Pyhien
arvonimiä (lisänimiä)
Pyhille ihmisille annettuja lisänimiä tai arvonimiä:
Apostoli = Jeesuksen opetuslapsi (12 henkilöä
sekä ap.Paavali)
sekä sellainen opetuslapsi, joka sai Jeesuksen taivaaseenastumisen
aikaan armon alkaa saarnata (70 henkilöä).
Apostolienvertainen = apostolien työn
jatkaja. Henkilö, joka osoitti olevansa varsinaisten
apostolien työn jatkaja.
Askeetti = paastoten ja rukoillen askeettista
elämää viettänyt, usein yksinäisyydessä
tai luostarissa elänyt pyhä.
Autuas = eräistä paikallisista
pyhistä käytetty nimitys. Usein Kristuksen
tähden houkka tai muutoin ortodoksisuuden kannalta
kyseenalaista opetusta antanut henkilö. Katolisessa kirkossa
se on yksi pyhyyden aste, mutta sitä se ei ole ortodokseilla.
Erakko = yksin elävä kilvoittelija.
Evankelista = Raamattuun hyväksyttyjen
evankeliumien kirjoittaja.
Houkka (Kristuksen
tähden houkka) = kilvoittelija, joka tekeytyy hulluksi,
mielipuoleksi lähimmäisten ja oman pelastuksensa
vuoksi.
Ihmeidentekijä = henkilö, jonka
kautta on tapahtunut ihmetekoja joko elinaikana tai kuoleman
jälkeen.
Jumalankantaja = kunnioittava nimitys, joka
annetaan pyhälle, jolla on palava rakkaus Jumalaan.
Kristuksenkantaja = kts. Jumalankantaja
Kärsimystenkantaja (engl. passion-bearer)
= henkilö, joka on kohdannut kuoleman kristillisellä
tavalla. Erotuksen varsinaisista marttyyreistä, he eivät
useinkaan ole kuolleet uskonsa vuoksi, vaikkakin he ovat olleet
uskovia ja Jumalaa rakastavia ihmisiä.
Marttyyri = uskonsa vuoksi surmattu kristitty
maallikko.
Mirhankantaja = niistä henkilöistä
käytetty nimitys, jotka olivat paikalla Kristuksen kärsimyksissä
ja menivät hänen haudalleen voitelemaan ruumiin.
Mirhaavuotava = henkilö, jonka reliikistä
vuotaa pyhää ja hyväntuoksuista öljyä
Neitsytmarttyyri = uskonsa tähden surmattu
neitsyt.
Palkattaparantaja = ilman palkkaa sairaita
hoitanut ja lääkinnyt henkilö.
Pappismarttyyri = uskonsa tähden surmattu
papistoon kuuluva henkilö.
Pyhittäjä = usein luostarin perustajasta
käytetty nimitys, mutta nimitystä käytetään
myös pyhäksi julistetusta luostarin asukkaasta
Pyhittäjämarttyyri = uskonsa tähden
surmattu pyhittäjä (kts. pyhittäjä)
Pylväskilvoittelija = pylvään
päässä olevassa majassa asunut kilvoittelija
(styliitta).
Rakentaja = luostarin johtajasta käytetty
nimitys silloin, kun hän osallistui tarmokkaasti luostarin
jälleen- tai uudisrakentamiseen ilman igumenin
arvoa.
Suurmarttyyri = uskonsa tähden paljon
ja raa’asti kidutettu ja surmattu marttyyri
Teologi = eräille kirkon uskoa vahvasti
selittäneille ja teologiaa luoneille henkilöille
annettu arvonimi.
Tunnustaja = vainojen aikana rohkeasti uskoaan
tunnustanut kristitty, joka ei kuitenkaan kokenut marttyyrikuolemaa.
Uusmarttyyri = alkukirkon jälkeisellä,
uudemmalla ajalla uskonsa tähden surmattu kristitty.
Valistaja = jollakin tietyllä alueella
(esim. Karjalassa)
vaikuttanut pyhä, joka toi alueelle ensimmäisenä
kristinuskoa ja opetti alueella ihmisiä.
Vanhurskas = vanhan liiton aikana elänyt
hurskas pyhä ihminen, mutta nimitystä käytetään
myös naimisissa olevista uuden liiton aikaisista henkilöistä.
HAP |