Patriarkka Aleksei II
Venäjän
ortodoksisen kirkon päämies, Moskovan ja koko
Venäjän patriarkka Aleksei II syntyi
23. helmikuuta 1929 Tallinnassa Virossa. Siviilinimeltään
hän on Aleksei Mihaloivitš von Rüdiger.

Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksei
II
(kuva © Venäjän ortodoksinen kirkko)
Hänen isänsä Mihail Aleksandrovitš von
Rüdiger (1902 - 1962) oli lakia opiskellut kuurinmaalainen
pappi ja äiti Jelena Josifovna Pisareva (1902 - 1959).
Aleksein hengelliseen elämään vaikuttivat
suuresti kolme luostaria, Kuremäen Pühtitsan luostari,
Pskovin lähistöllä oleva Petserin luostari
ja Laatokan Valamon luostari, joissa hän vieraili 1930-luvulla
saaden huomattavaa vaikutusta myöhemmälle uralleen
kirkon palveluksessa. Tallinnassa hän palveli kirkossa
erilaisissa tehtävissä. Hänen ohjaajanaan ja
hengellisenä isänään siellä oli rovasti
Ioann Bogojavlenski, myöhemminTallinnan ja Viron piispa
(+1949). Aleksei opiskeli Tallinnassa venäläisessä
koulussa.
Vuonna 1947 Aleksei aloitti opintonsa silloisessa Leningradissa
(nykyisessä Pietarissa) sen hengellisessä
seminaarissa ja akatemiassa, josta hän valmistuikin sitten
valmistui vuonna 1949. Hänet vihittiin diakoniksi vuonna
1950 huhtikuussa ja heti sen jälkeen papiksi. Toimittuaan
ensin erilaisissa papillisissa tehtävissä muiden
muassa Johvissa , Tallinnan hiippakunnassa, hän suoritti
loppuun teologian kandidaatin tutkintonsa 1953. Sen jälkeen
hän toimi vielä erilaisissa papillisissa tehtävissä
niin Tallinnassa kuin Tartossa ja saavutti vuonna 1958 rovastin
arvon. Vuonna 1961 hän otti vastaan munkkeuden ja samana
vuonna pappismunkki Aleksei nimitettin arkkimandriitaksi
ja myöhemmin Tallinnan ja Viron piispaksi.
Saman vuoden 1961 lopulla Alekseista tuli Venäjän
kirkon ulkomaanosaston varajohtaja. Vuonna 1964 hänet
nimitettiin arkkipiispaksi ja Moskovan patriarkan neuvonantajaksi
ja kansliapäälliköksi ja hänestä
tuli Pyhän Synodin
pysyvä jäsen.
Vuonna 1968 arkkipiispa Aleksei sai metropoliitan
arvon ja hänen valvontalueeseensa kuului Tallinnan hiippakunnan
lisäksi Leningradin ja Novgorodin hiippakunnat ja hän
oli Venäjän kirkon hierakiassa sen toiseksi tärkein
hiippakuntapiispa.
Patriarkka Pimenin kuoltua vuonna 1990, Leningradin metropoliitta
Aleksei valittiin kesäkuussa Moskovan ja koko Venäjän
patriarkaksi. Patriarkan tehtävässään
hänen kirkolliseksi nimekseen tuli Aleksei II.
Patriarkka Aleksei kuuluu ns. neuvostosukupolveen eli on
piispana ja patriarkkana synytnyt ja elänyt Neuvostoliiton
yhteiskunnan aikana ja kasvanut neuvostoyhteiskuntaan. Tätä
seikkaa on myöhemmin monissa yhteyksissä korostettu
ja hänen suhteitaan esimerkiksi salaiseen poliisiin KGB:hen
on spekuloitu laajalti.
Patriarkka Aleksei on osallistunut laajasti kansainväliseen
ortodoksiseen työhön Venäjän kirkon edustajana
ollen mukana muiden muassa Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN)
työssä erilaisissa tehtävissä. Hänet
on nimitetty kunniatohtoriksi tai kunniajäseneksi useissa
yliopistoissa ja akatemioissa muiden muassa Pietarin ja Moskovan
teologisissa akatemioissa, Kreetan teologisessa akatemiassa,
Unkarin reformoidun kirkon Debrecenin teologisessa akatemiassa
ja Prahan Jan Amozs Komenskin teologisessa tiedekunnassa sekä
lukuisissa muissakin oppilaitoksissa Yhdysvalloissa, Venäjällä,
Serbiassa, Georgiassa. Hänet on palkittu lukuisilla kunniamerkeillä
muiden muassa Venäjän korkealla apostoli Andreas
Ensinkutsustun ritarikunnan kunniamerkillä ja muilla
kunniamerkeillä ja hän on lukuisien kaupunkien kunniakansalainen.
Patriarkka Aleksei osallistuu aktiivisesti Venäjän
valtionkin asioiden hoitamiseen kirkon päämiehenä.
Hän on usein nähty vieras Venäjän televisiossa
ja hän tapaa usein maassan vierailevia poliitikkoja eri
maista. Hänen ajalleen sattuu yksi Venäjän
kirkon suurimmista muutosten ajoista siirryttäessä
kommunismin ajasta nykyiseen Venäjään, jossa
kirkko on suuri vaikuttaja ja kirkon päämies voimakas
mediahahmo.
HAP
|