Suuren paaston sunnuntait
Suuren paaston toinen sunnuntai
Suuren paaston toinen sunnuntai on pyhitetty Tessalonikan
arkkipiispan, pyhän Gregorios Palamaan (+ 1362), muistolle.
Jumalanpalveluslaulut paitsi kanonilauluja on sepittänyt
patriarkka Philoteos v. 1368, jolloin muistojuhlakin on asetettu.
Kanonilaulujen sepittäjä on nimeltään
Georgios.
Vigilian ehtoopalveluksessa
Avuksihuutostikiiroista
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi paastostikiiroista, 2. sävelmä.
Liitelauselma:
Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua,
kuin vartijat aamua. Pane toivosi Herraan, Israel. (Ps.
130: 6-7)
Millä kiitosvirsillä / me osaisimme ylistää
pyhää esipaimenta / jumaluusopin pasuunaa, / armon
tulista kieltä, / Hengen arvokasta astiaa, / kirkon tukevaa
pylvästä, / koko maailmansuurta iloa, / viisautta
tulvivaa virtaa, / valaisevaa kynttilää, / ja kirkasta
tähteä, / joka luomakuntaa valasee?
Liitelauselma:
Sillä Herran tykänä on armo, runsas lunastus
Hänen tykönänsä. Ja Hän lunastaa
Israelin kaikista sen synneistä. (Ps.
130: 7-8)
Millä ylistyslauluilla me osaisimme seppelöidä
kirkonmiehemme, / tuon hurskauden puolesta taistelijan, jumalattomuuden
vastustajan, / uskon lämpimän puoltajan, / suuren
johdattajan ja opettajan, / Hengen sopusointuisen lyyran,
/ kultaa syöksevän kielen, / lähteen, josta
uskovaisille parannuksia virtaa, / suuren ihmeteltävän
Gregorioksen?
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
6. sävelmä.
Autuas pyhittäjä, pyhä isä, / hyvä
paimen, / Kristuksen, meidän ylipappimme, oppilas! /
Sinä olet pannut henkesi lampaittesi edestä. / Sinä
itse nyt, meidän isämme, / Jumalaa sydämessäsi
kantava Gregorios, / ano esirukouksillasi meille armon suurta
lahjaa!
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Vuorosävelmän veisu Jumalansynnyttäjälle.
Virrelmästikiiroista
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi paastostikiira, 8. sävelmä.
Opettamisessa valpas kielesi/ soiden sydänten korvissa
/ herättää veltot sielut, / ja jumaliset puheesi
/ ovat osoittautuneet maan päältä Jumalan luo
johtaviksi portaiksi. / Senpä vuoksi Gregorios, sinä
Tessalian ihmemies, / älä herkeä rukoilemasta,
/ että Kristus valistaisi jumalallisella valollaan ne,
jotka kunnioittavat sinua.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Avioton Neitsyt, joka käsittämättömästi
siitit lihassa Jumalan, / - Sinä korkeimman Jumalan Äiti!
/ Sinä kaikkein puhtahin, joka annat kaikille puhdistuksen
synneistä, / ota palvelijaisi anomukset vastaan! / Ja
nyt, kuultuasi meidän hartaat huutomme, / rukoile pelastusta
meille kaikille!
Aamupalveluksessa
Troparit
Vuorosävelmän sunnuntaitropari.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Tropari pyhälle Gregoriokselle,
8. sävelmä.
Oikean uskon valo, kirkon tuki ja opettaja, / erakkojen
kaunistus, teologien voittamaton puolustaja, / ihmeitä
tekevä Gregorios, Tessalonikan kunnia, armon saarnaaja,
/ alati rukoile pelastusta sieluillemme.
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Oi Hyvä, Sinä olet meitä varten Neitseestä
syntynyt ja kestänyt ristinkärsimykset, / olet kuolemallasi
kuoleman voimattomaksi tehnyt, / ja ollen Jumala, olet ilmaissut
ylösnousemuksen, / älä hylkää niitä,
jotka olet omalla kädelläsi luonut! / Tee, oi Armolinen,
meille ihmisrakkautesi mukaan, / ota vastaan Synnyttäjäsi,
Jumalanäidin esirukoukset, / joita hän puolestamme
kantaa, / ja pelasta, oi Vapahtaja, epätoivoinen kansa!
