Pavle, Serbian patriarkka
Hänen Pyhyytensä
Serbian Patriarkka Pavle on syntynyt syyskuun
11. päivänä 1914 Stefan ja Ana Stojtsvicin
perheeseen Kučanin kylässä Donji Miholjacin
maakunnassa Slavoniassa itäisessä Kroatiassa. Hänen
siviilinimensä oli Gojko Stojčevic (Гојко
Стојчевић).
Patriarkan täydellinen arvonimi on Pećn arkkipiispa,
Belgradin ja Karlovcin metropoliitta ja Serbian patriarkka.

Serbian patriarkka Pavle
(kuva © Serbian ortodoksinen kirkko)
Opiskelu ja kirkollinen ura
Gojko suoritti peruskoulu- ja lukio-opintonsa korkein arvosanoin
Belgradissa vuonna 1929. Hän kirjautui opiskelijaksi
Sarajevon seminaariin, josta hän valmistui vuonna 1935.
Sitten seurasi opiskelu Belgradin yliopiston (ortodoksisessa)
teologisessa tiedekunnassa, josta hän valmistui vuonna
1940. Hän jatko-opiskeli Ateenan yliopiston ortodoksisen
teologian tiedekunnassa vuosina 1955-57. Tuona aikana hän
opiskeli mmm. Uutta testamenttia ja hänestä tuli
liturgiikan taitaja, mikä myöhemmin näkyi myös
voimakkaasti hänen työssään patriarkkana
ja liturgisena kirjailijana Serbian kirkossa. Näistä
uraauurtavista ja merkittävistä töistään
teologian parissa Serbian
ortodoksisen kirkon teologinen tiedekunta myönsi
hänelle kunniatohtoruuden.
Vuodesta 1944 vuoteen 1955 hän oli Račan luostarin
veljestön jäsenenä erilaisissa tehtävissä.
Lukuvuonna 1950-51 silloinen munkkidiakoni Pavle nimitettiin
Prizenin seminaarin opettajaksi, tehtävään,
jossa hän oli patriarkaksi valitsemiseensa asti.
Hänet oli vihitty munkkeuteen
vuonna 1948 ja samana vuonna myös vihitty munkkidiakoniksi.
Vuonna 1954 nänet vihittiin pappismunkiksi ja korotettiin
protosingeloksen arvoon. Vuonna 1957 hän sai arkkimandriitan
arvon Slavonijan piispa Emilianilta. Toukokuussa 1957 piispainkokous
valitsi arkkimandriitta Pavlen Raska-Prizrenin piispaksi.
Piispana
Piispaksi valinnastaan
asti tähän päivään saakka patriarkka
Pavle on uskollisesti jakanut kansansa kärsimykset. Piispa
Pavle kirjoitti ja varoitti Serbien poistumisesta Kosovosta,
albaanien hyökkäyksistä Serbian luostareita
kohtaan, nunnien raiskauksista ja tavallisten ihmisten terrorisoinneista,
Serbian hautausmaiden väärinkäytöksistä
ja moninaisista ortodoksien kärsimyksistä Kosovossa
ja Metohijassa.
Vuonna 1989 silloinen 75-vuotias piispa Pavle tuli henkilökohtaisesti
hakatuksi Kosovossa albaaninuorten toimesta. Vammojen vakavuus
vaati lähes kolmen kukauden sairaalahoidon. Kaikesta
huolimatta kristillisen anteeksiannon hengessä hän
kieltäyi nostamasta syytteitä.
Syyttä ei siis patriarkka Pavlen kohdalla ole viitattu
nimitykseen "kävelevä pyhä".
Hänen elämäntyylinsä yksinkertaisuus ja
henkilökohtainen nöyryys ovat tehneet vaikutuksen
kaikkiin, jotka ovat tutustuneet tähän hyveelliseen
mieheen. Jokaiselle Serbian ortodoksisen kirkon piispalla
on auto, joita he käytävät liikkumiseen hiippakuntansa
alueella. Poikkeuksen tästä muodostaa patriarkka
Pavle. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän ei
hanki autoa, hän vastasi: "En voi ostaa autoa,
ennen kuin kaikilla Albanian ja Serbian talouksilla on auto."
