Korkeasti Siunattu (KS) Joensuun piispa Arseni (siviilinimeltään
Jorma Heikkinen) on syntynyt v. 1957 Lapinlahdella.
Koulunkäynti ja opiskelu
Hän kirjoitti ylioppilaaksi Lapinlahdelta, jonka jälkeen
hän on suorittanut Suomen ortodoksisen pappisseminaarin v.
1983 ja teologian maisterin tutkinnon. Lisäksi hän on
opiskellut Leningradin hengellisessä akatemiassa ja Ateenan
yliopistossa. Hän valmistelee lisensiaattityötään
Joensuun yliopistossa.
KS Joensuun piispa Arseni vihkimisliturgian jälkeen
23.1.2005 (valokuva: HAP)
Kirkolliset tehtävät ja vihkimykset
Jorma Heikkinen vihittiin munkiksi ja diakoniksi
Leningradissa ja liityttyään Valamon luostarin veljestöön,
hänet vihittiin pappismunkiksi (munkkinimellä Arseni,
Karjalan valistaja pyhittäjä Arseni
Konevitsalaisen mukaan) v. 1986. Pappismunkki Arseni toimi
Uuden Valamon luostarin
varajohtajana vuodesta 1989 alkaen ja hänelle myönnettiin
arkkimandriitan
arvo v. 1997.
Apulaispiispaksi hänet valittiin kirkolliskokouksessa
lokakuussa 2004 ja tammikuussa 2005 asetettiin virkaansa,
nimikkeellä Joensuun piispa. Apulaispiispalla ei ole
omaa hiippakuntaa ja hän toimiikin arkkipiispan avustajana
Karjalan hiippakunnassa
toimipaikkanaan Kuopio.
Ikonimaalari
Piispa Arseni tunnetaan taitavana ikonimaalarina ja maalausperinteen
tuntijana laajemminkin kuin vain ikonimaalauksen osalta. Ikonien
lisäksi hän on maalannut myös paljon muuta kuin
kirkollista taidetta.
Hänen maalaamistaan ikoneista on koottu lukuisia ikoninäyttelyjä
eri puolella Suomea ja hänen ikonejaan on näytteillä
useissa taidegallerioissa. Maalaamisen lisäksi piispa Arseni
on kirjoittanut useita artikkeleja ja kirjoja niin ikoneista kuin
muistakin aiheista.
Piispan Arsenin kirjoittamia tai toimittamia teoksia
Jorma Heikkinen: Puun kosketus (Ina Collianderin elämäkerta)
(Otava), 1991
Pappismunkki Arseni (toim.): Konevitsan luostari (Otava), 1993
Pappismunkki Arseni: Ikonikirja (Otava), 1995
Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto (Otava), 1999