Pyhittäjä Savvati Solovetskilainen
saapui pyhittäjä Kyrill Valgetjärveläisen
(muistopv 9.6.) perustamaan Kirillo-Beloozerskin
luostariin vuonna 1396. Hänen aikaisemmista vaiheista
ja syntymäajastaan ei ole tarkempaa tietoa.
Pyhä Savvati vihittiin tässä luostarissa munkiksi
ja hän tavoitteli ja toteutti kilvoitustaan siellä
kauan ja kiistattomasti täynnä kuuliaisuutta kaikkia
kohtaan. Hänen nöyryytensä, ystävällinen
rakkautensa veljestöä kohtaan ja hänen ankara
elämänsä erottivat hänet pian muista kanssakilvoittelijoista
Veljestön ja luostarissa vierailevien maallikoiden huomionosoitukset
ja kunnioitus tekivät hänen elämästään
ainakin omasta mielestään vaikeaksi ja hän
alkoi harkita muuttoa rauhallisempaan paikkaan. Hän oli
kuullut Laatokalla olevasta louhikkoisesta Valamon saaresta,
jonne hän päättikin siirtyä ja asettua
asumaan. Pyhittäjä Kyrillin luostarin veljestö
pahoitti mielensä tästä muutosta ja eroon joutumisestaan
omasta vanhuksestaan.
Valamossakin maallinen maine alkoi tehdä nöyrän
Savvatin melko pian levottomaksi ja munkki alkoi harkita jälleen
muuttoa. Nyt hän kuuli pohjoisessa sijaitsevasta asumattomasta
Solovetskin saaresta, jonne hän alkoi suunnitella muuttoa
ja pyysi igmenilta siunausta yksinäisyyteen muutolleen.
Mutta igumeni ja
veljestö eivät halunneet luopua pyhästä
vanhuksestaan.
Jumalan johdolla pyhittäjä Savvati kuitenkin lähti
Valamosta yöllä ja meni Vienanmeren rantoja kohti.
Siellä hän kuuli paikallisilta asukkailta, että
saareen on noin kahden päivän matka ja että
saarella on useita pienempiä järviä eikä
kukaan asu saarella. Tämän kuultaan hän halusi
saarelle yhä innokkaammin. Hämmästyneet ihmiset
kyselivät harmaapäiseltä kilvoittelijalta,
kuinka hän ajatteli selvitä saaressa yksinään
ja mitä hän aikoi siellä syödä. Pyhittäjä
Savvati vastasi: "Mestarini antaa nuoruuden tuoretta
voimaa heikolle ja ruokkii nälkäisen yltäkylläiseksi."
Jonkin aikaa pyhittäjä Savvati viipyi pienen tšasounan
lähettyvillä Uikujoen (Viga-joen) suistossa
Sorokan ympäristössä. Siellä hän
kohtasi noin vuonna 1428 - 1429 pyhittäjä
Herman Solovetskilaisen (muistopv 30.7.) kilvoittelemassa
erakkona ja yhdessä he päättivät mennä
saarelle ja asettua sinne asumaan. Heikkokuntoisella veneellä
vanhukset purjehtivat rukoillen Jumalaa ankaralla merellä
ja kolmen päivän kuluttua saapuivat Solovetskin
saarelle.
Kilvoittelijat asettuivat lähelle Sekir- (Sekirnaja-)
kukkuloita, jonne he pystyttivät ensitöikseen ristin
ja rakensivat itselleen keljat asuinnokseen. Asuminen noissa
ankarissa pohjoisissa olosuhteissa oli vaikeaa ja voimia vaativaa,
mutta vanhukset pyhittivät asumattoman saaren sankariteoillaan.
Täälläkin ihmisten vihollinen, paholainen,
houkutteli pyhiä vanhuksia puolelleen. Kerran eräs
kalastaja vaimoineen saapui saarelle ja täynnä kateuden
henkeä asettui asumaan munkkien lähelle. Mutta Luoja
ei sallinut maallikkojen jäädä munkkien läheisyyteen
ja kerran kalastajan vaimolle ilmestyi kaksi kirkkaisiin vaatteisiin
pukeutunutta nuorukaista, jotka löivät vaimoa kepillä.
