Ortodoksi.net - Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen

Tekijänoikeudet | Etsi | Palaute | Sivuston esittely | RSS

Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen

Pyhittäjä Aleksanteri (maallikkonimeltään Amos) syntyi Suuren Novgorodin hallitsemalla alueella Äänisen viidenneksessä Manderen kylässä vastauksena hurskaiden vanhempien rukouksiin.

Poika lähetettiin oppimaan lukutaitoa kokeneen opettajan luo, mutta vain rukouksen kautta hän sai kyvyn oppimiseen menestyen sen jälkeen parhaiten ikäisistään. Nuoruudestaan asti hän alkoi vastoin vanhempiensa tahtoa kilvoitella valvomalla ja paastoamalla, vaikka oli muuten kaikessa heille kuuliainen. Hänelle olivat vieraita maalliset huolet, huvittelunhalu ja turhuudet.

Täysi-ikäiseksi vartuttuaan hänen vanhempansa toivoivat hänen solmivan laillisen avioliiton, mutta jumalinen nuorukainen ei tästä välittänyt, vaan halusi maailmasta eroon. Nuori mies pyrki Valamon luostariin, josta oli kuullut kerrottavan. Kerran hän tapasi matkalla olevia Valamon munkkeja, jotka luostarin asioissa olivat tulleet hänen kotikyläänsä. Joukossa olevalle vanhukselle hän sitten kertoi halustaan päästä Valamoon ja sai neuvon olla viivyttelemättä hengellisen halunsa toteuttamisessa, ettei pahan kylväjä ehtisi saastuttaa sydäntä rikkaruohoilla.

Hartaan rukouksen jälkeen Amos 26-vuotiaana lähti salaa vanhempiensa kodista. Ensimmäisen yönsä hän vietti pienen kauniin järven ikivanhoja puita kasvavalla rannalla. Levottomassa unessaan hän kuuli salaperäisen äänen, joka siunasi hänet matkaan ja kehotti häntä perustamaan luostarin tähän ihanaan paikkaan. Jumalaa kiittäen nuori mies päätti jatkaa matkaa, mutta koska hän ei osannut tietä Valamoon, niin Herra lähetti satunnaisen matkamiehen hahmossa enkelin, joka opasti hänet luostarin portille asti.

Annettuaan munkkilupauksen ja saatuaan nimekseen Aleksanteri hän kilvoitteli Valamossa 13 vuotta. Tällä välin häntä kaipaavat vanhempansa saivat lopulta tietää kadonneen poikansa olinpaikan. isä tuli luostariin ja itki katkerasti nähtyään paaston heikentämän Aleksanterin. Mutta kilvoittelija lohdutti häntä ja hengellisessä keskustelussa sai hänetkin luopumaan maailmasta ja aloittamaan kilvoittelun. Myös pyhittäjän äidin elämä päättyi kotiseudun
luostarissa.

Aleksanteri päätti valita hiljaisuuden ja pyysi tähän luostarin igumenin siunausta, mutta kokenut vanhus oli sitä mieltä, ettei vielä ollut aika lähteä veljestöstä. Kerran öisen rukouksen aikana Autuas kuuli taivaallisen äänen, joka käski häntä palaamaan aikaisemmin osoitettuun paikkaan. Avattuaan ikkunan Aleksanteri näki kaakossa loistavan suuren valon. Tällä kertaa igumeni ei kieltänyt häneltä siunaustaan, vaan päästi matkaan.

Vuonna 1487 Aleksanteri saapui Roshtshinskoje-järven rantaan ja asettui asumaan erämaahan, 6 virstan päähän Syvärinjoelta. Hän rakensi majansa vanhaan ikimetsään ja rupesi kilvoittelemaan erakkona. Mutta lähellä tätä paikkaa oli Andrei Zavalishinin omistama kartano. Kerran peuraa metsästäessään tämä joutui keskelle metsää ja sattumalta osui Aleksanterin majalle. Tutustuttuaan erakkoon hovimies tunnusti hänelle, että hän oli jo kauan huomannut tämän paikan yläpuolella kajastavan valon ja halunneensa päästä tänne. Aleksanteri oli pahoillaan siitä, ettei hänen asuinpaikkansa pysynyt salassa ihmisiltä, ja pyysi tulijaa olla kertomatta hänestä. Sitten hän kertoi tälle elämästään ja siunasi hänet kotimatkalle.