Evankeliumin la 51. psalmin jälkeen:
Synninkatumuksen ovet avaa minulle... jne.
Kanonista
Vuorosävelmän kanonin lisäksi
paastokanoneista, 8. sävelmä.
1. irmossi
Ihmeitä tekevä Mooseksen sauva / jaettuansa
ristinmuotoisella lyönnillä meren kahtia / kukisti
muinoin faaraon, sotavaunujen herran, / mutta pelasti jalan
kulkevan Israelin, / joka veisasi Jumalalle virren.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Tule luokseni, valtias Herra! Minä polvistun eteesi.
Ota minut vastaan, kuten otit muinoin tuhlaajapojan. / Syleile
minua käsilläsi, anna minulle armahduksen merkit.
Tee minut, oi ihmisiä rakastava Isä jälleen
pojaksesi äläkä vain palkkalaiseksi.
Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän
puolestamme!
Lapsuudestasi asti olet sinä, isä, halajanut parempaa
elämää, ja nuoruudestasi olet mielinyt täydellistä
viisautta, ja oletkin osoittautunut tavoiltasi sekä ajatuksiltasi
samannimisen kirkkoisän kaltaiseksi, oi jumalallinen
Gregorios!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Ohjaa minua, puhtahin Neitsyt, elämäni tiellä
jumalallisiin asuntoihin. Olen aivan eksynyt ja luisumassa
pahuuden kuiluihin. Vedä minut niistä pois esirukouksillasi.
3. irmossi
Taivaan avaruuden Luoja / ja seurakunnan Rakentaja, /
vahvista minua rakkaudessasi, / Sinä kaikkien hartaitten
halujen huippu, / uskovaisten tuki, / oi ainoa ihmisiä
rakastava!
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Vapahtaja! Minä ollen irstaisessa elämässäni
kaukana Sinusta tullut täyteen pimeitä ja pahoja
ajatuksia, mutta nyt huudan Sinulle: minä olen syntiä
tehnyt, olen syntiä tehnyt. Pelasta minut! Sinuun minä
palavin rukouksin turvaan!
Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän
puolestamme!
Pitäen hyvänämme lukemattomat jumalalliset
opetuksesi, oi Gregorios, me kartamme kaikkea harhauskoisten
viisastelua ja pyhillä kirjoituksillasi lyömme pakoon
heidän järjestyneet joukkonsa.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Minä selvällä ymmärrykselläni ja
vapaalla tahdollani olen peräti mielistynyt irstaaseen
elämään, mutta, jumalallinen Morsian, Neitsyt,
sido minut jumalalliseen rakkauteesi pyhällä esirukouksellasi.
Kontakki, 4. sävelmä
Nyt on tullut toiminnan aika, tuomio on ovella, paastotkaamme.
/ Kantakaamme Herralle katumuksen kyyneleitä ja almuja
huutaen: Syntimme ovat runsaat kuin meren hiekka, / mutta
Sinä, kaiken Luoja, anna ne anteeksi, / että saisimme
kuihtumattomat seppeleet.
4. irmossi
Herra, Sinä olet minun väkevyyteni, voimani,
Jumalani ja iloni, / joka Isän helmaa jättämättä
olet osoittanut huolenpitosi meitä köyhiä kohtaan.
/ Sen tähden minä profeetta Habakukin kanssa huudan
Sinulle: / Kunnia olkoon voimallesi, oi ihmisiä rakastava!
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Hyljättyäni isäni antamien käskyjen rikkauden
minä, viheliäinen, tuhlasin sen hekumallisessa elämässä
ja jäin aivan köyhäksi jumalallisista lahjoista,
mutta minun katuessani älä inhoa minua, valtias
Herra!
Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän
puolestamme!
Sinä, viisas isä, avasit suusi ja saarnasit Jumalan
viisautta, jota olet sydämessäsi aina harrastanut,
ja turhamaisen Barlaamin ymmärtämättömyyden
ja mielettömyyden paljastit.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Avaa sieluni korvat, Jumalanäiti, joka olet synnyttänyt
Hänet, joka avasi muinoin kuuron korvat, ja suo minun
tarkata jumalallisia sanoja ja täyttää ne.
