Dikiri ja trikiri
Dikiri ja trikiri ovat
kauniisti koristeltuja liturgisia kynttelikköjä,
kookkaita kynttilänjalkoja, joita käytetään
piispan toimittamissa jumalanpalveluksissa. Dikiri on kahdella
kynttilällä varustettu, trikiri kolmella kynttilällä.
Kaksi kynttilää kuvaavat Kristuksen kahta luontoa
(täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen),
kolme kynttilää kuvaavat Pyhän Kolminaisuuden
persoonia, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Piispa siunaa palveluksen aikana tietyissä kohdissa
kirkkokansaa tekemällä dikirillä ja trikirillä
ilmaan suuren ristinmerkin.
Molemmissa kyntteliköissä on laakea alusta, jolla
ne voivat seistä esimerkiksi pöydällä
suorassa. Jalustan yläpuolella on pystysuora kiinnipitokohta
kynttelikön pitäjälle.
Liturgian
aikana dikiri ja trikiri ovat erillään alttaripöydän (pyhän pöydän)
koillis- ja kaakkoiskulmissa tai ovat sijoitetut lähelle
näitä kulmia. Kun piispa tarvitsee niitä, ne
tuodaan hänelle alidiakonin
tai diakonin
toimesta, joka voi kantaa niitä myös suitsutuksen
aikana tai suuren
saaton aikana. Trikiri on aina piispan oikealla puolella
ja dikiri hänen vasemmalla puolellaan.
HAP
|