Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous
Kirkolliskokous on Suomen ortodoksisen kirkkokunnan
ylin päättävä elin lukuunottamatta kanonisia
asioita.

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous kuvattuna marraskuussa
2007 Valamossa
(kuva: Ortodoksinen tiedotuskeskus OT/Harri Peiponen)
Kirkolliskokouksessa on 36 edustajaa, joista puolet on maallikoita
ja puolet papistoa ja kanttoreita. Piispat ovat kirkolliskokouksen
itseoikeutettuja jäseniä. Kirkolliskokouksen sihteerinä
toimii Harri
Tajakka. Kokouksessa on myös puheoikeutettuna mukana
kirkollishallituksen lainoppinut kirkkoneuvos Risto
Ikäheimo.
Kirkolliskokous tekee esityksiä kirkkokunnan keskeiseksi
lainsäädännöksi ja hoitaa kirkon ylintä
hallintoa, mm. nimittää piispat virkoihinsa, jonka
jälkeen kirkollishallitus
nimittää piispat antamalla heille valtakirjat virkaan.
Uskonoppia ja kanoneita koskevat ratkaisut tarvitsevat Suomen
ortodoksisten piispojen piispainkokouksen vahvistuksen ja
joissain harvoissa asioissa myös Ekumeenisen patriarkan
tai sen Pyhän Synodin (kanonisen)
vahvistuksen.
Paikallinen kirkolliskokous on erotettava esim. ekumeenisista
eli kaikkia kirkkoja koskevista kirkolliskokouksista sekä
paikalliskirkkojen omista yleisortodoksisista kirkolliskokouksista.
Ekumeenisia kirkolliskokouksia
ortodoksinen kirkko tunnustaa ensimmäiseltä vuosituhannelta
(vv. 325 - 787) seitsemän kappaletta.
Suomen ortodoksisen kirkolliskokouksen edustajat vuosina
2007-2010 sekä edellisen kirkolliskokouksen edustajat
vuosilta 2005-2007:
KH= Karjalan
hiippakunta, HH=Helsingin
hiippakunta, OH=Oulun
hiippakunta sininen=uusi
edustaja
Valiokunnat:
- Hvlk = hallintovaliokunta
- Lvlk = lakivaliokunta
- Svlk = sivistysvaliokunta
- Tvlk = talousvaliokunta
- TRvlk = tarkastusvaliokunta
HAP |