Korsunin Jumalanäiti (9.10.)
Korsunin Jumalanäidin ikonin syntytarinasta on mainittu
Jerusalemin Jumalanäidin ikonista kertovassa artikkelissa:
"Jerusalemin Jumalanäidin ikonin sanotaan tuodun
900-luvun alussa Konstatinopolista Korsuniin Krimin niemimaalle.
Venäjän historian maineikas ja kuuluisa hallitsija,
ruhtinas Vladimir, joka tunnetaan myös nimellä pyhä
Vladimir Kiovalainen (muistopv 15.7.), otti kasteen
vuonna 988 juuri Korsunissa ja siirsi ikonin Kiovaan.
Ikoni luovutettiin sitten Novgorodiin, jonka asukkaat olivat
juuri kääntyneet ortodokseiksi. Siellä se sijoitettiin
Sofian katedraaliin ja ikoni olikin sitten Novgorodissa yli
400 vuotta. Novorodissa tehdyistä jerusalemilaisen ikonin
kopioista alettiin sittemmin käyttää nimitystä
Korsunin Jumalanäidin ikonit."
Myös tämän ikonin tarinoissa kerrotaan ikonin
olevan alunperin apostoli ja evankelista Luukkaan maalaama.
Todellisuudessa se siis lienee yksi muunnelma ja kopio tuosta
ikonista.
Tuon edellä mainitun lisäksi toinenkin kopio apostoli
Luukkaan maalaamasta ikonista tuotiin Kreikasta Venäjälle
vuonna 1162 pyhittäjä Efrosyne Polotskilaisen (muistopv
23.5.) aloittamien toimien vuoksi. Pyhittäjä-äiti
Efrosyne perusti Polotskiin Vapahtajan luostarin ja kun hän
kuuli tuosta ikonista, hän lähetti lahjoja sekä
Bysantin keisarille että patriarkka Nicholas II Chrysovergikselle
(984-995) ja pyysi heitä lähettämmään
tuon ikonin heille Polotskiin.
Ikoni lähetettiin Efesoksesta Venäjälle ja
se kuljetettiin Korsuniin, jonne se asukkaiden pyynnöstä
jäin noin vuodeksi ja sinä aikana sitä ryhdyttiin
nimittämään Korsunin Jumalanäidiksi.
Vuonna 1239 Aleksandra, Polotskin ruhtinaan Briasilavin tytär
toi ikonin Toropetsin kaupunkiin mennessään naimisiin
pyhän suurruhtinaan Aleksanteri Nevskin (muistopv
23.11.) kanssa.
Korsunin Jumalanäidin ikoni kuuluu tyylillisesti ikonityyliin,
jota nimitetään nimellä Eleusa Jumalanäiti-ikonit,
tunnetaan myös paremmin nimellä Hellyyden Jumalanäiti-ikonit.
Venäjällä ja monessa muussa slaavilaiseen
traditioon perustuvassa paikalliskirkossa Jumalansynnyttäjän
juhlaa Korsunin ikonin muistoksi vietetään vuosittain
lokakuun 9. päivänä.
HAP
- Dmitri Orehov: Venäjän pyhiä ikoneja
(sarjassa: Sielun parantaminen), kust. N.Prospekt,
Pietari, 2003 (venäjäksi)
Jerusalemin Jumalanäidin ikonien kuvia muualla Internetissä:
Katso myös:
|