Pyhittäjä Joona Kliimolainen
(6.6.)
Pyhittäjä Joona Kliimalainen (vanhemmissa
suomalaisissa lähteissä Klimenitsiläinen)
oli kotoisin Novgorodista ja hänen isänsä oli
paikallinen kauppias, jolta hänen kuoltuaan Joona peri
suuren omaisuuden. Nuoruusvuodet Joona toimi menestykkäästi
isänsä ammatissa kauppiaana harjoittaen kaupankäyntiä
Äänisellä ja eri puolilla Karjalaa.
Eräällä tällaisella matkallaan Joona
joutui suolalastissa kovaan myrskyyn ja oli lähellä
kuolemaa. Hädän hetkellä hän lupasi loppuelämänsä
Herralle ja Jumala johdattikin laivan onnellisesti hiekkasärkälle
Klimentsin saaren kohdalle.
Rannalta hän löysi Kaikkeinpyhintä Kolminaisuutta
esittävän ikonin ja kuuli äänen, joka
määräsi hänet rakentamaan tähän
paikkaan luostarin. Kaikki tämä tapahtui vuonna
1490.
Herralle antamansa lupauksen mukaisesti hän purjehti
ensin kotiinsa, jakoi omaisuutensa köyhille ja meni aluksi
Novgorodiin luostariin oppimaan luostaritapoja ja munkkeutta.
Määräajan kuluttua hän palasi Klimetskin
saarelle ja rakensi sinne luostarin, joka pikkuhiljaa kasvoi
ja sinne alkoi tulla muitakin kilvoittelijoita.
Pyhittäjä Joona ei elinaikanaan suostunut ottamaan
vastaan luostarin johtajuutta eikä pappisvihkimystä,
sillä hän piti itseään tähän
tehtäävään liian arvottomana.
Pyhittäjä Joona Kliimolainen kuoli rauhallisesti
kesäkuuun 6. päivänä vuonna 1534.
Hänen perustamastaan luostarista tuli myöhemmin
nunnaluostari.
Pyhittäjiä Joona Kliimolaista muistellaan ortodoksisessa
kirkossa aina kesäkuun 6. päivänä. Pyhittäjää
muistellaan myös Karjalan
valistajien yhteisenä muistopäivänä,
joka sijoittuu aina vuosittain lokakuun
viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän
väliseen lauantaihin.
HAP
- Erkki Piiroinen: Karjalan pyhät kilvoittelijat
(3.p)
- Pyhittäjä Joona Klimenitsiläinen (ss.
56-58)
|