5. irmossi
Miksi olet minut kasvojesi edestä hyljännyt,
oi laskeutumaton Valkeus, / ja miksi on vieras pimeys minut
viheliäisen peittänyt? / Kuule rukoukseni, käännytä
minut / ja ohjaa askeleeni Sinun käskyjesi valkeuteen.
Kuunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Älä viivy, sieluni, kaukaisessa maassa, vaan juokse
kiireesti sieltä pois ja tunnusta syntisi Jumalalle,
Isällesi, jotta saisit anteeksi pahat tekosi, jotka olet
irstaassa elämässäsi tehnyt.
Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän
puolestamme!
Esipaimen Gregorios! Sinä sanojesi sirpillä ja
pyhillä kirjoituksillasi leikkasit harhaoppien orjantappurat
sekä valhevehnän äpärätaimet ja niiden
sijaan olet kylvänyt oikeauskoisen hurskauden siemenet.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Puhdas Neitsyt! Mielenliikutukseni kyynelvirroilla huuhdo
pois minun sydämeni saastat ja ohjaa minut oikeaan parannuksentekoon
kantaen pyhiä rukouksiasi laupiaalle Jumalalle, jonka
Sinä olet sanoin selittämättömästi
synnyttänyt.
6. irmossi
Minä vuodatan rukoukseni Herralle / ja Hänelle
myös murheeni ilmoitan, / sillä sieluni on tullut
täyteen kaikkea pahuutta / ja henkeni on lähestynyt
tuonelaa. / Minä rukoilen kuin Joona: / johdata minut,
oi Jumala, pois turmiosta!
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Ihmisiä rakastava Herra! Minä olen syntiä
tehnyt taivasta vastaan enkä uskalla silmiänikään
nostaa ylös, nähdäkseni ääretöntä
korkeutta, en myös uskalla nimittää Sinu pojaksesi.
Mutta armosihan on määrätön! Ole minulle
laupias, vaikka en sitä ansaitsisikaan!
Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän
puolestamme!
Kunnioittakaamme kiitosvirsin Hengen jumalallista lyyraa,
pasuunaa, joka on Jumalan salaisuuksia selvästi julistanut,
Tessalonikan esimiestä, jumaluusopillista kieltä!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Tyynnytä, puhtahin Valtiatar, elämäni meri,
ohjaa minut lohdutuksen satamaan, hillitse myrskyiset himoni
ja johdata hiljaiseen rantaan!
Kontakki, 8. sävelmä
Oi jumalansaarnaaja Gregorios! / Me yksin mielin veisaamme
ylistystä Sinulle, / Sinä, viisauden pyhä ja
jumalinen julistaja, jumaluusopin heleä pasuuna. / Järkenä,
joka seisot Alkujärjen edessä, / ohjaa meidänkin
järkemme Hänen tykönsä, / että veisaisimme
Sinulle, oi isä, iloitse armon saarnaaja!
7. irmossi
Juudeasta muinoin Babyloniin tulleet nuorukaiset / uskoen
Jumalaan eivät pitäneet minään pätsin
liekkiä, / vaan lauloivat: / Kiitetty olet Sinä,
isiemme Jumala!
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Ihmisiä rakastava Isä! Minä en rohkene nimittää
itseäni pojaksesi. Suo minun olla palkkalaisesi vertainen!
Älä hylkää minua, kun minä huudan:
Kiitetty olet Sinä, isiemme Jumala!
Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän
puolestamme!
Ne, jotka saavat opetusta puheistasi ja kirjoituksistasi,
Gregorios, omistavat jumalallisen tiedon ja tulevat täyteen
hengellistä viisautta sekä rupeavat opettamaan Jumalan
luontaisesta armosta ja voimasta.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Me, sairaalloisten himojen kuihduttamat, totisesti tuntien
Sinut parannuksien lähteeksi ammennamme Sinusta pelastuksen
jumalallista vettä ja huudamme: Siunattu on Sinun kohtusi
hedelmä, oi Puhdas!
8. irmossi
Kaldealaisten hirmuvaltias seitsenkertaisesti kuumensi
vihan vimmassa hurskaille nuorukaisille pätsin, / mutta
kun näki heidät korkeimman voiman pelastamina, niin
hän huusi heille: / Nuorukaiset, kiittäkää
Luojaa ja Lunastajaamme; / papit veisatkaa, / ihmiset, ylistäkää
Häntä kaikkina aikoina!
