|
(Luuk.8:41-56/
Jeesus herättää kuolleista Jairoksen
tyttären ja parantaa verenvuodosta kärsivän
naisen)
(Luuk.8:27-39 / Jeesus Gerasan alueella)
Kun Jeesus nousi rannalle, häntä vastaan tuli kaupungista
mies, jota vaivasivat pahat henget. Mies oli jo kauan kulkenut
vaatteitta, eikä hän asunut ihmisasumuksessa vaan
oleskeli hautaluolissa. Jeesuksen nähdessään
hän parkaisi, heittäytyi hänen eteensä
ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä
minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Minä
pyydän: älä kiduta minua!" Jeesus näet
oli käskenyt saastaisen hengen lähteä miehestä.
Se oli jo pitkän aikaa pitänyt miestä otteessaan.
Hänet oli köytetty ja kahlehdittu, että hän
pysyisi aloillaan, mutta kerran toisensa jälkeen hän
oli katkonut siteensä ja pahan hengen ajamana paennut
ihmisten ilmoilta. "Mikä sinun nimesi on?"
kysyi Jeesus. Mies vastasi: "Legioona", sillä
häneen oli mennyt monta pahaa henkeä. Ne pyysivät,
että Jeesus ei käskisi niiden syöksyä
kadotuksen kuiluun.
Läheisellä vuorella oli iso sikalauma laitumella.
Pahat henget pyysivät Jeesukselta lupaa mennä sikoihin,
ja hän salli sen. Silloin henget lähtivät miehestä
ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä
alas järveen ja hukkui.
Kun sikopaimenet näkivät tämän, he
lähtivät pakoon ja kertoivat kaiken kaupungissa
ja kylissä. Monet lähtivät katsomaan, mitä
oli tapahtunut. He tulivat Jeesuksen luo ja tapasivat miehen,
josta pahat henget olivat lähteneet. Mies istui Jeesuksen
jalkojen juuressa vaatteet yllään ja täydessä
järjessään. Tämä sai heidät
pelon valtaan. Paikalla olleet kertoivat heille, millä
tavoin pahojen henkien vaivaama oli parantunut. Silloin kaikki
Gerasan seudun ihmiset pyysivät Jeesusta poistumaan sieltä,
sillä he olivat hyvin peloissaan. Jeesus nousikin veneeseen
ja lähti paluumatkalle. Mies, josta pahat henget olivat
lähteneet, pyysi, että saisi jäädä
hänen seuraansa, mutta Jeesus lähetti hänet
luotaan sanoen: "Palaa kotiisi ja kerro tästä
suuresta teosta, jonka Jumala on sinulle tehnyt." Mies
lähti, kulki ympäri kaupunkia ja julisti, mitä
Jeesus oli tehnyt hänelle.
Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän
Hengen
Kaikki Raamatun parannuskertomukset ovat haasteellista luettavaa.
Kertomusten voimakas inhimillisyys, hätä ja pelkokin
puhuttelevat kerta toisensa jälkeen. Kaikenlainen sairauden,
rikkinäisyyden ja rujouden esiin nostaminen on kuitenkin
meille tarpeen. Meidän maailmamme on valitettavasti edelleenkin
terveiden, kauniiden, menestyvien ja nuorten ihmisten maailma.
Siitä on poiskitketty elämän todellisuus, toinen
ihminen, vanheneminen ja oikeutettu väsyminen. Itsekkyyteen
ja ihmisen kaikkivoipaisuuteen kasvattava maailmanmeno johtaa
väistämättä ongelmiin. Maailmaa ei ole
koskaan voitu hallita itsekkyyden ja välipitämättömyyden
keinoin, vaan lopulta kuitenkin aina tarvitaan myös Jumalan
näkemistä ja toiset huomioon ottavaa ihmisyyttä.
Raamatunkertomuksen riivattu mies oli jo oman ihmisyytensä
menettänyt haudoissa elävä ja toisten hylkäämä.
Riivaaja tai paha henki ymmärrettiin tuona aikana usein
tautien ja sairauksien lähteeksi. Mielisairaus, kaatumatauti,
sokeus tai liikuntavammat nähtiin usein pahan hyökkäyksinä
ihmistä, mutta myös Jumalaa kohtaan. Pahat henget,
riivaajat olivat Jumalaa vastustavia voimia, mutta lopulta
kuitenkin nekin kohtasivat Kristuksessa voittajansa. Paha
elää myös meidän keskellämme. Pieni
ihminen tänäänkin voi olla pahan välikappaleena.
