Pyhä Romanos Melodos -
Jumalan ihmisrakkauden runoilija (1.10.)
Bysantin keisarikunnan lahja muulle maailmalle on hymnografia,
Jumalalle omistetut pyhät hymnit. Bysanttilaisen hymnografian
korkea taiteellinen taso on ainutlaatuista maailman kirjallisuudessa.
Siinä missä maalliset runoilijat jäljittelivät
klassisia esikuvia, bysanttilaiset hymnografit loivat hengellisen
aitouden ja kauneuden runoutta. Bysantin kirkollinen musiikki
kasvoi ihmisen tarpeesta luoda harmoniaa jumalanpalvelukseen,
jossa ihminen osallistui luovasti Jumalan suurenmoisista pelastusteoista.
Yhdentoista vuosisadan ajan (330-1453) bysanttilaiset
ihmiset: keisarit, munkit, sotilaat ja talonpojat lauloivat
näitä hymnejä. Näiden pyhien hymnien aarteisto
on runollinen tietosanakirja. Tutkijat löytävät
aarteistosta paitsi runouden lähteitä myös
aineistoa Bysantin historian, taiteen, musiikin ja teologian
maailmasta.
Bysanttilaiset hymnografit olivat kotoisin eri puolilta laajaa
keisarikuntaa: Euroopasta, Aasiasta ja Afrikasta. Kansallisesti
nämä hengelliset runoilijat olivat arabeja, armenialaisia,
kreikkalaisia, italialaisia, juutalaisia, syyrialaisia ja
slaaveja. Bysantin hengelliset runoilijat edustavat kaikkia
yhteiskunnan sosiaalisia luokkia. Heidän joukossaan on
aristokraatteja, aatelittomia, maallikkoja ja papiston jäseniä.
Monet hymnografit ovat nimettömiä, heidän runoistaan
ei löydy kirjoittajan nimeä. Muutamat säilyivät
tuntemattomina, koska julkaisemattomia liturgisia käsikirjoituksia
säilytettiin luostareiden kirjastossa. Osa teksteistä
tuhoutui tulipaloissa tai vihollisten ja fanaatikkojen toimesta.
Justinianoksen kauden runoilija
500-luvun alussa kehittyi merkittävä runouden laji,
kontakkirunous. Uusi kirkkorunouden muoto liittyy suuriin
Melodoksiin, Anastasiokseen, Kyriakokseen ja ennen muuta pyhään
Romanos Melodokseen († n. 555).
Kuitenkaan ei ole selvää, milloin kontakkirunous
otettiin käyttöön bysanttilaisessa liturgisessa
elämässä. Itse nimitys tulee ensimmäisen
kerran esille vasta 800-luvulla.
Pyhä Romanos Melodos oli ensimmäisiä kirkkorunoilijoita,
joiden liturgiset hymnit yhä elävät. Pyhä
Romanoksen elämänvaiheet ja elinaika ovat aiheuttaneet
erimielisyyttä tutkijoissa. Hän oli todennäköisesti
syntyperältään juutalainen ja syntymäpaikka
oli Emesan kaupunki. Romanos muutti keisari Anastasios I:n
hallituskaudella (491-518) Konstantinopoliin, jossa
hän toimi diakonina
Jumalansynnyttäjän kirkossa. Romanoksen merkittävin
runollinen tuotanto sijoittui suuren bysanttilaisen keisarin
Justinianos I:n (527-565) hallituskauteen.
Kontakin
rakenteen laajeneminen kuvasti Bysantin keisarikunnan ja kirkon
voitokasta henkeä. Romanos Melodoksen runous vaikutti
voimakkaasti arkkitehteihin Antemiokseen ja Isidorokseen,
jotka suunnittelivat Konstantinopoliin pyhän Hagia Sofian
kirkon (valmistui vuonna 537).
Keisari Justinianos oli ortodoksisen kirkon ykseyden rakentaja.
Hän taisteli määrätietoisesti Kirkon vastustajia:
pakanoita, juutalaisia ja harhaoppisia vastaan. Keisarille
ykseys oli uskollisuutta apostolisen ja katolisen opin puhtaudelle.
