Kiota
Kiota eli ikonikaappi (ven.
kiot) on puusta tai muusta materiaalista ikonin
ympärille rakennettu suojakaappi, jossa on ikonin edessä
kehystetty lasilevy.
Vatsinaisesti kiotoja rakennettiin eniten 1800-luvulla, vaikka
niitä tiedetään olleen käytössä
aikaisemminkin. Vanhimmat tiedot kiotoista ajoittuvat noin
1700-luvun loppupuolelle. Usein kiotat rakennettiin koristeellisiksi
erilaisin veistoskoristein ja kaiverruksin sekä kultauksin.
Kiotan tarkoitus on suojata ikonia pölyltä, lialta
ja muilta ulkoisilta vaurioittavilta tekijöiltä.
Usein myös sellainen ikoni, jota ihmiset käyvät
kunnioittamassa ja suutelemassa usein, suojataan kiotalla,
koska lasilevyn puhdistaminen on helpompaa ja se ei vaurioita
itse ikonia ja sen maalipintoja.
HAP
|