Absoluuttista hyvää tai pahaa on vaikeaa arvioida,
mutta juuri ihminen on se taistelukenttä ja väline
niiden todeksi tulemisessa. Sama suu voi kiittää
ja sama suu voi moittia, sama käsi voi lyödä
ja sama käsi hyväillä. Vastuuta valinnoista
kuitenkaan ei ihminen voi välttää.
Piispa Ignati sanoo kirjoituksessaan, että maan
päällisen elämän – tämän
lyhyen ajanjakson – on Luoja antanut ihmiselle armostaan,
että ihminen voisi käyttää sen pelastuakseen
eli vapautuakseen ja uudistuakseen kuoleman vallasta elämään.
Samaa opetus jatkuu: Vaikka me jatkuvasti laulamme ”monia
vuosia” toisillemme merkkipäivinä, me teemme
näin ainoastaan siksi, että Kirkko viisaudessaan
tietää meidän tarvitsevan monia vuosia katumukseen
ja kääntymykseen – emme siksi että pitkällä
iällä sinänsä olisi mitään arvoa
itsessään. Ei meille luvata helppoa, kiiltokuvamaista
ja ongelmatonta elämää, vaan aina elämää
suurempia HAASTEITA. Kun tämän muistaa, kuka silloin
haluaisikaan olla yksin ja tai edes itsekäs. Me tarvitsemme
toinen toisiamme Jumalaa etsiessämme.
Kristus parantaa Raamatun kertokuksessa riivatun miehen.
Pahat henget ajetaan sikoihin, koko lauma syöksyi alas
järveen ja hukkui. Sika, juutalaisten epäpyhänä
ja saastaisena eläimenä pidetty, vie pahan voimat
kuolemaan. Paha tuhotaan ja mies saa elämänsä
takaisin. Pian mies jo nähdään puettuna ja
täydessä ymmärryksessä Jeesuksen jalkojen
juuressa. Kaunis kuva uudistuneen ihmisen ja Jumalan välisestä
suhteesta. Se mikä ennen oli pelottavaa ja rujoa, muuttuu
Jumalan kautta uudeksi, hyväksi, kauniiksi ja tasapainoiseksi.
Tuo kaikki on valtava rohkaisu meille omissa ongelmissamme
kipuileville ihmisille. Paha voidaan jättää,
ihminen voi nousta taisteluun pahuutta vastaan. Elämänhallinnan
vaikeudet, alkoholi ja huumeet, rikotut ihmissuhteet ja sairaudet
voidaan voittaa ja hyväksyä. Usein ainut hyvä
lähtökohta on rehellisyys, itsensä näkeminen
ja luottava usko Jumalaan. Ei ole sellaista kätkettyä
paikkaa, mistä Jumala ei luotuaan löytäisi.
Tuohon samaan ajatteluun liittyy myös kertomus tuhlaajapojasta.
Kun haluttiin kuvata ihmisen täydellinen alentuminen,
hänet laitetaan sikopaimeneksi. Tehtävään
mihin kukaan ei olisi tahtonut. Mutta taas rakkaus, katumus
ja anteeksianto ovat eroa ja luopumista suurempia. Tuhlaajapoikakin
saa paikkansa Isän kodissa takaisin. Myös meillä
omaan elämäämme hullaantuneilla ihmisillä
oikeus taivaan kotiin säilyy. Me saatamme kieltää
kotimme, Jumalamme ja läheisemme, mutta kuitenkin halutessamme
löytää kaiken takaisin.
Ihminen ei tänään etsi katumusta tai anteeksiantoa,
tämän ajan ihminen etsii oikeutta ja oikeutusta
usein valitettavasti omille väärillekin valinnoille.
Sen tunnustaminen, että olen väärässä,
on meille kaikille vaikeaa. Me olemme valmiita käyttämään
paljon voimavarojamme peittääksemme virheemme, mutta
voimaa anteeksipyyntöön me emme tahdo löytää.
Onko kuitenkin niin, että me emme uskalla uskoa anteeksiantavaan
ja meitä kaikkia rakastavaan Jumalaan.
Isä Johannes
Krysostomos opettaa: Meidän ei tulisi pelätä
mitään inhimillistä vastoinkäymistä,
paitsi syntiä; ei köyhyyttä, ei sairautta,
ei loukkauksia, ei kaunaista kohtelua, ei nöyryytystä
eikä kuolemaa, sillä nämä vastoinkäymiset
ovat vain sanoja; ne eivät ole todellisia eivätkä
merkityksellisiä niille, jotka elävät taivaan
valtakuntaa varten.
Amen.
isä Timo Mäkirinta
|
