Ylienkeli ja Mikkeli
Mikkelin kaupungin, maalaiskunnan ja seudun nykyinen nimi
tulee kiistatta ylienkelistä. Kutsutaanhan sitä
ruotsiksi yksiselitteisesti 'Pyhäksi Mikaeliksi'.
Tämän innoittamana nimettiin jopa seudun upea kulttuurikeskus
v. 1988 taivaallisten sotajoukkojen johtajan mukaan. Myös
alueen ortodoksisen seurakunnan pääkirkon suojelija
on ylienkeli. Sen historia ulottuu kuitenkin vain neljän
vuosikymmenen taakse. Mikkelin vanha ortodoksinen kirkko oli
P. Georgios Voittajan kirkko ja seurakunnan edeltäjän
eli Käkisalmen pääkirkon suojelija oli P. Neitsyt
Maria. Nykyinen kirkko on siis pyhitetty ennen muuta paikkakunnan
mukaan.
Kaikesta huolimatta ei varmuudella tiedetä, miksi Mikael
on Mikkeliin alun pitäen sotkeutunut. Kyse on tietysti
kirkollisesta traditioista, koska itse paikkakunta oli varhaisemmalta
nimeltään Savo- tai Savilahti. Mikkeliksi kutsuttu
puinen luterilainen kirkko seisoi keskellä nykyistä
kaupunkia 1600-luvun alussa. Kivisakasti oli pieni osa siitä.
Tämän kirkon nimi oli varmasti perua siitä,
että pyhäkkö oli alun perin roomalaiskatolinen.
Sen taivaallinen esirukoilija oli mitä ilmeisimmin ollut
P. Ylienkeli Mikael. Syy tähän valintaan on kuitenkin
hämärä, sillä yhtä hyvin täällä
voitaisiin olla tekemisissä jonkin muun Pyhän Ihmisen
kanssa: Olavi, Henrik, Yrjö jne.
Pysyvä asutus alkaa Mikkelissä jo viimeistään
viikinkiajalla. Ensimmäisen kerran kirjallisia tietoja
siitä on Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa v.
1323, jolloin Novgorodin ruhtinas Jurij luovutti kaikkien
novgorodilaisten kanssa Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojalle
'rakkauden merkiksi Savilahden, Jääsken ja Äyräpään,
jotka olivat karjalaisia pogostoja'. Jonkin vuoden päästä
ruotsalaiset järjestivät Savilahden kirkollisveron
oman järjestyksensä mukaiseksi.
Savilahden kutsuminen pogostaksi tarkoittaa, että se
oli osa Novgorodin vakinaista hallintojärjestelmää,
joten siellä oli pysyvä novgorodilainen seurakunta.
Voidaan jopa ajatella koko käsitteen Savilahti ja siitä
juontuvan maakuntanimen 'Savo' olevan tätä
venäläistä perua. Pogostoja kutsuttiin näet
myös 'maiksi' eli sanalla 'zemlja' (esim.
Karelskaja zemlja, Karjalan maa). Savo oli novgorodilaisesta
vinkkelistä kaikkein kaukaisin veropiiri, mikä suoraan
käännettynä kuuluisi 'zavolotskaja zemlja'
('taipaleiden takainen veropiiri'). Mahdollisesti
painokkaasti ääntyvät kaksi ensimmäistä
tavua antoivat nimen koko seudulle.
Ruotsalaisten suorittamat uudelleen järjestelyt tukevat
tätä ajatuskulkua. Kyse ei näet ollut pakana-alueen
kristillistämisestä vaan kristillisen alueen uudelleen
organisoimisesta. Novgorodin piispan alainen alue liitettiin
Turun piispan alaiseksi. Tällainen toiminta oli hyvin
tyypillistä 1200-luvun ja 1300-luvun alun Euroopassa
aina Moldovasta Transsilvanian ja Galitsian kautta Baltiaan
ja Suomeen. Idän ja lännen raja ei vielä ollut
mikään rautaesirippu, rajaseurakunnat eivät
olleet mitenkään ehdottomia idän tai lännen
kirkon sillanpääasemia eikä kristillisyyden
ja pakanuuden raja ollut erämaissa järkähtämätön.
Toisaalta läntinen kirkko eteni voimakkaasti kohti itää.
Mikaeli-nimen historiassa ei varmuudella päästä
Mikkelissä katolisen kauden loppua eli 1500-luvun alkua
pitemmälle. Varhaisemmasta historiasta voidaan esittää
vain arvailuja, joita voidaan tukea yleisesti tunnetuilla
seikoilla.