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Herra! Me, jotka uskomme Sinuun, tunnemme äärettömän
suuren ja auliin laupeutesi. Sen vuoksi me tuhlaajapojan tavoin
heltynein mielin heittäydymme eteesi ja rukoilemme: Ota,
oi laupias, meidät vastaan, kun me Sinun puoleesi käännymme,
sillä tosiaan ei ole olemassa syntiä, joka voisi
Sinun ihmisrakkautesi voittaa.
Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän
puolestamme!
Korkeasti oppinut Gregorios, Tessalonikan esipaimenten kaunistus,
sinä teologien kaltainen ja elämäntavoiltasikin
heidän vertaisensa, sinä seisot nyt kaikkilaupiaan
Jumalan valtaistuimen edessä korkeasti loistaen esipaimenkunniassa
ja vieläkin Jumalaa palvellen.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Jumalan Sana on ylenpalttisesta hyvyydestään muodostanut
Sinussa, Neitsyt, himoilla rasitetun ihmisluonnon ja on kaiken
uudistanut sekä pyhittänyt. Sinun pelastaminasi
me sen vuoksi Sinua kaikkina aikoina ylistämme.
Me kiitämme ja ylistämme ja kumarramme Herraa
/ veisaten ja korkeasti kunnioittaen Häntä iankaikkisesti.
Katabasi, 4. sävelmä
Hurskaat nuorukaiset pelasti pätsistä Jumalansynnyttäjän
Synnyttämä. / - ollen silloin kuvauksellinen mutta
nyt todellinen, / ja se kehottaa koko maailmaa veisaamaan
Sinulle: / veisatkaa Herralle kiitosta Hänen tekonsa
/ ja ylistäkää Häntä kaikkina aikoina!
Pappi: Jumalansynnyttäjää,
Valkeuden Äitiä, veisuilla kunnioittaen ylistäkäämme.
Laulajat: Minun sieluni suuresti
ylistää Herraa...
9. irmossi
Taivas ihmetteli ja maan ääret hämmästyivät
siitä, / että Jumala ilmestyi ihmisille ruumiissa,
/ ja että Sinun povesi tuli taivasta avarammaksi. / Sen
tähden Sinua, oi Jumalansynnyttäjä, / enkelein
ja ihmisten joukot ylistävät.
Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!
Herra, Herra! Laupeutesi on sangen suuri. Älä inhoa
minua, kun olen hillittömösti hekumoiden tuhlannut
antamasi rikkauden, mutta nyt käännyn puoleesi ja
tuhlaajapojan tavoin huudan Sinulle: Minä olen syntiä
tehnyt Sinua vastaan! Pelasta minut, kun nyt Sinun armoosi
vetoan!
Pyhä esipaimen Gregorios, rukoile Jumalaa meidän
puolestamme!
Gregorios, sinä olet tullut Jumalan kuvastimeksi, sillä
säilytettyäsi tahrattomana sen, mikä sinussa
oli Jumalan kuvaksi luotua, ja miehuullisesti asetettuasi
järjen hallitsemaan lihallisia himoja, sinä sait
myöskin sen, mikä oli sinussa Jumalan kaltaiseksi
luotua, ja niin muodoin tulit pyhän Kolminaisuuden loistavaksi
asunnoksi.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Jumalansynnyttäjä! Me, uskovaiset, kiitosvirsillä
ylistämme Sinua, sillä Sinä vapautit meidät
ikivanhasta kirouksesta, ja me kaikki saamme Sinun kauttasi
Jumalan siunauksen, pelastuksen, valistuksen ja armon sekä
ikuisen ilon.
Katabasi, 4. sävelmä
Jokainen maan päällä syntynyt Hengen valaisemana
riemuitkoon / ja viettäkööt juhlaa ruumiittomat
henkiolennot, / kunnioittaen Jumalanäidin pyhää
riemujuhlaa, ja huutakoot: / Iloitse autuain, puhdas Jumalansynnyttäjä
/ ja ainainen Neitsyt!
