Pyhä Gerasim, Permin piispa
(29.1.) / (24.1.)
Pyhä Gerasim toimi komien (syrjäänien)
piispana pian komien valistajan pyhän Stefan Permiläisen
(muistopv 26.4.) jälkeen 1400-luvulla. Hänet
valittiin Permin piispaksi joskus vuoden 1416 tienoilla. Siihen
aikaan vain osa syrjääneistä oli käännytetty
kristityiksi.
Pyhä Gerasim johti laumaansa novgorodilaisten ja pakanallisten
mansien (vogulien) herkeämättömien
hyökkäyksien aikana. Hiippakunta tarvitsi usein
tukea uskonsa säilyttämisessä noina vaikeina
aikoina. Hän meni muun muassa mansien leiriin, kehoittaen
heitä lopettamaan puolustuskyvyttömien Permin kristittyjen
ryöstely. Eräällä tällaisella retkellään
vuonna 1441 hänet murhasi kasvatettavakseen ottamansa
mansi, joka perimätiedon mukaan kuristi pyhän Gerasimin
hänen omaan omoforiinsa
pakanasamaanin yllytyksestä.
Pyhä Gerasim haudattiin Jumalansynnyttäjän
ilmestyksen kirkkoon Ust-Vymin kylässä lähellä
Jarengan kaupunkia Vytšegda-joen varrella. Pyhää
Gerasimia muistellaan ortodoksisessa kirkossa yhdessä
Permin toisten piispojen Pitrimin
ja Joonan kanssa heidän
apostolisesta työstään ja aktiivisuudestaan
komien (syrjäänien) parissa tammikuun 29.
päivänä. Hänen omaa muistopäiväänsä
vietetään eräissä paikalliskirkoissa myös
tammikuun 24. päivänä, hänen kuolinpäivänään.
Tämän lisäksi Karjalan valistajiin luettavaa
pyhää Gerasimia muistellaan myös Karjalan
valistajien yhteisenä muistopäivänä,
joka sijoittuu aina vuosittain lokakuun
viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän
väliseen lauantaihin.
HAP
Katso myös:
- Munkki Serafim (toim.): Synaksarion - tammikuu
- Pyhät Gerasim, Pitirim ja Joona, Permin piispat
ss. 460 - 462
Syrjäänit: (lainaus suomalaisesta
wikipediasta):
Komit eli syrjäänit ja komipermjakit ovat Jäämereen
laskevien suurten jokien varsilla Ural-vuoriston länsipuolella
eläviä suomalais-ugrilaisia ihmisiä. Komisyrjäänit
elävät pääasiassa Komin tasavallassa,
mutta myös Kuolan niemimaalla, Arkangelin alueella ja
Uralin itäpuolella Länsi-Siperiassa. Komisyrjäänejä
on noin 345 000 henkeä.
Omaa kieltään puhuvat komipermjakkeja on noin 152
000 henkeä. He asuvat pääasiassa Komin tasavallan
eteläpuolella Permin Komin piirikunnassa. Permi-nimitys
liittyy käsitteesen Perman alue. Usein on spekuloitu,
että skandinaavissa saagoissa mainitulla Bjarmian maalla
ja sen bjarmeiksi kutsutuilla asukkailla oli jokin yhteys
Permaan ja permiläisiin. (kts.
koko.
artikkeli)
Vogulit
Mansit eli vogulit ovat suomalais-ugrilainen kansa, joka
kuuluu sen ugrilaiseen haaraan. Sen lähimpiä sukukieliä
ovat hanti ja unkari. Mansin kielen taitajia kutsutaan manseiksi
tosin myös vanhempi vogulit -termikin on käytössä.
Mansia puhutaan Hanti-Mansian autonomisessa piirikunnassa
Ob-joen varren kylissä ja Sverdlovskin alueella Venäjällä.
Perm: (lainaus suomalaisesta wikipediasta):
Perm on entinen kuvernementti Venäjällä Itä-Euroopassa
ja Luoteis-Aasiassa Uralvuoriston molemmin puolin. Kuvernementin
pinta-ala oli 188 335 km² ja vuonna 1923 siellä
oli 1 967 044 asukasta. Kuvernementin pääkaupunki
oli Perm.
Permin kuvernementti oli perustettu Perman eteläosaan,
alueelle joka alun perin oli ollut komien eli syrjäänien
ja mansien eli vogulien asuinaluetta. Permin kuvernementti
liitettiin 1920-luvulla Uralin alueeseen. Nykyisin sen alue
kuuluu pääasiassa Permin aluepiiriin ja Sverdlovskin
alueeseen. (kts. koko
artikkeli)
Perm perustettiin 17. toukokuuta 1723 ja siitä tuli
kaupunki 1781. Perm oli aikoinaan laajan Permin kuvernementin
pääkaupunki. Vuonna 1940 Perm yhdistettiin läheisen
Molotovilikan kaupungin kanssa ja sen nimeksi tuli Molotov.
Vuodesta 1957 kaupungin nimenä on ollut jälleen
Perm. (kts. koko
artikkeli)
|