Joskus kuulee sanottavan, että joulu on luterilaisen
kirkon suuri juhla ja pääsiäinen ortodoksien.
Luonnehdinta on sillä tavoin epäonnistunut, että
joulu ja pääsiäinen kuuluvat yhteen, eikä
toisen sanomaa voi erottaa toisesta. Joulua kutsutaankin ortodoksien
vanhassa kielenkäytössä talvipääsiäiseksi.
Meidän jouluikonimme esittää erilaisen joulunäkymän
kuin mihin monet Suomessa ja yleensä lännessä
ovat tottuneet. Kuvassa tallin tilalla on luola. Joosef on
sivussa ja Jeesus lapsikaan ei ole herttaisen vastasyntyneen
vauvan näköinen.
Ensimmäinen maininta luolasta Jeesuksen syntymäpaikkana
on noin vuodelta 155. Jouluikonin perusasetelma esiintyy jo
300-luvulla lasiampulleihin kaiverrettuna.
Tässä ortodoksisen seminaarin kirkossa Joensuussa
joulu on kuvattu suureen maalaukseen kattoon, tuonne pääni
yläpuolelle. Kuvassa on useita eri asioita, jotka kaipaavat
selitystä:
Enkeleistä toinen ylistää ihmiseksi tullutta
Jumalaa ja toinen julistaa ilosanomaa paimenelle. Paimenet
taas edustavat tavallista väkeä tai pikemminkin
eräällä tavoin yhteiskunnan reunalla, ellei
peräti ulkopuolella olevia. Heistä toinen liittyy
enkelien ylistykseen paimenhuilulla.
Joosef on sivussa. Hän epäilee ja on itse asiassa
paholaisen kiusattavana. Kun ensimmäinen Aadam tehtiin
maan tomusta, on Kristus, uusi Aadam ja uusi luomus, joka
syntyy taivaasta, Isästä ja hänestä, joka
on pyhitettyä maata, nimittäin Neitsyt Mariasta.
Tämän paholainen asettaa kyseenalaiseksi, koska
se pelkää absoluuttisen totuuden tuloa maailmaa.
Se pelkää todistajaa, joka osoittaa valheen valheeksi.
Se pelkää sitä päivää, jona
maasta luotu ihminen tunnistaa taivaallisen kutsumuksensa.
Se pelkää ja siksi se lakkaamatta
kuiskuttaa meille joosefeille: älä usko; ei neitseellistä
syntymää voi olla; ei Kristus voi olla Jumalan poika.
Se on vääryyden vahingoittama, sitoutunut vääryyteen,
mutta ei sekään tahtoisi olla vääryydessään
yksin. Se tahtoo vetää mukaansa mahdollisimman monta
muuta. Ikonissa Maria katsoo säälien Joosefia ja
kaikkia niitä, jotka järkeilyllään loitontavat
itsensä jumalallisen salaisuuden syvyyksistä.
Jouluikonin taustana on erämaa, joka säteilee valoa.
Vaikka ihmisiltä ei löytynyt tilaa Jeesuksen perheelle,
osasi erämaa heidät ottaa vastaan. Luonto tunnisti
oman Luojansa.
Sama erämaa oli ravinnut Israelin kansan mannalla, leivällä,
joka tuli taivaasta. Nyt erämaa sai todistaa taivaallisesta
leivästä, Kristuksesta, joka on jo 2000 vuoden ajan
ravinnut kristittyjä ehtoollisessa.
Jouluikonin keskellä on Kristus, Jumala, joka tuli alas,
jotta ihminen pääsisi ylös. Jumala tuli ihmiseksi,
että ihminen jumaloituisi - tai vanhurskautuisi, kuten
apostoli Paavali sanoo.
Jumalan Poika, Jumalan Sana tuli lihaksi. Niin
meidänkin pitäisi tulla! Kun luemme Jumalan sanaa,
evankeliumia, pitäisi tuon sanan muuttua meissä
lihaksi – sanoista teoiksi. Sillä tavoin joulun
salaisuus jatkuu joka ikisenä päivänä.
Jokainen meistä on kutsuttu tekemään Herran
tekoja, puhumaan Hänen sanojaan ja kulkemaan Hänen
teitään.
Ja vielä on luola. Jouluikonissa Kristus on luolassa.
Tuo luola on pimeyden, pahuuden, yksinäisyyden, turhuuden
ja mielettömyyden luola. Ei riittänyt, että
Jumala syntyi erämaahan ja eläinten seimeen. Hänen
piti syntyä nimenomaan luolaan ja tässä jouluikoni
viittaa jo Pääsiäisen salaisuuteen. Tuonelaan
laskeutumisen pääsiäis-ikonissa (myös
tuolla katossa, kts. kuva)
on jälleen luola.
Jouluna Jumala laskeutui maan päälle. Pääsiäisenä
Hän laskeutui tuonelaan asti. Sen takia jouluikonissa
Jeesus-lapsi on seimessä ikään kuin hautapaadella
ja hänet on kuvattu kuolleen tavoin käärinliinoihin.
Tietäjät toivat mirhankantaja-naisten tavoin Jeesukselle
mirhaa jo Hänen hautaamistaan varten.
Kuinka kaukana olemmekaan nyt vastasyntyneestä vauvasta
ja onnellisista vanhemmista- tuosta romantisoidusta kuvasta!
Joulun sinänsä kauniin juhlan keskellä on jo
ajatus rististä, kärsimyksestä, kuolemasta
ja ylösnousemuksesta. ”Jumala meidän kanssamme”
tulee merkitykselliseksi vasta kun tuo Vapahtajan läsnäolo
ulottuu kärsimyksen syvimpään kuiluun. Siksi
lännen adventtina lauletaan palmusunnuntain hoosiannaa
Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin kärsimyksiinsä.
Ja siksi profeetta Jesaja sanoo:
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus.
Joulu, tavipääsiäinen onkin juhla, jossa kuoleman
varjon maahan loistaa jumalallinen valo; Jumalan Poika valaisee
kaiken tässä maailmassa ja myös Tuonelan syvyydet.
Missä on kärsimys ja ahdistus, siellä loistaa
valo. Missä on kuolema, siellä läsnä on
Elämän antaja.
Siinä on joulun ilo.
Tässä on juhlan lahja.
Edessämme on rakkauden kuva.
Luoksemme on tullut ylösnousemuksen lupaus.
isä Rauno Pietarinen
(joulusaarna toisen joulupäivän jumalanpalveluksessa
Joensuun ortodoksisen seminaarin Pyhän apostoli Johannes
Teologin kirkossa 26.12.2005)