Julkaisutoiminta
Patriarkka Pavle on julkaissut mm. kirjat 'Kysymyksiä
ja vastauksia kirkon lukijalle' (1989) ja 'Devič,
Pyhän Joanikije Devičkin luostari' (1989).
Kahdenkymmenen kuluneen vuoden aikana hän on vastannut
Serbian patriarkaatin julkaisun kolumneista ja etenkin sen
'kysymys ja vastaus' -osasta, jossa on käsitelty
liturgisia ja sakramentaalisia kysymyksiä. Näiden
ponnistuksien johdosta ja avulla Pyhä synodi julkaisi
uuden painoksen Srbljak-kirjasta. Patriarkka oli
myös mukana koordinoimassa liturgisten opintoihin liittyvän
alkuaan vuonna 1915 Kiovassa julkaistujen M. Skabalanovitsin
'Kristilliset juhlat' -teoksien uudelleen painamista.
Vaikuttavin patriarkka Pavlen julkaisutoimista on Uuden
testamentin julkaiseminen vuonna 1984 hänen johdollaan.
Tämä oli ensimmäinen virallinen serbiankielinen
Uuden testamentin käännös, joka oli tehty Serbian
ortodoksiselle kirkolle.
Jos kaikki patriarkan tekstit olisi julkaistu, niistä
olisi tullut tuhansia sivuja ja lukuisia kirjoja. Patriarkka
Pavlen esimerkillinen yksinkertaisuus elämäntyylissään
ja nöyryyden ilmenemisessä ja henkilökohtaisessa
pyhyydessä, olivat arvokkaina perämiehen ohjeina
"kirkkolaivan" matkalla vaikeina aikoina.
Patriarkkana
Vuonna 1991 Serbian ortodoksisen kirkon piispainkokous valitsi
piispa Pavlen 54. Serbian ortodoksiseksi patriarkaksi. Silloin
77-vuotias patriarkka Pavle oli valintahetkellä myös
vanhin kaikkien patriarkkojen joukossa.
Toimikautensa aikana patriarkka Pavle on parantanut skismaattiset
suhteet Vapaan Serbian ortodoksisen kirkon kanssa, nyt tunnettu
Uuden Gračanican metropoliittakuntana. Patriarkka on
ponnistellut myös parantamaan skismaattiset suhteet Makedonian
nk. Makedonian ortodoksisen kirkon kanssa. Ekumeeninen
patriarkaatti ja muut itäiset ortodoksiset kirkot
pitävät Makedonian ortodoksista kirkkoa epäkanonisena.
Patriarkka Pavel on ponnistellut myös Pyhän Savan
kirkon rakentamistöissä. Siihen liittyvät kansaiväliset
toimet jatkuvat vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Kolme uutta seminaaria on perustettu: Cetinjeen (vuonna
1992), Kragujevaciin (vuonna 2000) ja Fočaan
(vuonna 2001). Ortodoksinen teolohinen tiedekunta
on uudelleen organisoitu Belgradin yliopistoon vuonna 2004.
Patriarkka on todella suosittu kansan keskuudessa ja kuten
edellä mainittiin, hänen kohdallaan viitataan usein
nimitykseen "kävelevä pyhä".
Patriarkka on vieraillut useissa paikalliskirkoissa ja niiden
johtajat vastaavasti Serbiassa, mm. Venäjän patriarkka
Aleksei II ja Ekumeeninen patriarkka
Bartolomeos I. Myös Suomen arkkipiispa
Leo on vieraillut Serbiassa ja tavannut patriarkan siellä
vuonna 2003. Patriarkka Pavle oli ensimmäinen serbialainen
patriarkka, joka vieraili patriarkkana USA:ssa vuonna 1992
ja vuonna 2004 Australiassa. Patriarkka Pavle vieraili yös
roomalaiskatolisen paavin, paavi Johannes Paavali II:n luona
vuonna 1991 ja oli samalla ensimmäinen paavin tavannut
serbialainen patriarkka.
Syksyllä 2007 uutisoitiin 93-vuotiaan patriarkan heikentyneestä
terveydestä ja sairaalaan
joutumisesta lähinnä vanhuuden vuoksi.
HAP
Katso myös:
|