Eksapostilarioita
Vuorossa olevan sunnuntain eksapostilarion
lisäksi.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Iloitse sinä, isäin kerskaus, jumaluusoppineiden
suu, rauhallisuuden tyyssija, viisauden asunto, opettajista
ylevin, sanan valtameri! Iloitse, toiminnan elin, ylevin näkijä,
ihmisten sairauksien parantaja! Iloitse Hengen temppeli -
kuollut sekä elävä isä!
Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Valtiatar, kaikkien Kuningatar, ennätä apuun meille
vaaroissamme, ennätä ahdistuksissamme, ole läsnä
hädässämme, ettei saatana saisi meitä
saaliikseen viimeisinä päivinä, ja ettemme
helvettiin joutuisi. Tee, oi Valtiatar Jumalanäiti, niin,
ettei kukaan meistä tulisi kadotukseen tuomituksi silloin,
kun me tulemme Poikasi peljättävän tuomioistuimen
eteen.
Kiitosstikiiroista
Vuorosävelmän stikiirain
lisäksi Pyhälle Gregoriokselle, 1. sävelmä
Liitelauselma:
Sinun pappisi, oi Herra, pukeutukoot vanhurskauteen ja
Sinun hurskaasi riemuitkoot. (Ps. 132:
9)
Puhtaan elämäsi kauneutta, oi autuas, / ihmettelivät
enkelien sekä ihmisten joukot, / sillä sinä
olet tahtosi päätöksellä osoittautunut
lujaksi taistelijaksi ja kilvoittelijaksi, / esipaimeneksi,
/ Jumalan arvolliseksi palvelijaksi / sekä tosi ystäväksi.
Liitelauselma:
Nouse, Herra, kohota kätesi, Jumala! Älä unhota
kurjia!
(Ps. 10: 12.)
6. sävelmä
Tänä pidättäytymisen aikana / Sinä
Kristus, annoit meille, synnin pimeydessä vaeltajille,
loistaa valon. / Anna meidän nähdä myöskin
Sinun kärsimyksiesi suuri päivä, / jotta saisimme
silloin huutaa: / Nouse, Jumala, armahda meitä!
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle
nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Korkeasti siunattu olet Sinä...
Suuri ylistysveisu.
Hetkissä
Vuorosävelmän troparin lisäksi
Pyhälle Gregoriokselle, 8. sävelmä:
Oikean uskon valo, kirkon tuki ja opettaja, / erakkojen
kaunistus, teologien voittamaton puolustaja, / ihmeitä
tekevä Gregorios, Tessalonikan kunnia, armon saarnaaja,
/ alati rukoile pelastusta sieluillemme.
Vuorosävelmän kontakin lisäksi
paastokontakkeja:
4. sävelmä:
Nyt on tullut toiminnan aika, tuomio on ovella, paastotkaamme.
/ Kantakaamme Herralle katumuksen kyyneleitä ja almuja
huutaen: / Syntimme ovat runsaat kuin kuin meren hiekka, /
mutta Sinä, kaiken Luoja, anna ne anteeksi, / että
saisimme kuihtumattomat seppeleet.
8. sävelmä:
Oi jumalansaarnaaja Gregorios! / Me yksin mielin veisaamme
ylistystä Sinulle, / Sinä, viisauden pyhä ja
jumalinen julistaja, jumaluusopin heleä pasuuna. / Järkenä,
joka seisot Alkujärjen edessä, / ohjaa meidänkin
järkemme Hänen tykönsä, / että veisaisimme
Sinulle, oi isä, iloitse armon saarnaaja!
Liturgiassa
Prokimeni:
Sinä, Herra, varjelet meidät; / iäti suojelet
meidät tältä sukukunnalta. (Ps.
12:8)
Liitelauselma:
Pelasta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet. (Ps.12:2)
Epistola:
Hebr. 1: 10-2:3. Hebr. 7: 26-8:2.
Vuorosävelmän Halleluja.
Evankeliumi: Mark. 2: 1-12:
Siihen aikaan Jeesus muutamien päivien perästä
meni Kapernaumiin...
Joh. 10: 9-16:
Herra sanoi hänen luoksensa tulleille juutalaisille:
Minä olen ovi...
Ehtoollislauselma:
Kiittäkää taivaissa Herraa, kiittäkää
Häntä korkeuksissa! (Ps. 148:
1.) |