Pyhittäjä Kornili
Paleostrovilainen (19.5.)
Pyhittäjä Kornili Paleostrovilainen
(nimi on toisissa lähteissä Kornilo
Aunukselainen) syntyi Pihkovassa (Pskov)
Venäjällä. Jo nuoruudessaan hän rakasti
yksinäisyyttä ja siksi hän hakeutuikin mieluusti
kotoa lähdettyään kilvoittelemaan sellaiseen
paikkaan. Hän haki paikkaa Vienanmeren rannikolta ja
vihdoin löysi sellaisen Äänisjärveltä.
Hän toimikin sitten perustaja Äänisjärvellä
sijaitsevalla Palin eli Paleostrovin saarella olevalle luostarille
joskus 1300- ja 1400-lukujen taitteessa. Huolimatta saaren
syrjäisestä sijainnista, veljestöä kerääntyi
pian hänen ympärilleen muodostaen pian pienen luostariyhteisön.
Pyhittäjä Kornili rakensi luostariyhteisöönsä
veljestönsä kanssa kirkon, joka pyhitettiin Kaikkein
Pyhimmän Jumalansynnyttäjän syntymälle.
Toinen trapezan kirkko pyhitettiin profeetta
Elialle.
Pyhittäjä vietti elämänsä viimeiset
vuodet luostarin lähistöllä sijainneessa luolassa
lakkaamattomassa rukouksessa. Kilvoittelun ankaruutta lisätäkseen
ja kuolettaakseen lihalliset halunsa, pyhittäjä
kantoi yllään raskaita rautaisia kilvoittelukahleita.
Pyhittäjä siirtyi ansaittuun lepoonsa noin vuonna
1420. Hänen reliikkinsä siirrettiin Paleostrovin
luostarin kirkkoon hänen oppilaansa pyhittäjä
Avrami Paleostrovilaisen
(muistopv 21.8.) toimesta. Myös hän on
haudattu samaan kirkkoon ohjaajavanhuksensa kanssa.
Suomen ortodoksinen kirkko kunnioittaa pyhittäjä
Kornili Paleostrovilaista Karjalan
valistajana ja muistelee häntä vuosittain 19.
päivänä toukokuuta sekä Karjalan valistajien
päivän yhteydessä lokakuun
viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän
välisenä lauantaina.
HAP
Kirjallisuutta:
- Erkki Piiroinen: Karjalan pyhät kilvoittelijat
- Pyhittäjä Kornilo Paleostrovilainen ss.
58-59
- Kirkkovuoden pyhät II
- Pyhittäjä Kornilo Aunukselainen s. 842
|