Pyhittäjä Maria Egyptiläinen
(Pt. Maria Egyptiläisen muistopäivä on 1.4.
jonka lisäksi Suuren paaston kuudennnen viikon aloittavaa
sunnuntaita nimitetään p. Maria Egyptiläisen
sunnuntaiksi)
Maria Egyptiläinen syntyi 500-luvulla Egyptissä.
Hän hylkäsi vanhempansa tarjoaman huolenpidon 12-vuotiaana
ja lähti Aleksandriaan. Maria ansaitsi jo nuorena elantonsa
toimimalla ilotyttönä ja viettämällä
muutenkin syntistä ja turmeltunutta elämää
koko nuoruutensa ajan. Maria kerjäsi kadulla ja koki
elämänsä tyhjäksi.
Eräänä syksyisenä päivänä
tuolloin jo 29-vuotias Maria näki kansanjoukon kiiruhtavan
meren rantaan. Maria kysyi uteliaana, mihin väki oli
menossa. Hänelle kerrottiin väen olevan menossa
purjehdukselle Jerusalemiin viettämään Ristin
ylentämisen juhlaa. Maria halusi lähteä mukaan
purjehdukselle, koska hän piti iloisesta seurasta. Matkan
aikana Maria käyttäytyi samalla tavoin kuin Aleksandriassakin.
Jerusalemiin saavuttuaan matkaseurue meni kirkkoon. Kirkossa
ja sen ympärillä oli tungosta. Maria selvitti tiensä
tungoksen läpi ovelle asti. Ovea edemmäs hän
ei kyennyt kulkemaan, sillä näkymätön
voima esti Mariaa pääsemästä kirkkoon.
Tämän vuoksi Maria siirtyi syrjään ja
alkoi pohtia, miksei pääse sisään kirkkoon.
Marian pohtiessa tapahtunutta Jumalan valo kosketti häntä.
Maria ymmärsi eläneensä vastoin evankeliumin
käskyjä. Tämä sai Marian itkemään
katkerasti ja katumaan tekojaan. Kesken suremisensa Maria
näki kirkon seinällä Jumalansynnyttäjän
ikonin ja rukoili Jumalansynnyttäjää auttamaan
häntä. Tämän jälkeen Maria koki rukouksensa
tulleen kuulluksi ja kykeni menemään sisälle
kirkkoon.
Kirkossa Maria suuteli ristiä, rukoili ja ymmärsi
Jumalan armon salaisuuden. Sen jälkeen Maria meni ulos
kirkosta, kääntyi taas Jumalansynnyttäjän
puoleen ja kiitti häntä. Maria kuuli äänen,
joka kehotti häntä menemään Jordanin toiselle
puolelle. Siellä Maria meni ensin Johannes Kastajan luostariin
ja myöhemmin hän jatkoi matkaansa hedelmättömään
erämaahan etsimään sielulleen rauhaa.
Erämaahan asetettuaan Maria katui syntejään.
Ensimmäisten 17 vuoden ajan hän kärsi suurta
tuskaa rikkomustensa vuoksi ja huusi Jumalaa avukseen. Tämän
ajanjakson jälkeen Marian valtasi rauha. Hän keräsi
ravinnokseen kasvien juuria ja joi kastetta. Erämaan
kuumuudessa Marian vaatteet aikanaan hajosivat ja hän
eli alastomana eläinten seurassa.
Vietettyään erämaassa yhteensä 43 vuotta
Maria kohtasi läheisessä luostarissa kilvoitelleen
munkki Zosimaksen, joka oli lähtenyt erämaahan Suuren
Paaston ajaksi. Zosimas yllättyi kuullessaan erakkona
eläneen Marian elämäntarinan. Tämän
jälkeen Maria pyysi Zosimasta tuomaan hänelle ehtoollista
seuraavana vuonna. Seuraavan vuoden suurena torstaina hän
lupauksensa mukaan meni Marian luo. Maria nautti ehtoollisen,
kiitti ja pyysi Zosimasta tulemaan uudelleen vuoden päästä.
Vuoden kuluttua Zosimas meni uudelleen erämaahan. Hän
löysi Marian kuolleena erämaasta ja hautasi hänet.
Tämän jälkeen Zosimas palasi luostariin, jossa
Marian elämästä kirjoitettiin elämäkerta.
Maria Egyptiläinen muistopäivä on 1.4. Lisäksi
suuren paaston viides sunnuntai on omistettu hänen muistolleen.
Maria Egyptiläinen on erityisesti kilvoittelun ja katumuksen
esimerkki.
Ronja Venesperä
Kirjallisuutta:
- Kirkkovuoden pyhät II.
Pyhittäjä Maria Egyptiläinen ss. 677-684.
- Tie pääsiäiseen (toim. munkki Serafim)
Maria Egyptiläinen sunnuntai.
Linkkejä:
|