Helatorstai - pääsiäisen
pyhän salaisuuden kruunu
Pyhä Henki kruunaa Kristuksen voiton
Neljäkymmentä päivää pääsiäisen
jälkeen Kristus nousi ylös taivaaseen: “Jeesus
vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa,
ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi
heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja
hänet otettiin ylös taivaaseen” (Luuk.24:50-51).
Vapahtajan lähdöstä huolimatta apostolit olivat
ilon ja riemun täyttämiä (Luuk.24:52-53).
Herran taivaaseen astumisen juhlan palvelusten hymnitekstit
ilmaisevat samaa iloa: “Taputtakaa käsiänne,
kaikki kansat, kohottakaa riemuhuuto Jumalalle! Sinä,
Jumala, istuuduit Isän oikealle puolelle ja lähetit
taivaasta luoksemme Pyhän Henkesi ohjaamaan ja pelastamaan
meidän sielumme.”
Mistä tämä ilo on peräisin? Kristus kertoi
kärsimystensä edellä opetuslapsilleen:”Te
joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi ... minä
näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän
sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan
voi teiltä riistää” (Joh.16:20,
22).
Apostolit kohtasivat ylösnousseen ja kuoleman voittaneen
Kristuksen 40 päivän aikana. Hän valmisti heitä
tulevaa Kirkon palveluvirkaa varten, jakoi aterian heidän
kanssaan, antoi heille rauhansa ja lupasi Pyhän Hengen
lahjan. Herran taivaaseen astuminen on ennustus Helluntaista,
merkki tulevasta. Sillä Pyhä Henki ei vielä
ollut maailmassa ennen kuin Kristus oli kirkastettu.
Kristus itse kertoi opetuslapsilleen: “Mutta minä
sanon teille totuuden; teille on hyödyksi, että
minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla
luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän
hänet luoksenne...” (Joh.16:7).
Herran taivaaseen astumisen juhlan ilo kasvaa Pyhän Hengen
lupauksesta. Pyhä Henki kruunaa Kristuksen voiton. Herran
Kristuksen taivaaseen astumisen uudistumisen ja kirkkauden
kautta ihmisluonto saattoi ottaa vastaan Pyhän Hengen.
Kirkon koko olemassaolo on Herran taivaaseen astumisen hedelmää.
Ihmisluonto nousee Kirkossa todellisesti jumalalliseen korkeuteen.
Herran taivaaseen astuminen on myös todistus ja merkki
Herramme Jeesuksen Kristuksen toisesta tulemuksesta: “Tämä
Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee
kerran takaisin, samalla tavoin kuin näimme hänen
taivaaseen menevän” (Apt.1:11).
Jumalan kaitselmuksen pyhä salaisuus täyttyy ylösnousseen
Herran taivaaseen astumisessa.
Pääsiäisyönä ja läpi koko pääsiäiskauden
olemme julistaneet ja laulaneet Kristuksen kuoleman kukistaneesta
voitosta. Kristuksen ylösnousemuksen valkeus kirkastaa
elämämme. Kristuksen ylösnousemuksessa on ilomme
täydellinen eikä mikään voi ottaa sitä
meiltä pois.
Nyt olemme saavuttaneet helatorstain eli Herran taivaaseen
astumisen juhlan. Juhlan tapahtumat merkitsevät Kristuksen
kunniallisten kärsimysten täyttymystä, Hänen
maanpäällisen elämän viimeisiä hetkiä.
Helatorstai kruunaa Pääsiäisen pyhän salaisuuden.
Vapahtaja erkanee opetuslapsista, mutta surun sijaan opetuslapset
täyttää ilo. Heitä odottaa pitkä
evankeliumin julistamisen tie, joka on täynnä vainoa,
kärsimystä ja kiusauksia. Mutta apostolien ja Kirkon
uskon syvin ilo kasvaa Kristuksen sanoista: “Minä
olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman
loppuun asti” (Matt.28:20).
Kristus nousee ruumiissaan taivaaseen. Hän asettaa ihmisyytemme
Jumalan oikealle puolelle, ihmisyytemme, jonka Hän on
jumaloittanut persoonassaan Jumalana ja ihmisenä. Juhlan
suuressa ehtoopalveluksessa lauloimme: “Oi suloisin
Jeesus. Sinä et jättänyt Isän helmaa vaikka
maan päällä olevien kanssa vaelsit kuin ihminen.
