Ylienkeli Gabriel
Gabriel on yksi Raamatun kolmesta omalla
nimellään mainituista enkeleistä ylienkelien
Mikaelin ja
Rafaelin ohessa. Heille kaikille on annettu Raamatussa
myös arvo, ylienkeli tai aikaisemmassa Raamatun käännöksessä
arkkienkeli.
Gabriel Raamatussa
Ylienkeli Gabriel esiintyy usein Raamatun teksteissä
sanansaattajana. Vanhassa Testamentissa Gabriel ilmestyy Danielille
(Dan.8:15-19):
Kun minä, Daniel, katselin sitä näkyä
ja koetin ymmärtää sen tarkoituksen, huomasin
edessäni seisomassa miehen kaltaisen olennon, ja minä
kuulin ikään kuin ihmisen äänen Ulain
rantojen yllä, ja se huusi ja sanoi: "Gabriel, selitä
hänelle tämä näky." Hän tuli
aivan viereeni, ja hänen lähestyessään
minä kauhistuin ja heittäydyin kasvoilleni. Hän
sanoi minulle: "Ihminen, sinun tulee ymmärtää,
että se näky koskee lopun aikaa." Hänen
puhuessaan minä vaivuin syvään uneen, kasvot
maata vasten. Sitten hän kosketti minua ja nosti minut
jälleen seisomaan. Hän sanoi: "Katso, minä
teen sinulle tiettäväksi, mitä on tapahtuva
vihan ajan lopussa, sillä näky koskee lopun aikaa."
ja toisen kerran (Dan.9:21-27):
Ja iltauhrin aikaan, minun vielä rukoillessani,
saapui luokseni nopeasti lentäen se mies, Gabriel, jonka
jo aikaisemmin olin näyssä nähnyt. Hän
neuvoi minua ja sanoi: "Daniel, nyt olen tullut ohjaamaan
ymmärrystäsi oikeaan. Heti kun aloit rukoilla, lähti
liikkeelle sana, ja minä tulin kertomaan sen sinulle,
sillä Jumala rakastaa sinua. Kuuntele siis tarkoin tätä
sanaa, niin ymmärrät näkysi:
"Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa on määrätty
kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten jumalattomuus
päättyy, synnistä tulee loppu, pahat teot sovitetaan,
ikuinen oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan, näky ja
profetia sinetillä vahvistetaan ja kaikkein pyhin voidellaan.
Sinun tulee tietää ja ymmärtää:
Siitä ajasta, jolloin se sana lähti liikkeelle,
Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista koskevan
sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon seitsemän
vuosiviikkoa. Ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa rakennetaan
kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat
ajat tulevat. Ja kuudenkymmenenkahden vuosiviikon kuluttua
raivataan voideltu tieltä, eikä kansalla ole enää
toista. Uusi hallitsija lähettää väkensä
ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva
tekee hänestä lopun.
Ja tuho on säädetty, ja se kestää
sodan loppuun asti. Hän on tekevä liiton raskaaksi
monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi sitä viikkoa
hän on lakkauttava teuras- ja ruokauhrin. Ja temppelin
ylimmällä kohdalla on oleva turmion iljetys aina
siihen saakka kun turmion tuoja vääjäämättä
joutuu turmioon."
Uudessa Testamentissa Gabriel esiintyy Luukkaan evankeliumissa
ensimmäisen kerran (Luuk. 1:5-25) ilmoittaessaan
pyhän Johannes Edelläkävijän äidille,
Elisabetille hänen raskaudestaan (kts. artikkeli:
pyhä Johannes Edelläkävijä)
ja toisen kerran (Luuk. 1:26-38) ilmoittaessaan raskaudesta
Jumalansynnyttäjälle Neitseelle Marialle. Epäilevälle
pyhän Johanneksen isälle, Sakariakselle enkeli sanoo
(Luuk.1:19):
"Minä olen Gabriel, yksi niistä, jotka
seisovat Jumalan edessä. Minut on lähetetty puhumaan
sinulle ja tuomaan tätä iloista sanomaa."
Gabrielin tehtävät
Ylienkeli Gabrielin nimi on käännetty suomeksi
merkityksissä: 'Jumalan mies' sekä 'Jumala
on voimani'. Häntä pidetään yhtenä
seitsemästä Raamatun ylienkelistä ja hänelle
on annettu perimätiedossa erilaisia tehtäviä,
kuten edellä mainitut sanansaattajan tehtävät
niin myös koston ja kuoleman enkelin sekä ylösnousemuksen
ja armon enkelin tehtävät. Häneen on liitetty
myös sanonta 'Jumalan vasen käsi'.
