Metropoliitta Ambrosius
Korkeasti Pyhitetty Helsingin metropoliitta
Ambrosius (siviilinimeltään Risto Jääskeläinen)
syntyi 10. elokuuta 1945 Tohmajärvellä. Hän
kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun lyseosta v. 1964. Hän
valmistui Helsingin yliopistosta teologian kandidaatiksi teologian
maisterin arvolla v. 1968 ja valtiotieteiden kandidaatiksi
v. 1972.
Risto Jääskeläinen toimi Nurmeksen evankelisen
opiston johtajana vv. 1967 – 1968, Suomen ortodoksisen
pappisseminaarin lehtorina vv. 1969 – 1970, tehnyt tutkimustyötä
Yhdysvalloissa 1969, Unkarissa 1969 – 1970, Iso-Britanniassa
1971 – 1975, Neuvostoliitossa 1979 ja Yhdysvalloissa
1986 – 1987.
Työ ja kirkolliset vihkimykset
Vuonna 1974 hän toimi Joensuun yliopistossa vt. lehtorina
ja vuosina 1975 – 1976 vt. apulaisprofessorina. Munkiksi,
diakoniksi ja pappismunkiksi
hänet vihittiin Uuden
Valamon luostarin veljestöön kuuluvana v. 1979.
Luostarissa hän toimi taloudenhoitajana vuosina 1977
– 1988, varajohtajana 1986 – 1988. Vuonna 1988
hänet valittiin nimikkeellä Joensuun piispa Suomen
ortodoksisen kirkon apulaispiispaksi ja vuodesta 1996 alkaen
piispaksi toimien ensin Oulun metropoliittana vuoteen 2002,
jolloin hän siirtyi Helsingin
hiippakunnan piispaksi nimikkeellä Helsingin metropoliitta.
Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen
jäsen hän on ollut vuodesta 1996 alkaen.
Julkaisut
Metropoliitta Ambrosius on julkaissut kirjat ’Pyhyyden
kaipaus’ (1999) ja ’Etsijän tie’
(2001) ja hän on toimittanut mm. ’Valamon juhlakirjan’
(1977), teoksen ’Ortodoksinen kirkko Suomessa’
(1979) sekä ’Kristinuskon syntysijoilla –
Islamin keskellä’ (2001)
Palkitsemiset
Metropoliitta Ambrosius on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon
v. 1980 ja Kuopion kaupungin kulttuuripalkinnon v. 1996.
Hänelle myönnettiin arkkimandriitan
arvo v. 1986.
Metropoliitan omat viralliset kotisivut: KP
Helsingin metropoliitta Ambrosius
|