Pyhittäjät Antoni,
Eufimi ja Feliks Karjalanrantalaiset (Korelski) (18.4.)
Pyhittäjät Eufimi, Antoni ja Feliksi Karjalanrantalaiset
elivät kirvoitteluelämää Karjalassa noin
vuonna 1410. Pyhittäjä Eufimi perusti Karjalan Nikolaevin
luostarin. Tuskin hän oli saanut rakennettua Pyhän
Nikolaoksen kirkon ja muutaman keljan,
kun norjalaiset hyökkäsivät luostariin, polttivat
kirkon ja tappoivat useita munkkeja vuonna 1419. Pyhä
Eufimi päätti kuitenkin rakentaa kaiken uudestaan.
Aatelisnainen, nimeltään Martta pyysi luostaria
rukoilemaan poikiensa pyhittäjien Antonin ja Feliksin
puolesta. Pojat olivat kuolleet vuonna 1418 ja he olivat Martan
ja hänen ensimmäisen puolisonsa Filipin lapsia.
Kulkiessaan pitkin valtakuntaa nuoret veljekset menehtyivät
pohjoisen Dvina-joen suulla ja heidät haudattiin Karjalan
Nikolaevin luostariin.
Eläessään he olivat kunnostautuneet laupeuden
töillään. Heidän nimensä lisättiin
myös Karjalan luostarien pyhien elämänkertoihin.
Pyhien veljesten Antonin ja Feliksin haudan päälle
rakennettiin pieni kappeli ja vuonna 1719 suurempi Herran
kohtaamiselle pyhitetty kirkko.
Pyhittäjä Eufimi nimettiin apostolisten tekojensa
ansiosta Karjalan kansan valistajaksi. Hän kuoli vuonna
1435 ja hänen reliikkinsä
laitettiin esille vuonna 1647. Venäjällä on
olemassa myös rukouspalvelus pyhittäjille Eufimille,
Antonille ja Felikselle. Ortodoksinen kirkko muistelee Karjalan
valistajiin kuuluvaa pyhittäjä Eufimia aina
vuosittain 18. huhtikuuta yhdessä pyhittäjien Antonin
ja Feliksin kanssa, mutta pyhtittäjä Eufimia muistellaan
myös hänen nimikaimansa pyhittäjä Euthymios
Suuren kanssa tammikuun 20. päivänä. Kaikkia
kolmea karjalanrantalaista pyhittäjää Eufimia,
Antonia ja Feliksia muistellaan myös Karjalan valistajien
yhteisenä muistopäivänä, joka sijoittuu
aina
lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän
väliseen lauantaihin.
HAP
|