Ikoneissa ylienkeli Gabriel
kuvataan usein Jumalansynnyttäjän
ilmestyksen ikonin yhteydessä Jumalan sanansaattajana.
Gabrielin on sanottu puhaltavan aikanaan viimeisenä päivänä
tuomiopäivän pasuunaan ilmoittaen Kristuksen toisesta
tulemisesta.
Ylienkeli Gabrielia pidetään mm. perhettä
tai adoptiota suunnitelevien perheiden taivaallisena suojelijana
ja roomalaiskatolisessa kirkossa ylienkeli Gabrielista on
tuon sanansaattajaominaisuutensa tähden tehty paavin
toimesta erityisesti toimittajien taivaallinen suojelija.
Hänet on mainittu myös toisinaan taiteilijoiden
suojelijana sekä totuuden etsijöiden ohjaajana.
Gabriel muissa uskonnoissa ja uskomuksissa
Islamissa ylienkeli Gabriel esiintyy myös, nyt nimellä
Jibrel. Hänen sanotaan olevan islamilaisen opin mukaan
yksi neljästä ylienkelistä, joka heidän
kertomansa mukaan saneli islamilaisten pyhän kirjan,
Koraanin, profeetta Muhammedille vuonna 610 Mekan lähistöllä
luolassa. Samantapaisia, kristinuskon kannalta omituisia asioita
kerrotaan Gabrielista myös joissain muissakin uskonnoissa,
kuten esim. Bahai-uskon harrastajilla ja mormooneilla.
Gabriel ortodoksisessa perimätiedossa ja ikoneissa
Perimätiedon mukaan ylienkeli Gabriel identifioidaan
useissa Raamatun tapahtumissa, joissa ei varsinaisesti mainita
enkeliä tai sanansaattajaa nimeltä. Tällaisia
ovat esim. ilmoitus Joakimille ja Annalle Jumalansynnyttäjän
syntymisestä, ilmoitus Jumalansynnyttäjän aviopuolisolle
Josefille Marian raskaudesta, ilmoitus Kristuksen syntymästä
paimenille Beetlehemin kedolla.
Näiden lisäksi Gabriel liitetään vielä
Kristuksen kärsimyksen ja ristiinnaulitsemisen ajan tapahtumiin.
Hänen sanotaan olleen se (Mark.14:51-52) "
Jeesuksen mukaan lähtenyt nuori mies, jolla ei ollut
yllään muuta kuin pellavainen vaate, ja joka otettiin
kiinni, mutta hän riistäytyi vaatteestaan ja pakeni
alasti." Lisäksi Gabrielin sanotaan olleen
sen, joka ilmoitti mirhantuojanaisille Kristuksen haudalla
hänen ylösnousemisestaan.
Kuten edellä mainittiin, ylienkeli Gabriel kuvataan
usein Jumalansynnyttäjän ilmestyksen ikonissa. Enkelin
kuvaaminen yksinään on vaikeaa, sillä enkelillä
ei ole inhimillistä muotoa. Joka tapauksessa Gabriel
kuvataan usein pukeutuneena sinisiin tai valkoisiin vaatteisiin.
Hän pitää kädessään joko liljaa
(etenkin Jumalansynnyttäjän ilmestyksen ikonissa)
tai trumpettia (tuomiopäivän pasuunaa),
loistavaa lyhtyä (sanansaattajan ominaisuudessa),
paratiisin puun oksaa (lehvää) tai keihästä
(oikeassa kädessään) ja peiliä
(vasemmassa kädessään) - peiliä,
joka on tehty arvokkaasta korukivestä, jaspiksesta ja
johon on kuvattu X-kirjain (tai XP) kuvaamaan Kristuksen
nimeä (kreikan kielen sanasta Xristos - Kristos).
Häntä ei tule sotkea ylienkeli Mikaeliin, jolla
on kädessään miekkaa ja kilpeä ja joka
on usein puettuna punaisiin vaatteisiin.
Ylienkeli Gabrielin muistopäivä on ortodoksisessa
kirkossa heti Jumalansynnyttäjän ilmestyksen (25.3.)
jälkeisenä päivänä maaliskuun 26.
päivänä sekä toisen kerran heinäkuun
13. päivänä. Häntä muistellaan myös
muiden ylienkeleitten ja muiden ruumiittomien voimien yhteydessä
marraskuun
8. päivänä.
HAP
|