Ristin ylentäminen
| Minusta tuntuu, että kun vietämme
vuodesta toiseen ristin ylentämisen juhlaa ja toistamme
vanhaa voiton sanomaa, emme tee sitä vain muistellaksemme
kauan sitten voitettua taistelua tai palauttaaksemme mieliimme
menneisyyttä, jota ei ole enää olemassa.
Ehkä ristin juhlaa viettäessämme me voimme
syvemmin pohtia sanan ”voitto” merkitystä
kristillisen uskomme kannalta. Voi olla että nyt,
kun meidät kristityt on riisuttu ulkonaisesta vallasta
ja kunniasta, valtion tuesta, määrättömistä
rikkauksista ja kaikista voiton ulkonaisista merkeistä,
me voimme ymmärtää, että kaikki tuo
ehkä ei ollutkaan oikea voitto. Kyllä risti
noina aikoina ylennettiin kansanjoukkojen yläpuolelle,
kullalla ja hopealla ja jalokivillä koristeltuna.
Mutta ei kulta eikä hopea eivätkä jalokivet
voi muuttaa ristin alkuperäistä merkitystä
nöyryytyksen, kidutuksen ja teloituksen välineenä,
jolle ihminen naulittiin, kaikkien hylkäämänä,
tuskasta ja janosta vääntelehtien. Onko meillä
rohkeutta kysyä itseltämme: oliko niin, että
nuo kristityt valtakunnat ja kulttuurit kuolivat ja voitto
muuttui tappioksi siitä syystä, että me
kristityt olimme tulleet sokeaksi kristinuskon tärkeimmälle
symbolille? Me olimme päättäneet antaa
kullan ja hopean tyhjentää ristin merkityksen.
Ja me olimme päättäneet, että Jumala
kaipaa sitä, että palvomme menneisyyttä. |
 |
Eikö ristin kunnioittaminen, sen ylentäminen ja
Kristuksen voiton ylistäminen merkitse ennen muuta sitä,
että uskomme Ristiinnaulittuun ja siihen, että risti
on murskatappion merkki. Sillä vain jos risti merkitsee
tappiota ja siinä määrin, kuin se hyväksytään
tappion merkiksi, voi rististä tulla voiton ja kunnian
merkki. Ei, Kristus ei tullut maailmaan saavuttaakseen ulkonaisia
voittoja. Hänelle tarjottiin valtakuntaa, mutta hän
kieltäytyi. Ja juuri kuolemaan kavaltamisensa hetkellä
Hän sanoi: ”Luuletko, etten voisi pyytää
apua isältäni? Hän lähettäisi heti
tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä.”
(Matt. 26:53) Ja kuitenkaan Kristus ei koskaan ollut enemmän
kuningas kuin astellessaan Golgatalle omaa ristiään
kantaessaan ja vihaa täynnä olevan tungoksen ympäröidessä
häntä. Hänen kuninkuutensa ja valtansa eivät
koskaan olleet ilmeisemmät kuin silloin, kun Pilatus
toi hänet väkijoukon eteen purppuraan puettuna ja
kun hänet tuomittiin rikollisen kuolemaan orjantappurakruunu
päässään ja kun Pilatus sanoi pilkkaavalle
kansalle:” Katsokaa, kuninkaanne.” Vain tässä
voi nähdä kristinuskon koko salaisuuden, sillä
kristinuskon voitto on iloisessa uskossa siihen, että
tässä, tämän hyljätyn, ristiinnaulitun
ja tuomitun ihmisen kautta rakkaus alkoi valaista maailmaa
ja avautui Valtakunta, jota kukaan ei voi sulkea.
Jokaisen meistä on kuitenkin hyväksyttävä
Kristus ja otettava Hänet vastaan koko sydämestämme,
koko sielustamme ja koko toivollamme. Muutoin meidän
voitoillamme ei ole mitään merkitystä. Ehkä
tämä kristityn maailman ulkonainen tappio oli meille
tarpeen. Ehkä köyhyys ja syrjäytyminen oli
tarpeen uskomme puhdistamiseksi maallisesta ylpeydestä
ja luottamuksesta ulkonaiseen voimaan ja voittoon, katseemme
puhdistamiseksi jotta näkisimme Kristuksen ristin, joka
on aina yläpuolellamme, näimmepä me tai maailma
sitä tai emme. Kaikesta huolimatta, risti edelleen ylennetään,
korkealle ja voittoisana. ”Risti on maailmankaikkeuden
kauneus.” Sillä missä pimeydessä me ihmiset
olemmekaan ja kuinka suuri onkaan pahan voitto tässä
maailmassa, sydämemme kuitenkin kuulee sanat: ”Olkaa
rohkealla mielellä, minä olen voittanut maailman”.
Isä Aleksander Schmemann
kirjassa Celebrration of Faith
Englannin kielestä suomentanut Heikki Huttunen
Katso myös:
Artikkeli julkaistu myös osoitteessa:
http://www.ort.fi/espoo/ristin_ylentaminen.PDF
ja artikkelin käännös on julkaistu Ortodoksi.netissä
kääntäjän luvalla.
|