Tänään Sinä menit kunniassa ylös
taivaaseen Öljymäeltä ja langenneen kohotit
armollisesti korkeuteen sekä asetit sen Isän Jumalan
valtaistuimelle.”
Ihminen on luotu Jumalaa varten
Kristuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen
pyhä salaisuus ja kokemus uudesta elämästä
Pyhässä Hengessä ovat Kirkon koko elämää
hallitsevia teemoja. Pyhä
Atanasios Aleksandrialainen (k. 373) kirjoittaa:
“Viettäkäämme seitsemän pyhää
viikkoa pääsiäisestä helluntaihin iloiten
ja ylistäen Jumalaa siitä, että Hän on
näinä viimeisinä päivinä ilmoittanut
meille ilon ja ikuisen levon, joka on varattu taivaassa meille
ja kaikille, jotka totisesti uskomme Jeesukseen Kristukseen,
meidän Herraamme.”
Pyhä Atanasios viittaa Kirkon kokemiseen uutena kirkastuneena
aikana ja tulevan ajan odotuksena. Siihen liittyy käsitys
ajasta historiana, jossa Jumalan valtakunnan tulee kasvaa
ja saada täyttymyksensä ihmisten uskossa ja teoissa.
Ihminen on luotu Jumalaa varten. Ihminen ja hänen elämänsä
on järjettömyyttä ilman Jumalaa. Tätä
eivät ihmiset useinkaan tiedä. Jopa monet kristityt
eivät tiedä Jumalan todellista merkitystä ja
voimaa. Ihmiset eivät tiedä olevansa luotuja Jumalaa
varten, koska he tukahduttavat tuon tosiasian tai sen tukahduttaa
heidän lähimmäistensä vääryys.
Tässä langenneessa maailmassa on valtavasti epäoikeudenmukaisuutta:
sortoa, riistoa ja hirmuvaltaa. Joillakin on omaisuutta ja
valtaa ja jotkut joutuvat riiston uhreiksi. Missä on
epäoikeudenmukaisuutta, niin jossakin joku on siitä
jotenkin vastuussa. Kristuksessa Jumala on sorrettujen ja
vainottujen kanssa heidän tuskassaan ja surussaan, mutta
ei välttämättä heidän asenteissaan
ja teoissaan.
Kirkon iloon astutaan sisälle
Uskovien yhteisö tulee kirkkorakennukseen elääkseen
kirkkona. Kirkon tehtävä on vahvistaa yhteisöllistä
elämää. Kirkon jäsenten elämä
on ilman yhteisöllisyyttä naiivia idealismia ja
romanttista utopiaa. Kuvittelemme usein, että sanat ovat
tekoja ja riittävät sellaisenaan.
Ortodoksisen kirkon yhteisöllisyys nousee Pyhästä
Eukaristiasta, joka käsittää elämän
kaikki ulottuvuudet. Se on uskollisuutta Kirkon todelliselle
olemassaololle, pelastuksen evankeliumille ja uskon käytännölliselle
julistamiselle. Eukaristia ilman Kirkon yhteisöllistä
huolenpitoa lähimmäisistä on ritualismia ja
johtaa elämän kavennuksiin ja vääristymiin.
Pyhä Eukaristia eli Ehtoollinen on Kirkon toimintaa,
elämää ja oikeaa asennoitumista tuohon elämään.
Siksi ortodoksisen kirkon yhteiskunnallisen diakonia keskeinen
periaate on kriittinen myötätuntoisuus.
Kirkon rakkaus ei ole mukautumista eikä alistumista yhteiskunnassa
vallitseviin olosuhteisiin. Kirkon tehtävä yhteiskunnassa
on hoitaa ihmisiä yhteisöllisesti. Mutta tämä
yhteisöllinen hoitaminen edellyttää, että
Kirkon jäsenten toiminta, liturgia sanan laajassa merkityksessä
jäsentyy ihmisten jokapäiväiseen todellisuuteen.