Tästä säikähtäneenä kalastaja
kokosi tavaransa ja kiiruhti takaisin entisille asuinsijoilleen.
Asuttuaan kuusi vuotta yhdessä Solovetskin saarella
pyhittäjä Herman siirtyi Äänisjoelle (Onega-joelle)
ja pyhittäjä Savvati jäi saarelle yksin. Hän
aavisti lähestyvän loppunsa ja kääntyi
Jumalan puoleen rukoillakseen häneltä, että
voisi saada vielä osallistua Pyhään Ehtoolliseen.
Munkki purjehti mantereelle, jossa aivan sattumalta igumeni
Natanael oli matkalla viemään ehtoollista sairaille
täällä syrjäisessä siirtokunnassa.
Igumeni tapasi ilostuneena sattumasta Savvatin ja antoi hänen
osallistua ehtoolliseen ja samalla kuuli häneltä
selonteon tapahtumista saarella. Erotessaan he sopivat tapaavansa
Uikujoen tšasounassa, jonne pyhittäjäisä
siirtyi.
Siellä ollessaan hän rukoili kiitollisena Jumalaa,
kun sai osallitus Hänen Pyhään Ehtoolliseensa,
minkä jälkeen hän siirtyi tšasounan lähellä
olevaan keljaansa ja alkoi valmistautua omaan kuolemaansa.
Noihin aikoihin novgorodilainen kauppias Ivan tuli rannalle
ja meni tšasounaan tarkoituksenaan rukoilla Jumalaa ja
kunnioittaa tšasounan ikoneja. Samalla hän meni
pyhän vanhuksen luo pyytämään siunauksen
ja saatuaan sen ja samalla hengellistä ohjausta, hän
tarjosi munkille osaa omaisuudestaan. Hän sai kuitenkin
kieltävän vastauksen, josta pettyneenä hän
päätti lähteä pois. Kohteliaana pyhittäjä
Savvati tarjosi Ivanille kuitenkin mahdollisuutta jäädä
vielä yöksi ja lupasi hänelle menestystä
tuleville matkoille. Kauppias ei malttanut kauitenkaan jäädä,
vaan kiiruhti purkamaan alustaan tavaroista.
Äkisti samaan aikaan hänen ollessaan rannalla sattui
lievä maanjärsitys ja myrsky nousi merelle. Pelästyneenä
kauppias jäi paikalleen ja meni aamulla keljaan pyytämään
jälleen siunausta. Sieltä hän löysi pyhittäjäisän
jo kuolleena ja paikalle samaan aikaan saapuneen igumeni Natanaelin
kanssa he hautasivat pyhittäjä Savvatin syyskuussa
27. päivänä vuonna 1435 tšasounan luo.
Usean kymmenen vuoden kuluttua kuolemasta reliikit siirrettiin
pyhittäjä
Sosima (Zosima) Solovetskilaisen (muistopv 17.4.)
ja Solovetskin
luostarin veljestön toimesta Solovetskin saarelle
ja ne sijoitettiin ensin pyhän Nikolaoksen kirkkoon,
myöhemmin ilmeisesti Kristuksen kirkastumisen kirkkoon.
Ortodoksinen kirkko muistelee Karjalan
valistajaa, pyhittäjä Savvati Solovetskilaista
vuosittain tuona hänen kuolinpäivänään
syyskuun 27. päivänä. Hänen sekä
pyhittäjä Sosiman reliikit siirrettiin vuonna 1566
elokuun 8. päivänä Kirkastumisen katedraalissa
olevaan pyhittäjille omistettuun sivukappeliin. Tuota
päivää muistellaan vuosittain reliikkien siirtopäivänä.
Karjalan valistajien yhteinen muistopäivä sijoittuu
lokakuun
viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän
väliseen lauantaihin.
