Ripidi
Ripidi (kreik. rhipidion - viuhka,
ven. ripida) on pitkän tangon päässä
oleva ohut koristekiekko, jossa on kaksipuolisesti kuvattuina
serafeja. Ripidi voi
olla joko metallista tai puusta tehty. Ripidiä käytetään
yleensä vain piispan toimittamissa jumalanpalveluksissa.
Alkuaan ripidin tarkoituksena oli toimia eräänlaisena
hyttysviuhkana, jolla karjoitettiin hyönteiset pois alttaripöydällä
olevien Pyhien Lahjojen
päältä. Siihen aikaan ripidit saattoivat olla
tehtyjä myös nahasta, kankaasta tai sulista ja diakoni
huiskutteli niillä siis hyöteisiä pois.
Myöhemmin ripidille on annettu erilaisia symbolisia
merkityksiä, kuten esimerkiksi, että ne kuvaavat
serafeja (tulkinta noin 600-luvulta). Tuolloin niihin
alettiin laittaa kuusisiipisten serafien kuvia ja ne saatettiin
myös tehdä kokonaan serafien muotoiseksi.
Nykyään ne yleensä olvat pyöreitä,
kulmikkaita tai tähden muotoisia. Ja edelleen ne kuvaavat
palveluksissa enkelivoimia. Niitä voidaan kantaa suuressa
saatossa ja ristisaatossa.
Slaavilaisessa perinteessä niitä käytetään
myös diakoniksi vihkimisen yhteydessä.
HAP
- Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto
|