Justinianoksen keisarikaudella osoitettiin kristillistä
rakkautta köyhiä, luonnonmullistusten uhreja, orpoja,
leskiä, elämässä epäonnistuneita,
rikollisia ja sotavankeja kohtaan. Justinianoksen aikana köyhien
oikeudet säädettiin erityislailla. Keisari ylläpiti
ilmaisia aterioita köyhille ja kodittomille. Hänen
suureen rakennusohjelmaansa sisältyi lukuisasti sairaaloita.
Hän rakennutti kaksi laitosta Jumalansynnyttäjän
kirkon läheisyyteen Jerusalemiin. Lisäksi Justinianos
rakennutti sairaaloita Konstantinopoliin ja muualle keisarikuntaan.
Pyhä Romanos Melodos oli keisari Justinianoksen kirkkopoliittisen
linjan tukija. Keisari ja hallituspiirit suosivat häntä.
Kuitenkaan ei ole varmaa, että hänellä olisi
ollut virallista asemaa keisarillisessa hovissa.
Pyhän historian draamaa
Pyhän Romanoksen kuuluisin kontakkihymni on Kristuksen
syntymäjuhlan kontakki. 'Tänä päivänä
Neitsyt yliolennollisen synnyttää, ja maa tarjoaa
luolan lähestymättömälle. Enkelit paimenten
kanssa ylistystä veisaavat. Tietäjät tähden
mukana vaeltavat, sillä meidän tähtemme on
syntynyt lapsukainen iankaikkinen Jumala'.
Runoelman aluksi Romanos maalaa Kristuksen syntymäjuhlan
ikonin. Hallitsevina henkilöinä ovat Kristus, Jumalansynnyttäjä
ja tietäjät. Kontakin aikana toistuu kaksikymmentäneljä
kertaa keskeinen sanoma: Jumala on syntynyt lapsukaiseksi.
Runoilija maalaa runoelmassaan lyyrisen miniatyyrin, jonka
kaikki osaset julistavat Kristuksen syntymäjuhlan suurta
salaisuutta.
Pyhä Romanos on runoilija ja diakoni. Hän ylistää
Jumalaa, mutta hän myös tulkitsee Jumalan sanaa.
Liturginen elämä merkitsee hänelle Jumalan
kokemisen teologista ilmaisemista rukouksessa ja hengellisessä
sanassa: musiikissa ja opetuksessa. Kristuksen syntyminen
ihmiseksi on historiallinen tapahtuma, jonka Romanos sitoo
ajatuksellisesti pyhän pelastushistorian keskeiseksi
ja eläväksi ikoniksi. Aadam, Kain ja Aabel, Saara,
Mooses,
Daavid ja Daniel muodostavat runoelman historiallisen taustan
Kristuksen syntymälle.
Jumalan pyhä historia on ajaton draama. Jumala toimii
historiassa, mutta aivan erityisesti Kristuksen persoonassa
ihmisen pelastumiseksi. Ajan täyttyessä Jumala lähetti
Poikansa naisesta syntyneen. Jumalan Poika tuli Neitseen Pojaksi.
Siinä on pelastuksen alku ja varmuus, ikuisen elämän
tae ja lähde. Jumalallinen toiminta on luonteeltaan vapaata,
ja kasvaa Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta kasvavaa.
Jumala kantaa vastuuta ihmisen hengellisestä hyvinvoinnista.
Hän haluaa eheyttää ihmiskunnan jumalallisen
suunnitelman mukaisesti.
Jumalallista ihmisrakkautta
Pyhän Romanoksen runoelmassa ei ole ainoatakaan merkityksetöntä
jaetta. Jokaisessa lauseessa elää valkeus, liike
ja musiikki. Taivas ja maa laulavat yhdessä, menneisyys
ja läsnä oleva yhdistyvät. Eeden ja Betlehem
ovat tulleet yhdeksi. Koko maailmankaikkeus luodaan uudelleen.