Roomalaiskatolisella kirkolla on aina kaksi omaa pyhimysjuhlaansa:
dedikaatiopäivä ja nimikkopyhimyksen päivä
('syntymä- ja nimipäivä'). Pyhimysten
valinta ei ole täysin mielivaltaista, eikä niitä
voi muuttaa kuin kirkon vihkimisen tai uudelleen vihkimisen
yhteydessä. Toinen Savilahden kirkon pyhimyksistä
oli siis varmasti Mikael. Itse sakasti lienee 1500-luvun ensimmäiseltä
puoliskolta. Siihen liittynyt puukirkko oli ehkä 1400-luvun
puolivälistä. Kivisakastin kirkko ei kuitenkaan
liene seudun vanhin roomalaiskatolinen kirkko. Itse asiassa
seudulla oli kirkko jo 1300-luvun alussa, koska se silloin
muodosti roomalaiskatolisen seurakunnan. Myös tällä
kirkolla oli suojelijansa.
On mahdollista, että Mikael olisi tuotu vasta 1400-luvulla
vihittyyn kirkkoon. Tätä voisi perustella sillä,
että kyse oli rauhattomasta ajasta ja raja-alueesta ja
näin taivaallinen sotapäällikkö olisi
luonnollinen esirukoilija. P. Mikael ei kuitenkaan ollut tässä
merkityksessä suosittu roomalaiskatolisessa maailmassa
1100-luvun jälkeen. Olisi ollut luonnollisempaa nimetä
suojelijaksi esim. P. Olavi tai P. Eerik. Näin ollen
on pikemminkin luultavaa, että Ylienkeli oli perua vanhemmasta
roomalaiskatolisesta kirkosta. Varhaiseen aikaan tultaessa
nousee kuitenkin ongelmaksi, mitä tapahtui seudun vanhimmalle
kirkolle eli Savilahden pogostan ortodoksiselle kirkolle ja
sen taivaallisen esirukoilijalle, joka silläkin tietysti
oli. Tästä kirkosta ei tiedetä mitään
muuta kuin, että se oli olemassa: hallinnollisesti pogosta
näet edellytti sitä.
Kun Savilahti siirtyi Novgorodin vallasta Ruotsin valtaan,
organisoitiin kirkollinen hallinto uudelleen, mikä tiedetään
asiakirjoista. Fyysisesti ilmeisesti vanhat kirkkorakennukset
otettiin uuden järjestelmän käyttöön,
mutta ne vihittiin uudelleen ja niihin asetettiin uusi papisto.
Näin tehtiin muuallakin sellaisilla alueilla, jotka siirtyivät
ortodoksisesta hallinnosta roomalaiskatoliseen hallintoon
kuten esim. Galitsiassa. Tässä yhteydessä tietysti
kyettiin nimeämään uusi suojelija kirkolle
vanhan ortodoksisen tilalle. P. Mikaelin sitominen 1300-luvun
alun kirkollisiin uudistuksiin ei kuitenkaan ole roomalaiskatoliselta
kannalta paremmin perusteltavissa kuin 1400-luvulla. Edelleenkin
olisi ollut luonnollisempaa nimetä joku muu taivaallinen
esirukoilija. Toisaalta uuden suojelijan nimeäminen ei
kuitenkaan ollut mikään välttämättömyys.
Vanha esirukoilija oli myös roomalaiskatoliselta kannalta
pyhä ja oikea, eikä kirkkojen vastakkainasettelua
tuolloin tule mitenkään korostaa. Lisäksi roomalaiskatolinen
yleinen linja pikemminkin pyrki tukemaan jatkuvuutta uudistuksiensa
tukena eikä liioittelemaan uusilla alueillaan muutoksia.
Näin ollen on perusteltua ajatella, että vanhan
ortodoksisen kirkon taivaallisesta esirukoilijasta tuli uuden
roomalaiskatolisen kirkon suojelija. Toisin sanoen Ylienkeli
olisi tullut Mikkelin seudulle jo joskus 1200-luvulla perustetun
ortodoksisen kirkon myötä. Ortodoksiselta kannalta
ylienkeli oli Karjalassa ja Pohjois-Venäjällä
niin tällöin kuin myöhemminkin suhteellisen
suosittu nimikkopyhä, joten ajatus on tässäkin
mielessä varsin mahdollinen.
isä Johannes Korpela
professori, Joensuun yliopisto, historian laitos
(Tämä artikkeli on julkaistu
aikaisemmin Mikkelin ortodoksisen seurakunnan tiedotuslehdessä
'Mikaelin Viestissä' numerossa 3 vuonna 1997.) |