Mutta tieto erakosta levisi ja tuli Aleksanterin veljen, Johanneksen, tietoon. Iloissaan hän riensi erämaahan haluten jakaa veljensä kanssa erakkoelämän vaikeudet. Tyytyen johdatukseen Autuas otti vastaan läheisen vieraan muistaen, että jo hänen erakkoaikansa alussa hän oli saanut kehotuksen olla hyljeksimättä pelastusta janoavia, vaan auttaa ja ohjata heitä. Mutta Johannes ei nöyrtynyt, vaan aiheutti veljelleen paljon mielipahaa ojentamalla häntä julkeasti tai kieltäytymällä rakentamasta uusia keljoja tulijoille.

Öisissä rukouksissaan Aleksanteri onnistui lopulta voittamaan ärtymyksensä ja pahastumisensa saavuttaen lopulta kaiken voittavan rakkauden lähimmäiseen ja rauhan mieleensä. Pian Johannes kuoli, ja veli hautasi hänet erämaahan, mutta nyt Aleksanterin luo alkoi kerääntyä niitä, jotka halusivat elää hänen rukouksensa suojaamina. Myös kartanon omistaja Zavalishin tuli lapsineen ja toi mukanaan runsaasti viljaa erakoille. Aleksanteri otti lahjan vastaan, mutta kehotti veljestöä raivaamaan metsää ja viljelemään maata, elämään omien kättensä työstä ja huolehtimaan vaivaisista.

Eräs munkki Nikifor, joka kantoi raskaita kilvoituskahleita, saapui syväriläisen erakon luo pyytämään siunausta, ja asettui asumaan hänen läheisyyteensä. Lähtiessään pyhiinvaellukselle Kiovaan hän ennusti, että Jumala rakentaisi tälle paikalle luostarin ja siihen kiviset kirkot.

Pahat henget aiheuttivat Pyhittäjän kestettäväksi monia kiusauksia piirittämällä häntä suurin joukoin ja uhkauksin yrittivät saada hänet luopumaan tästä paikasta. Mutta Kristuksen peloton soturi karkotti ristinmerkillä pimeyden voimat, ja silloin Aleksanterille ilmestyi Jumalan enkeli, joka erämaassa loistaen taivaallista valoa vahvisti hänen henkeään, ja kehotti häntä täyttämään saamansa käskyn ja rakentamaan kirkon Pyhän Kolminaisuuden nimeen.

Syvärin erämaissa 25 vuotta elänyt Aleksanteri sai lohdutuksen näin suuresta jumalallisesta ilmestyksestä, jota ei voinut verrata mihinkään hänen aiemmista näyistään. Hänelle toistui Abrahamille annettu näky, jossa kolme matkasauvojen kanssa vaeltanutta enkeliä kuvasivat Pyhää Kolminaisuutta ja taivaalta kuuluva ääni sanoi: ”Pyhä Henki on siunannut sinut asunnokseen sydämesi puhtauden tähden. Rakenna Temppeli Pyhälle Kolminaisuudelle tähän paikkaan ja kerää tänne ympärillesi veljiä, jotta heidän sielunsa pelastuisivat”. Ja kun Pyhittäjä alkoi katsella, mihin hän temppelin perustaisi, saapui siihen siivekäs enkeli munkin viitassa, pää klobukilla peitettynä, ja osoitti pyhäkön paikan.

Aleksanteri alkoi varustaa kirkon rakennusta, ja veljestön määrä kasvoi. Hänen seuraajansa kehottivat häntä ottamaan pappisvihkimyksen, mutta nöyrä Aleksanteri ei halunnut siihen suostua, kunnes Novgorodin arkkipiispa Serapion hänet siihen velvoitti. Kun puinen kirkko valmistui ja sisustettiin valmiiksi, autuas Aleksanteri aloitti papillisen palveluksensa, mutta sen lisäksi hän suoritti edelleen kaikki arkiset työt osoittaen näin omalla esimerkillään nöyryyttä ja ahkeruutta.