Taivaassa ja maan päällä iloitaan Kristuksen
lihaksitulemisen kunniasta. Jumalan valtakunta tuli todelliseksi
historiassa yksinkertaisen elämän nöyryydessä.
Kristuksen lihaksituleminen merkitsi ikuista ja dynaamista
Jumalan ja ihmisen yhteyttä.
Runoilijalla on voimakas bysanttilaisen filantropian, ihmisen
rakastamisen teema. Bysanttilaiset rakastivat ihmistä
ja ilmaisivat rakkauden pyrkimyksenä lievittää
lähimmäistensä kurjuutta. Kristus otti orjan
muodon ja tuli ihmiseksi. Romanokselle filantropia on Jumalan
kaikkein jumalallisin ominaisuus. Jumala antaa ihmisille Itsensä
suurimpana lahjana. Runoilija kutsuu Kristusta ‘lahjojen
lahjaksi’. Jumala tuli ihmisen vuoksi ihmiseksi.
Pyhän Romanoksen mainitsemat maantieteelliset paikannimet:
Babylon, Kaldea, Persia ja Jerusalem luovat ekumeenisen eli
koko asutun bysanttilaisen maailman kuvan. Tietäjät
etsivät määrätietoisesti Jumalan totuutta.
Etsimisellä on selkeä yhteys 500-luvun Bysantin
keisarikunnan elämään. Keisarikunta eli Justinianoksen
aikana yhteiskunnallisen kuumeen, ulkonaisen levottomuuden,
sodan ja sisäisen turvattomuuden kautta. Kirkko ja valtio
toimivat yhdessä ihmisen tuskan ja kärsimyksen vähentämiseksi.
Kirkko ja valtio perustivat yhdessä filantrooppisia laitoksia,
sairaaloita, suojakoteja, parantoloita, vanhusten taloja ja
orpokoteja. Yksinomaan Justinianoksen aikana rakennettiin
Konstantinopoliin parisenkymmentä sairaalaa tai hoitokotia.
Bysantin kirkko oli tietoinen sosiaalisesta vastuustaan yhteiskuntaa
ja sen yksityisiä jäseniä kohtaan. Kirkon tavoitteena
oli ihmisen hengellinen muuttuminen. Kirkko rukoili ja teki
työtä koko kosmoksen muuttumiseksi.
Tästä sisäisen uskon ja rakkauden maailmasta
kasvoi myös Romanos Melodoksen suurenmoinen Kristuksen
syntymäjuhlan kontakki. Ihmisen keskeinen asema luomakunnassa
ilmenee selvemmin kuin missään muualla bysanttilaisessa
liturgiassa, jossa korostetaan taivaan ja maan yhteyttä.
Taivaan ja maan ykseys elää bysanttilaisessa sakramentaalisessa
realismissa, luonnon, ravinnon ja ihmiselämän siunaustoimituksissa.
Pyhittämällä veden, ravinnon ja kasvit sekä
ihmisen oman luovuuden tulokset, kirkko palauttaa ne kaikki
alkuperäiseen ja oikeaan suhteeseensa, ei vain Jumalan
nähden, vaan myös Jumalan kuvaksi luotuun ihmiseen
nähden. Tässä kaikessa vaikuttaa bysanttilaisen
teologian syvä teorian ja käytännön harmonia.
Bysantin kirkon näkemys ihmisestä perustuu käsitykseen,
että ihminen on tarkoitettu elämään osallisena
Jumalasta. Ihmistä ei luotu itseriittoiseksi olennoksi,
hänen perusolemuksensa on eheä vain, mikäli
se elää Jumalassa.
Pyhän Romanos Melodoksen runoissa elää Syyrian
hellenistinen dynaaminen kulttuurimaailma. Hän hallitsee
mestarillisesti runollisen muodon ja kielen. Kontakin runollisen
ikonin jokainen yksityiskohta on sopusoinnussa ortodoksisen
kristologisen opetuksen kanssa. Hänen runoissaan virtaa
Bysantin hengellisyyden sisäinen luovuus: kehotus pyhyyteen
ja täydellisyyteen.
Isä Jarmo Hakkarainen
|
