla
näkemään Jumalan Kristuksen suuriarvoisimpia
kärsimyksiä / ja pyhää pääsiäistä.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja
iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Kalenteripäivän stikiira
Jumalansynnyttäjälle.
Oi Jeesus Kristus...
Suuri prokiimeni, 8.
sävelmä
Älä peitä kasvojasi palvelijaltasi, sillä
minä olen ahdistuksessa;
joudu vastaa minulle! Lähesty minun sieluani ja lunasta
se. (Ps. 69:18-
19, 30, 33).
Liitelauselmat:
Suojatkoon minua Sinun apusi Jumala!
Nöyrät näkevät sen ja riemuitsevat.
Elpyköön teidän sydämenne, teidän,
jotka etsitte Jumalaa.
Suo, Herra...
Anomusektenia
Virrelmästikiiroja, 4.
sävelmä
Herra, nyt on armosi kirkastunut meille, / on kirkastunut
sielujemme valo. / Katso, nyt on otollinen aika, / nyt on
parannuksen tekemisen aika. / Pankaamme pois pimeyden teot
ja pukeutukaamme valon aseihin, / jotta purjehdittuamme paaston
suuren meren yli / saapuisimme sielujemme Pelastajan, Herran
/ Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen kolmantena päivänä
tapahtuneen ylösnousemisen juhlaan.
Liitelauselma:
Ole meille armollinen, Herra, ole meille armollinen,
sillä kylliksi olemme jo saaneet ylenkatsetta. Sielumme
on jo kyllänsä
saanut suruttomien pilkasta, ylpeitten ylenkatseesta. (Ps.
123: 3-4).
Marttyyreille:
Sinun kunniasi, Kristus Jumala, / on suuri pyhiesi
muistelemisessa. / Näitten rukouksien tähden / anna
meille ylhäältä
suuri armosi!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja
iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Kalenteripäivän veisu Jumalansynnyttäjälle
tai seuraava: Jumalansynnyttäjä, / enkelien
järjestöt Sinua ylistävät, / sillä
Sinä, Puhtahin, / olet synnyttänyt Isän ja
Hengen kanssa aina yhdessä olevan Jumalan, / joka on
tahtonsa voimalla luonut olemattomuudesta enkelien joukot.
/ Rukoile, puhtahin Neitsyt, / että Hän pelastaisi
ja valistaisi ne sielut, / jotka Sinua oikeauskoisesti kiitosvirsin
ylistävät!
Lukija:
Herra, nyt Sinä lasket palvelijasi...
Pyhä Jumala...,
Isä meidän...,
Pappi: Sillä Sinun, Isä,
Poika ja Pyhä Henki...
Laulajat: Amen. Iloitse, Jumalan
Äiti... jne
Lukija: Herra, armahda! (40
kertaa).
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Me ylistämme Sinua...
Herran nimeen siunaa, isä!
Pappi: Kiitetty on aina...
Lukija: Taivaallinen Kuningas,
ohjaa maamme hallitusta, vahvista uskomme, hillitse vihollisuudet,
anna maailmallesi rauha, varjele seurakuntaamme (luostariamme),
edesmenneet isämme, äitimme, veljemme ja sisaremme
saata vanhurskauden majoihin ja meidän synninkatumuksemme
ja tunnustuksemme ota hyvyydessäsi vastaan!
Pappi lukee Efraim Syyrialaisen rukoukset:
Herra, minun elämäni valtias! Estä minusta
laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.
Kumarrus maahan.
Anna minulle, Sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden,
kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Kumarrus maahan.
Oi Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä minun rikokseni
ja anna, etten minä veljeäni tuomitsisi, sillä
kiitetty olet Sinä iankaikkisesti. Amen.
Kumarrus maahan.
Kunnia olkoon Sinulle, Kristus, meidän Jumalamme, meidän
toivomme, kunnia Sinulle!
Laulajat: Kunnia olkoon Isälle
ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesta
iankaikkiseen. Amen. Herra armahda! Herra armahda! Herra armahda!
Siunaa!
Pappi lausuu loppusiunauksen:
Kristus, totinen Jumalamme, puhtahimman Äitinsä
rukouksien ja kunniallisten ruumiittomien voimien puolustuksen
tähden sekä pyhien, kunniallisten ja korkeasti kiitettyjen
apostolien, (temppelin ja päivän
pyhien), pyhien vanhurskaiden Herran esivanhempien
Joakimin ja Annan sekä kaikkien pyhien ihmisten esirukouksien
tähden, armahtakoon ja pelastakoon meidät hyvyydessään
ja ihmisrakkaudessaan.
Laulajat: Herra armahda! Herra
armahda! Herra armahda!
Pappi puhuu sovinnonteon tärkeydestä
suurta paastoa aloitettaessa ja kumartuen maahan seurakunnan
edessä sanoo:
Siunatkaa minua, pyhät isät, veljet ja sisaret,
ja antakaa minulle syntiselle anteeksi kaikki, millä
olen syntiä tehnyt teoin, sanoin, ajatuksin ja kaikilla
tunteillani.
Seurakuntalaisten kumartuessa maahan
lukija sanoo:
Jumala antakoon Sinulle anteeksi, pyhä isä. Anna
anteeksi meillekin.
Pappi siunaa yksitellen kirkkokansan
ja lauletaan pääsiäiskanonia.
Suuren paaston valmistussunnuntait
|