Aleksanteri Syväriläisen perustama Pyhän Kolminaisuuden luostari heinäkuussa 2003 kuvattuna
(Kuva ©: Paavo Nieminen)

Hän ei syyttänyt ketään kovin sanoin, vaan tarkkasilmäisenä osuvin vertauksin yritti aina opastaa hairahtaneita. Hän seurasi erittäin tarkasti luostarisäännön noudattamista. Eikä igumeni koskaan lakannut huolehtimasta luostarinsa hyvinvoinnista: hän rakensi myllyn veljien kanssa ja kivisen kirkon puisen kirkon paikalle. Pyhittäjän pyynnöstä Suuriruhtinas Vasili Ivanovitsh lähetti taitavia muurareita ja lahjoitti merkittävän rahasumman, niin että Aleksanteri saattoi rakennuttaa kirkon sinne, mihin enkeli osoitti.

Hänen luokseen tuli monia ihmisiä hakemaan hengellistä neuvoa, ja heidänkin kanssaan hän oli hyvin tarkkanäköinen. Eräältä Grigorilta hän ei ottanut vastaan lahjoitusta, vaan paljasti hänen tuottaneen murhetta äidilleen. Rikas talonpoika Simeon, joka ei noudattanut hänen tärkeää neuvoaan, kuoli ilmoitettuna päivänä. Pajari Timofej Aprelevia, joka rukoili itselleen poikalasta, hän opasti Abrahamin ja Saaran tavoin vieraanvaraisuuteen ja vuoden kuluttua Timofej sai pyytämänsä. Hengellisille lapsilleen autuas Aleksanteri oli todellinen sielujen parantaja ja vaivoista päästäjä. Pyhittäjän esirukouksesta kalastajan saalis kasvoi ja kauppiaan omaisuus eneni.

Viimeisinä elinvuosinaan Pyhittäjä Aleksanteri rakennutti vielä yhden kivikirkon, Jumalanäidin syntymälle pyhitetyn, nytkin tsaarin myötävaikutuksella ja Korkeimman voiman avulla. Pian tämän jälkeen hän sai jumalallisen näyn: luettuaan keljassaan akatistoksen Jumalan Äidille hän sanoi oppilaalleen Afanasijlle: ”Herää ja valvo, sillä kohta näemme ihmeen!” Ja äkkiä suuri valo kirkasti koko luostarin tienoon: vanhus näki Jumalanäidin Vapahtaja sylissään enkelten joukon ympäröimänä ikään kuin istumassa valtaistuimella hänen rakentamansa kirkon alttarin yläpuolella. Pyhittäjä lankesi maahan kasvoilleen Neitseen edessä ja kuuli lohduttavan lupauksen, ettei Hänen suojeluksensa pyhittäjän rakentamalle luostarille lakkaa pyhittäjän kuoleman jälkeenkään. Oppilas Afanasi meni tästä näystä tainnuksiin kuin kuollut.

Käydessään vanhaksi ja tuntiessaan lähestyvänsä Herraa hengellisen kilvoittelunsa askelmilla Pyhittäjä kutsui luokseen veljestönsä ja jättäen heidät Jumalanäidin suojelukseen nimesi neljä pappismunkkia, joiden joukosta esipaimen Makarij oli valitseva igumenin. Kuolinhetkeensä saakka hän lakkaamatta kehotti veljiä muistamaan nöyryyttä ja olemaan armeliaita köyhille.

Hänet haudattiin lähelle Herran Kirkastumisen kirkkoa veljestön yhteiseen hautausmaahan 30. elokuuta (12.9.) vuonna 1533. 17. huhtikuuta (30.4.) vuonna 1641 hänen jäännöksensä löydettiin maatumattomina. Pyhittäjä Aleksanterin muistopäivää on vuodesta 1547 lähtien vietetty yleisesti hänen kuolinpäivänään, ja paikallisesti hänen jäännöstensä löytymispäivänä sekä ”Kolmiauringon näyn” muistona Pyhän Kolminaisuuden päivänä.

---

Suomen ortodoksinen kirkko muistelee pyhittäjä Aleksanteri Syväriläistä vuosittain aina elokuun 30. päivä sekä Karjalan valistajien yhteisenä muistopäivänä, joka sijoittuu aina lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän väliseen lauantaihin.

Katso myös:

Akatistos Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläiselle
Pyhän Kolminaisuuden luostari (<- lisää kuvia)
Karjalan valistajat

Kirjallisuutta:

Erkki Piiroinen: Karjalan pyhät kilvoittelijat
- Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen ss. 21-29
Kirkkovuoden pyhät II
- Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen ss. 1144-1145