Kirkko on uuden luomisen mysteerio ja Jumalan valtakunnan
salaisuus. Siksi on vakavaa, että liturgia on lakannut
opettamasta, muotoilemasta ja ohjaamasta Kirkon tietoisuutta
ja ortodoksisen yhteisön maailmankuvaa. Liturgia
on alettu ymmärtää pyhäksi sinänsä
ja siksi tavallinen elämä on entisestäänkin
maallistettu kirkon ovien ulkopuolelle.
Jumalanpalvelus yleisesti ja erityisesti pyhä eukaristian
mysteerio muodostaa akselin, jonka ympärillä pyörii
Kirkon ja sen jokaisen yksityisen jäsenen elämä.
Jumalanpalveluksessa ihminen palvelee ja ylistää
Jumalaa ja sieltä hän ammentaa Pyhän Hengen
armon. Pyhät mysteeriot liittävät hänet
Kristuksen Ruumiiseen ja niiden kautta hän kasvaa syvemmin
kiinni Kirkon elämään.
Pyhä Atanasios Aleksandrialainen opettaa: “Jumala
tuli ihmiseksi, jotta ihmisestä voisi tulla Jumala.”
Jumala tuli alas maanpäälle, että me voisimme
nousta ylös taivaaseen! Juuri tätä me juhlimme
kirkollisesti tänään helatorstaina eli Herran
taivaaseen astumisen juhlana. Helatorstai on valkeuden ja
sanomattoman ilon lähde.
Ilman tätä ilon julistusta ei voi käsittää
ortodoksista kirkkoa. Ainoastaan sikäli kuin Kirkko on
iloa, se on tässä maailmassa voitokas. Jos Kirkko
kadottaa Kristuksen valkeuden ilon, se lakkaa olemasta Kristuksen
valkeuden uskottava todistaja ja se menettää maailman.
Kirkossa meidän on löydettävä uudelleen
tämän suuren ilon merkitys. Meidän täytyy
osallistua siihen. Kirkon ilo ei ole määriteltävissä
tai arvioitavissa. Kirkon iloon astutaan sisälle.
Ortodoksisessa kirkossa ilon lähde ja täyttymys
on Pyhä Ehtoollinen. Eukaristinen liturgia on parhaiten
ymmärrettävissä matkana. Se on Kirkon matka
Jumalan Valtakunnan
ulottuvuuteen.
Kirkon ensimmäisten vuosisatojen kristityt käsittivät,
että voidakseen tulla Pyhän Hengen temppeliksi heidän
oli noustava taivaaseen, jonne Kristus oli noussut. He tajusivat,
että tämä taivaaseen nouseminen oli edellytys
heidän toiminnalleen ja palvelustehtävälleen
maailmassa. Kun he tämä “liturgisen taivaaseenastumisen”
jälkeen palasivat maailmaan, heidän kasvonsa heijastivat
Jumalan Valtakunnan iloa ja rauhaa. He todistivat Jumalan
Valtakunnasta.
Ortodoksinen liturgia on ylentämistä ja nousemista
ylös. Se on myös Kirkon uskollisen jäsenen
vastaus Jumalan lahjoihin, hyväksyntä ja kasvaminen
lahjojen täyteyteen. Kirkko ei keskity itseensä,
vaan maailman pelastamiseen. Siksi Kirkko on lähetyksellinen
yhteisö, jonka tehtävänä ei ole pelastua
maailmalta, vaan pelastaa maailma.
Kirkko ilmaisee synnin ja sen seuraukset. Kirkko opettaa,
että ylpeys synnyttää ihmiselämässä
synnin. Ihmisen lankeemuksen ydin on ylpeys.
Ortodoksinen kirkko julistaa Jumalan kutsua ihmisille ja ennen
muuta ihmisten vastaamista tuohon kutsuun eli kiitosta. Jumalallinen
liturgia ei ole jokin kuvaelma tai oppirakennelma Jumalan
Valtakunnasta. Jumalallinen liturgia merkitsee Jumalan Valtakunnan
riemullista kohtaamista.
Me seisomme kirkossa yhteisönä Jumalan edessä
ja muistelemme kaikkea, mitä Hän on tehnyt puolestamme.
Kun osoitamme kiitoksemme Hänen Hyvyydestään,
uskomme, että kaiken eukaristisen kiitoksen ja muistelemisen
sisältönä on ylösnoussut ja taivaaseen
astunut Kristus.
Isä Jarmo Hakkarainen
Katso myös:
|
