Pyhittäjä Adrian Ondrusovalainen
(26.8.)
Pyhittäjä Adrian Ondrusovalainen
(nimestä käytetään vanhemmissa lähteissä
myös muotoa Andrian Ontrusovalainen)
oli syntyjään ylhäissukuinen aatelismies ja
maatilan omistaja, nimeltään Andrei (karjal.
Ontrei) Zavalishin. Maatila sijaitsi noin kymmenen kilometrin
päässä pyhittäjä Aleksanteri
Syväriläisen (muistopv 30.8.) luostaria.
Koska Andrei oli kova metsämies, hän kerran vuonna
1493 hirvimetsällä ollessaan sattui tulemaan pyhittäjä
Aleksanterin erakkomajalle ja jäi sinne pitkäksi
aikaa kuuntelemaan ja saamaan opastusta hurskaalta kilvoittelijalta.
Tämän vierailun jälkeen hän toimitti kilvoittelijalle
ruokaa ja vierailulla muutenkin oli suuri merkitys hänen
tulevalle elämälleen.
Kenties siellä syntynyt ajatus omaisuudesta luopumisesta
toteutui ja Andrei meni Valamon luostariin Laatokan saarelle,
missä hänet jonkin ajan kuluttua vihittiin munkiksi
nimellä Adrian. Useita vuosia myöhemmin hän
sitten pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen
siunauksella meni yksinäiseen paikkaan erääseen
Laatokan niemeen ja asettui sinne asumaan. Hän rakensi
sinne mahdollisimman pian kirkon pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän
muistolle. Näin sai alkunsa Ondrusovan luostari.
Vastapäätä luostaria sijaitsi synkän
metsän peittämä vesakkoinen Salan saari, jossa
majaili rosvojoukko johtajanaan kasakkapäällikkö,
atamaani. Kun rosvopäällikkö kohtasi pyhittäjä
Adrianin, hän vaati munkkia lähtemään
mailtaan. Pyhittäjä Adrian tietoisena, ettei hänellä
ollut rahaa ostaa maata, lupasi puhua atamaanin puolesta Jumalan
edessä. Rosvo nauroi pyhittäjälle, mutta pitkien
ja nöyrien pyyntöjen jälkeen hän pehmeni
ja sanoi munkille: "Elä sitten."
Rosvopäällikkö joutui pian toisen rosvojoukon
vangiksi ja hänet vietiin kahlehdittuna eräälle
kiviselle Storohevin niemelle. Onneton mies tiesi joutuvansa
kärsimään ja kuolemaan kidutettuna. Siksipä
hän kovin katui aikaisempaa elämäänsä.
Yhtäkkiä hän näki pyhittäjä
Adrianin edessään ja tämä sanoi hänelle:
"Olet vapaa Jumalan armon vuoksi. Hänen, jonka
vuokseen sinua kerran pyydettiin osoittamaan armoa erämaan
veljestölle." Näin sanottuaan pyhittäjä
katosi.
Rosvopäällikkö näki kahleittensa kirvonneen
irti ja hän seisoi rannalla yksinään, ketään
muita ei ollut näkyvissä. Hämmästyneenä
hän kiiruhti pyhittäjä Adrianin luostariin
ja löysi kaikki kilvoittelijat lukemassa psalmeja. Näytti
siltä, ettei pyhittäjä Adrian ollut poistunut
ollenkaan luostarista. Rosvo lankesi polvilleen pyhittäjän
eteen ja pyysi päästä veljestön jäseneksi.
Tämän jälkeen hän eli elämänsä
loppuun luostarissa katumuksessa. Myös toisen rosvojoukon
jäsenet katuivat tekojaan. Tämä luostariin
saapunut rosvopäällikkö vihittiin sittemmin
munkiksi nimellä Kiprian. Myöhemmin tämä
samainen pyhittäjä Kiprian
Storoevilainen (muistopv 2.11.) rakensi
erään sivujoen varteen Pyhän Nikolaoksen luostarin
ja suoritti siellä useita ihmetekoja.
Adrianin luostari sai vastaanottaa lukuisia lahjoituksia
mm. tsaari Iivana Julmalta (1533-1584) ja luostari
vaurastui nopeasti. Vuonna 1549 pyhittäjää
pyydettiin tsaarin tyttären Annan kummiksi. Palatessaan
tuolta matkalta Moskovasta takaisin luostariin eräs rosvojoukko
surmasi hänet lähellä Obzhin kylää,
koska se luuli, että pyhittäjällä olisi
paljon rahaa tuon matkan seurauksena. Veljestö ihmetteli
esimiehensä viipymistä ja odotti häntä
saapuvaksi luostariin takaisin kaksi vuotta. Vasta silloin
heille selvisi pyhittäjän kohtalo, kun hän
ilmestyi näyssä eräille pyhiinvaeltajille ja
kertoi heille kuolemastaan. Toisen kerran, toukokuun 17. päivänä,
hän ilmestyi eräälle munkille, jolle hän
kertoi kuolinpaikkansa Obzhin kylässä, josta veljestö
löysi pyhittäjän maatumattoman ruumiin suosta
ja toimitti hänet siunattuun hautaan oman rakentamansa
kirkon, pyhän Nikolaoksen kirkon muuriin.
Marttyyrin kruunun saaneen pyhittäjä Adrianin muistoa
juhlistetaan kaksi kertaa vuodessa: ensimmäisen kerran
hänen reliikkiensä
löytämis- ja siirtämispäivänä,
toukokuun 17. päivänä (Suomessa 18.päivänä
(1) ja toisen kerran hänen kuolinpäivänään,
elokuun 26. päivänä (2,
jonka päivän hän jakaa marttyyri Adrianoksen
ja hänen puolisonsa Natalina kanssa. Suomen ortodoksinen
kirkko kunnioittaa pyhittäjä Adrian Ondrusovalaista
myös Karjalan valistajana,
joiden yhteinen muistopäivä on lokakuun
viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän
välisenä lauantaina.
HAP
Kirjallisuutta:
- Erkki Piiroinen: Karjalan pyhät kilvoittelijat
- Pyhittäjä ja marttyyri Andrian Ontrusovalainen
ss. 29-32
- Kirkkovuoden pyhät II
- Pyhittäjä Andrian Ontrusovalainen s.841
(1
- Ortodoksinen kalenteri vuonna 2006
- pt. Adrian Ondrusovalainen s.77 (2
|